Vaikean perhetaustan jättämät arvet
Isä on ankara ja kylmä ihminen, äiti masentunut. Kumpikaan vanhemmista ei kyennyt huolehtimaan yhtään lasten emotionaalisista tarpeista vaan meidät jätettiin siinä asiassa heitteille. Samalla kun vanhemmat keskittyi riitelemään ja isä alistamaan äitiä.
Isoveli kaiken tämän lisäksi hakkasi ja piinasi minua, toinen isoveli yritti itsemurhaa ja vietti pitkiä aikoja suljetulla osastolla. Itsekin mietin itsemurhaa jo ensimmäisen kerran 9-vuotiaana. En aio tehdä sitä, sillä nykyisin elämäni palikat ovat suunnilleen paikoillaan, olen turvassa eikä kukaan satuta. Olin terapiassa 3 vuotta, mutta se ei ollut tarpeeksi jotta nämä asiat jättäisivät rauhaan.
Tällä hetkellä tuntuu vaan, että miten minusta ikinä voisi tulla ehjää ja kunnollista ihmistä. Miten saisi menneisyyden jättämään minut rauhaan? Onko kohtalotovereita?
Heips sulle!
Mulla ei oo ehkä ihan täysin samanlaisia perhetaustoja kuin mitä sinä kuvaat, mutta olen myös kasvanut epävakaassa perheessä..erilaisten ongelmien varjostamassa ympäristössä. Luulenpa että meillä on kuitenki asioista aikalailla samanlaisia tuntemuksia..
Mullakin oli ensimmäinen itsemurha-ajattelu tuolloin n. 9-10vuotiaana.
Olen myös käynyt 3v terapiassa, ja minullakaan tuo ei ollut riittävä aika. Toki sain paljon hyviä neuvoja ja apuja.. ja vointi paranikin monelta osaa paremmalle tolalle..siltikin työ jäi ns. kesken.
Itseasiassa terapeuttini sanoi, että monissa tämän tyyppisissä ongelmissa, mitä minulla sekä sinulla kuulostaa olevan, tuo 3v on aivan liian lyhyt aika.
Mikä on sinänsä surullista, että esimerkiksi kela myöntää kuntoutuspsykoterapiaa vain max. 3v.
Näin on kaikille, eikä tossa katsota ihmisen oikeaa tarvetta, vaan oletetaan että tuo 3v työskentely "parantaa" ihmisen toimintakykyiseksi kansalaiseksi ja ongelmat on ohi. Moni voikin saada 3v työskentelystä elämässä kantavan avun, mutta kaikille se ei vaan ole riittävä aika.
Ja jos meinaa hakea uutta kelan myöntämää terapiaa, pitää odottaa 5vuotta että tähän on mahdollisuus.. :/ jotenkin ihan uskomatonta.
Olisiko sinulla mahdollisuutta kotikaupungissasi/kunnassa käydä juttelemassa esim. sairaanhoitajan kanssa? Jokaisessa kunnassa käsittääkseni on mielenterveyspalveluja/mielenterveystoimisto.
Ainakin täällä missä mä asun, on terveyskeskuksissakin psykiatrisia sairaanhoitajia. Voisitko kysyä terveysasemaltasi ajanvarauksesta olisiko sinulla mahdollisuus saada aikaa sinne?
Kyllä tuo tilanteesi kuulostaa sille, et tarttet vielä tukea ja apua elämääsi. Yksin ei tartte kenenkään jaksaa. Noi menneisyyden taakat on tosi painavia kantaa, ennenkuin ne asiat tulee käsitellyiksi ja niiden kanssa saa mielessään rauhan.
Pyydä itsellesi jutteluapua ja kerro tilanteestasi rohkeasti. Toivon sinulle paljon voimia. Tiedän, mille tuntuu kantaa taakkaa menneestä. Jaksamista!
☺️❤️