Vaikea elämäntilanne
Sain viikko sitten tietää, että äidilläni on levinnyt syöpä ja että hän tulee kuolemaan siihen. Äitini on alle 60-vuotias ja minäkin ”vasta” 27v. Olen ottanut tiedon todella raskaasti ja tämä viikko on ollut ihan kamalaa aikaa. Jouduin tämän tilanteen takia osastolle ja olin siellä tämän koko viikon.
Mulla on diagnooseina epävakaa persoonallisuus ja vaikea masennus. Lapsuuteni oli traumaattinen ja siihen sisältyi paljon väkivaltaa. Suhde äitiini on hyvin ristiriitainen, koska hän siis on ollut väkivaltainen minua kohtaan. Lisäksi vanhempani ovat olleet väkivaltaisia toisiaan kohtaan. Nyt en tiedä, että miten minun pitäisi suhtautua äitiini ja hänen sairauteensa. Äidilläni on myös diagnosoitu aiemmin vaikea lihassairaus, joten hänen sairastamisensa on ollut ”tuttua” jo vuosia, mutta toki syöpä on aivan oma lukunsa.
Laitoin nyt psykoterapian tauolle, koska minulla ei ole voimavaroja käydä siellä ja vanhempani ovat maksaneet käynnit. Nyt en todellakaan kehtaa pyytää vanhemmiltani rahaa enää yhtään. Luonani käy myös kerran viikossa kaupungin kotikuntoutus, ja se onkin ainoa tukimuotoni tällä hetkellä.
Olen ihan valtavan huolissani vanhemmistani koko ajan. Mietin jatkuvasti, että miten he pärjäävät. Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että vietän aikaa omassa kodissani monen sadan kilometrin päässä toisella puolella Suomea. Minun pitäisi olla kuolevan äitini seurana ja tukena, mutta lapsuudenkotini ilmapiiri on jotain niin ahdistavaa, että en pysty olla siellä. Olin viikon vanhempieni luona silloin, kun saimme tietää diagnoosista ja se johti osastoreissuun. Isäni hoitaa äitiäni kaikki päivät (ja yöt), vaikka isäni on äitiäni huomattavasti paljon vanhempi. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole 24/7 hoitamassa äitiäni ja auttamassa isääni.
Onneksi minulla on rakas siskoni, johon voin tässä elämäntilanteessa tukeutua. Minusta on kuitenkin jotain kohtalon ivaa, että siskoni on raskaana tällä hetkellä ja samaan aikaan tiedämme, että äitimme on kuolemansairas. Mietin koko ajan, että ehtiikö äitini nähdä ensimmäistä lapsenlastaan. Toki minä olen tulevana tätinä valtavan onnellinen tulevasta vauvasta, mutta äidin tilanne surettaa silti todella paljon.
Pelkään sitä hetkeä todella paljon, kun äitini tulee kuolemaan. Minulla on jo nyt koko ajan itsetuhoisia ajatuksia ja hoitotahoni on niistä tietoinen. Pelkään, että mitä tapahtuu sitten, kun saan tietää äitini kuolemasta. Minä en tule selviämään mitenkään.
Anteeksi tämä todella sekava teksti, aivoni eivät todellakaan toimi tällä hetkellä normaalisti…
Hei Wimpula,
Otan osaa vaikeaan tilanteeseesi. Harmi, että kukaan ei ole vastannut sinulle aiemmin mitään.
Vaikeat ja haastavat suhteet vanhempiin jättävät meihin aina jäljen. Samoin masennus on vaikea tilanne (siitä minulla on aika paljon kokemusta lähipiirissäni). Usein siitä on todella vaikea päästä ulos ja toisten ihmisten yrityksetkään evät aina auta. Jotenkin ajattelen siihen suuntaan, että yksin jääminen vain vaikeuttaa asioita. On harmi, että hoidot ovat sinulla keskeytyksessä.
Siitä olen iloinen, että lähdit avautumaan tänne. Ympärillä olevista ihmisistä voi saada ainakin vähän helpotusta. Toisten ihmisten kohtaaminen, vaikka sitten kirjoittamisen kautta, voi olla avuksi - vaikka ei lopullinen ratkaisu ja apu olisikaan.
Sitä toivon, että et jää yksin, se on mielestäni kirjoittamasi pohjalta huonoin ratkaisu. Hyvä, että edes jotkut käyvät luonasi viikoittain. Tiedän hyvin, että masentuneena ei ole helppoa lähteäomasta ovesta ulos, mutta siihen kuitenkin sinua kehoittaisin. Vaikka et edes kohtaisi keskustelun tasolla ketään, niin ympärillä olevista ihmisistä voi silti saada edes vähän helpotusta tilanteeseen.
Ja toivon että itsetuhoisuus ei saa sinussa liikaa valtaa. Ajattelen että jokainen elämä ja ihminen on joka tapauksessa arvokas, vaikka nyt tuntuukin pahalta.
Toivottavasti et ole tehnyt mitään lopullista. Elämä on kuitenkin elämisen arvoista.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista myös tässä vaikeassa tilanteessa. Yritä lähteä liikkeelle, vaikka se vaikeaa olisikin. Siitä voi seurata hyviä asioita.
tsemppiä. Kannattaa myös tehdä vaikka tällaisia avautumisia, sekin voi auttaa hieman eteenpäin.
Terv. Matti Joensuun Saappaasta