Olen 17-vuotias, käyn lukion tokaa vuotta ja masennuksesta olen kärsinyt, no, niin kauan kuin muistan. Ainakin neljä vuotta. Parin viime vuoden aikana siitä on tullut keskivaikean sijaan vaikeaa.
Isäni kuoli sydänkohtaukseen noin kolme vuotta sitten, äitin kuolemasta on kaksi ja puoli vuotta. Olen asunut yhdeksässä eri perheessä (omat vanhempani ja pari lastenkotia mukaanlukien) ja nyt päätynyt siskoni luokse. Siskoni tuntee taustani ja ymmärtää, asuinpaikkana tämä on tähänastisista paras.
Lukion alussa sain paljon kavereita. Olin ulkona lähes joka ilta. Näin uutta parasta kaveriani ainakin viidesti viikossa. Ensimmäisen vuoden lopussa löytämäni paras kaveri löysi uusia ihmisiä ja nykyään emme hengaile enää ollenkaan. Täällä uudella asuinkunnalla on enää yksi henkilö jota voin kutsua ystäväkseni ja jonka kanssa pidän yhteyttä säännöllisesti. Monen muunkin kanssa olen lähentynyt paljonkin mutta he ovat kaikki syystä tai toisesta pikkuhiljaa lopettaneet yhteydenpidon, omasta aktiivisuudestani huolimatta.
Minulla ei ole enää harrastuksia, väsyin jokaiseen kun en oppinut samassa tahdissa kuin muut. Liikunta toi paljon iloa elämään, en oikein ymmärrä miksen jaksa sitäkään harrastaa mutta niin vain on. Elämässäni on tällä hetkellä siis lähinnä koulu ja kouluun liittyvät asiat, ei paljon muuta.
Esiinnyn jokaiselle, jopa siskolleni, pirteänä ja valoisana eikä kukaan hänen ja ystäväni lisäksi juuri tiedäkään tilanteestani. Ihmiset eivät halua kuulla. Oireeni tulevat näkyviin lähinnä toisinaan kotona, en jaksa leikkiä lasten kanssa. En jaksa heitä ollenkaan yhtään. Suutun toisinaan hyvinkin pienestä enkä saa kouluasioita aina hoidettua.
Kaikesta huolimatta minulla on tulevaisuuden suunnitelmia, haluaisin asua ranskassa ja opiskella jotain luovaa alaa yliopistossa. Ongelmana vain on, etten yhtään tiedä mitä ja vaikka moni kiinnostaisi niin minulla ei tunnu olevan lahjoja mihinkään.
Olen suurimman osan viikosta koko päivän hyvin ahdistunut ja pelkään, etten selviä enää huomisesta. Mikään ei ole mielekästä tai tuo iloa ja rentoutumista.
En oikein edes tiedä, mitä toivoin tällä viestillä mutta hienoa jos joku jaksoi lukea näinkin pitkälle
Moi🙂 en yhtään tiiä mitä voisin sanoo sulle ja oon pahoillani et tästä mun viestistä ei varmaan oo mitää iloo sulle.. Haluisin sanoo jotain tosi kannustavaa mut en keksi mitään:/ en oikee itekkää tiedä mitä haen täältä.. Esitän kans kaikille mun läheisille et kaikki on hyvin, en vaan pysty näyttää niille et oon ihan rikki:/ ja oon kyllästyny esittää tekopirteetä nii olis kiva jos olis joku jolle kertoo miltä oikeesti tuntuu.. En vaan haluu vaivata ketään mun valituksella:p
Ja must noi sun tulevaisuudensuunnitelmat kuulosti tosi hyviltä ja älä missää nimessä päästä niist irti!🙂 mä uskon et sulla riittää ihan varmasti kyvyt päästä opiskelemaan mitä haluut jos vaa riittää motivaatio siihen et näkee oikeesti vaivaa sen eteen🙂 mun pitäis kans keksii nyt mihin haluisin opiskelee mut ei oo mitää hajuu:/ oon täl hetkel ihan hukassa ku ei oo ees mitää tulevaisuuden suunnitelmii..
Ja vaik se on tosi vaikeeta nii mä haluun ainaki ite ajatella et kyl kaikki jossain vaihees muuttuu hyväks🙂 siin voi kestää kauan mut kyl seki aika joskus tulee kaikille! ennen sitä pitää vaa olla kärsivällinen ja yrittää parhaansa et tulis ees vähän onnellisemmaks🙂 kannattaa alottaa ihan pienistä asioista. Sähän sanoit että liikunta oli sulle joskus tärkeätä mut sitäkää ei tuu nykyää tehtyy.. Mä kannustaisin kokeilee vaikka ei innostaiskaan🙂 oon ite huomannu et vaikka ei millään jaksa lähtee liikkuu nii siitä tulee monesti ees vähän parempi olo sitte ku on tehny sen🙂
Ja niinku aluks jo sanoin tästä ei nyt ollu varmaa mitää iloo.. mut mä kyl jaksan lukee jos tuntuu silt et haluut kirjottaa jotai lisää🙂
Moikka!
Oon pahoillani sun raskaista menetyksistä, kurjaa että olet joutunut sellaista kokemaan, mutta ei sen tarvitse sinetöidä sun loppuelämästä onnea pois johonkin pimeään kirstuun.. Itse kullakin on elämässä jaksoja, jolloin kaikki tuntuu turhalta ja tarkoituksettomalta, ja ehkä nuorena tunteet heittelee sitäkin enemmän. Avaimet onneen on sun omissa käsissä, ei ole sellaista onnellista elämää johon ei olisi avaimia! Itsekin olen todennut että urheilu tuo käsinkosketeltavaa hyvää oloa tullessaan, joten ensinnäkin neuvoisin sua vaan menemään urheilemaan. Älä analysoi tai suunnittele sitä liikaa, tee siitä vaan itsellesi rutiini. Just do it!
Kokemuksesta voin myös sanoa, että vaikka ulkomailla eläminen ei ole mikään ratkaisu masennukseen, niin silti ulkomailta saatu kokemus avaa niin paljon silmiä, että suosittelen sua todellakin toteuttamaan sen sun haaveesi! Sä voisit hakea Ranskaan lukion jälkeen opiskelemaan jotakin luovaa. Miten olis vaikka graafinen suunnittelu? Itsekin haaveilen siitä, vaikka olen jo vuosia pakertanut ihan muita opintoja kahdessa eri maassa. Ehkä vielä opiskelen sitäkin! Voisit netissä tutkia millaisia kaupunkeja Ranskassa on, missä olisi hyviä yliopistoja ja kivoja opintoja. Mun suomalainen kaverini on opiskellut Lillessä ja itse opiskelin Italiassa sekä Belgiassa. Kertaakaan en ole katunut, vaikka luonnollisesti olen joutunut/päässyt kasvamaan monien haasteiden yli. Kokemus au pairina voi olla myös mukava, jos haluat pitää välivuoden. Monet mun kaverit oli au pairina ja se rikastutti heidän elämäänsä paljon.
Jos tykkäät luovista asioista niin voisit ehkä kuitenkin aloittaa sellasen harrastuksen, jossa saisit toteuttaa itseäsi ja ehkä myös kohdata kaltaisiasi luovia tyyppejä! 🙂 kuvataiteet, teatteri, tanssi, musiikki...?!
Hoida koulu hyvin ja nauti elämästäsi! Koita ottaa vaan löysin rantein, elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus ja vaikka tää visiitti maan päällä onkin kohtalaisen lyhyt, niin siihen silti mahtuu vaikka mitä! Musta kuulostaa siltä että oot ehkä vähän tylsistynyt. Älä jää paikallesi pohtimaan, vaan mene ja kokeile uusia asioita, kunnes vastaan tulee jotain sellasta joka sua innostaa! Ei kukaan kotona makaamalla piristy.
Loppuun mun lempilainaus, joka on täysi fakta:
"Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn't do than those you did." -Mark Twain-
Häntä pystyyn ja seikkailemaan! Ilo tulee sitten tekemisen seurauksena - se ei ole tekemisen edellytys!
T. Emppu
Jo nimesi elämällesi kortit jakaa sitten kun elämäsi ja korttisi olet pelannut jäljelle jää kuolema. Mutta toivosi on ettei sitä kukaan sinulle sanoisi.
Se sinun pelattu peli on vahva jota et yksin saa pelata.
Elämäsi on lyhyt. Ja minä haluan myös kuolla.
Mutta kun sinä sitä mietit et näe enää pimeää.
Mutta kun minä sitä mietin työni oman käden oikeudella lähteä on sama kuin kenenkä tahansa lähtö.
Miten voisin tosiasiat mielestäni pois sulkea jotka voivat olla totuus todellisuudessani.
Pyytää tai kysyä on mielessäni, mutta se ei siellä ratkea.
Mutta kuinka voin kuolla ilman että siitä saisi niin moni helpotuksen?