Olen ollut jo pitkään masentunut. Hoitoon en ole uskaltautunut. Mutta tuosta olenkin jo joskus kirjoittanut tänne joten skipataan se.
Tänään epäonnistuin harvoissa asioissa jotka minut saavat joskus onnelliseksi. Ensin menetin koko pokeritilini. No ei siinä mitään, sitä sattuu. Mutta pahemmaksi tekee asian kun kaverini (naapurit) lopettivat yhtäkkiä vastaamisen minun puheluihin joku viikko sitten.
Tiedän että ne ovat paikalla, eivät vaan halua vastata. Muut kaverit ovat turhan kaukana. Helpottaisi jos olisi joku jolle puhuisi että saisi ajatukset muualle. Mutta viimeiset 4-5 päivää on mennyt aikalailla jatkuvissa ahdistus/masennuskohtauksissa.
Ja vaikka suurimman osan ajastani haluankin olla omassa asunnossa ”turvassa” tulee usein tunne että pakko päästä ”sosialisoimaan” jotta yksinäisyyden tunne hetkeksi hellittäisi.
Viime ja tämä viikko on mennyt pahemmin kuin pitkiin aikoihin. Joten olen alkanut suunnitella pakosuunnitelmaa. Se menee näin: 1. Isken leipäveitsen tuosta kyynärpään vierestä käden läpi ja soitan sitten ambulanssin. (Minulla on hemofobia joka tarkoittaa suunilleen että menetän tajuntani melkein samantien kun näen vuotavaa verta itsestäni).
2. Hoidan itseni hoitoon tuota kautta.
Muuta toimivaa suunnitelmaa minulla ei oikein ole. En oikeastaan halua tappaa itseäni, vaikka sekin pyörii mielessäni jatkuvasti. Oikeastaan toivon että minulla olisi ”munaa” tappaa itseni. Voi kun olisikin pistooli tai joku muu ase, olisi niin paljon helpompaa.
Älä missään tapauksessa tee mitään itsellesi! Minulla on ollut samanlaisia ajatuksia että tuota kautta pääsisi hoitoon, mutta kyllä se muillakin tavoilla onnistuu🙂👍 Käy vaikka tk:n päivystyksessä, kait ne siellä osaa ohjata eteenpäin. Tai jos paikkakunnalla on kriisikeskus, hakeudu sinne.
Jos kaipaat juttukaveria, voin alkaa sellaiseksi, ajatusten jakaminen auttaa. Onko sinulla mitään muita läheisiä, joiden kanssa voisit jutella ja hekin voisivat auttaa sinua ja ehkä pääsisit hoitoon sitä kautta? Masentuneena ei usein näe järkevää ratkaisua mihinkään vaikka niitä olisikin. Paljon voimia sinulle *halaus*, usko tai älä, mutta syvimmästäkin kuopasta pääse joskus pois🙂🌻
Hei, minäkin voin kanssasi puhua vaikka tässä ketjussa.
Älä tee itsellesi mitään, kirjota vaikka täällä net-tukeen, sekin auttaa.
halaus täältäkin.
Minäkin ehdottelisin että menisit esim. terveyskeskukseen tapaamaan lääkäriä (mikä ei varmasti ihan helppoa olisi). Tai sitten voit tosiaan kirjoitella Net-tukeen. Toivottavasti jakselet edes jotenkin, paljon voimia sinulle! 🙂👍
Tunnistin hieman itseäni kirjoituksestasi. Toki sillä erotuksella, että minulla ei ole lainkaan ollut ystäviä noin vuotaan tai minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja, jos perhettä tai sosiaalitanttoja ei lasketa mukaan. En myöskään ole kovinkaan itsetuhoinen tai ajattele sitä, että "ratkaisisin" kaiken leipäveitsen kanssa. Olen kuitenkin sen verran nössykkä, että jo ajatuskin sattuisi sen verta paljon, ettei tarvitsisi oikeasti edes veistä esille ottaa. En myös tiedä, että olenko varsinaisesti masentunut. Kai minä olen, mutta en minä tiedä ovatko tuntemukseni masennusta vai pelkkää yksinäisyyden tuomaa painolastia. Kuitenkin se siitä itsestäni lätkyttämisestä.
En minä oikein tiedä mitä sanoa tai edes sanoa mikä olisi tässä tapauksessa se oikea polku hoitoon tai vaihtoehtoisesti paluu "normaaliin" elämään. Vaikka lupasinkin, että en puhu itsestäni, niin tunnen myöskin siinä mielessä varsin samoin, että en minä uskalla mennä hoitoon ja myös minulla on ollut tiettyjä suunnitelmia miten pääsisin hoitoon. Toki tämä ei tarkoittaisi itseni satuttamista, vaan jotain päinvastaista. En edes halua sanoa niitä tiettyjä tummia ajatuksia ja skenaarioita joita mieleni on eteeni asetellut. Kuitenkin te vähänkin mielikuvitusrikkaammat voitte arvata mistä vähemmän hauskasta aktiviteetistä on kyse. Ei tässä periaattessa voi sanoa muuta kuin varsin arkipäiväisesti, että koita pärjäillä ja myös minä olen valmis kuuntelemaan, vaikka en varsinaisesti tiedä, että voiko sokea taluttaa toista sokeaa. Oli miten oli; toivotan erittäin hyvää kesää, jos se edes toisi jotain valoa tähän eloon.
Jaa-a. Mitähän tässä sitten keksisi. Kämppä lähtee varmaankin kohta alta, jo toiseen kertaan ja tuskin uskallan siltikään hakeutua hoitoon. Pitäisi joko hoitaa jotain ahdistuslääkkeitä tai olla umpihumalassa kun hakee hoitoon. Muuten ei vaan uskalla.
Kiitos ehdotuksista mutta en tiedä auttaako kovinkaan paljoa tuo "etätuki". Olen huomannut että minusta on tullut kohtuu hyvin alkoholisti kun se nyt ainoa tapa millä pystyn tuntemaan itseni jotenkin onnelliseksi.
En oikein tiedä mitä tekisi, ajan varaaminen esim. on ihan mahdotonta kun en pysty edes puhelimessa mainita miksi tarvitsisin lääkäriaikaa. Päivisin vain yritän olla kuin mitään ei olisi vialla ja unohtaa kaiken.
Pystyisitkö kirjoittamaan kirjeen ongelmistasi ja ajatuksistasi? Voisit lähettää sen terveyskeskukseen tai kriisikeskukseen jos avun hakeminen sitä kautta olisi helpompaa. Tiedän, että kirjeen postittaminenkin on erittäin vaikeaa, mutta niin he voisivat ottaa sinuun yhteyttä. Ajatus voi nyt kauhistuttaa, mutta hoitoon päästyäsi et sitä varmasti katuisi.🙂👍
Kuten aiemmassa viestissäni mainitsinkin, niin juuri samanlainen teeskentely ja ongelmien unohtaminen on myös hyvin tyypillistä käytöstä minulta. Erityisesti jos olen asennoitunut siten, että minulla ei muka mitään ongelmia ole, niin jopa tohtorille pystyn varsin vaivattomasti vakuuttamaan, että minulla ei ole mitään hätää. Nimittäin jos minä jotain osaan esittää, niin tervettä ja hilpeää miehen alkua. Myös mainitsemasi vaikeus ottaa mihinkään yhteyttä avun toivossa kuulostaa hyvin pahasti allekirjoittaneen toiminnalta. Uskon ainakin oman pelkoni johtuvan sosiaalisesta häpeästä ja terveen kulissien pitämisen tärkeydestä kuin suoranaisesta irrationaalisesta pelosta ottaa yhteyttä näihin ihmisiin. Tokin olen tässäkin asiassa pyrkinyt siihen, että saisin jotakin kautta apua ongelmiini. Aikataulusta ei tässä vaiheessa edes se sokea Reettakaan pysty sanomaan mitään.
Oletan, että asut vuoka-asunnossa, joten on hyvin mahdollista saada jonkinlaista lisämaksuaikaa, jos rahat eivät välttämättä riitä. En tiedä, että oletko jo jättänyt maksamatta vuokraasi, mutta ainakin muutamalla ensimmäisellä kerralla luulisi vuokranantajan tuntevan jonkinlaista ymmärrystä sinua kohtaan. Se nimittäin ei ole oikeasti kovinkaan harvinaista, että ihmisillä on ongelmia sen vuokrean maksamisen kanssa.
Alkoholista sen verra, että isäni on jonkinlainen alkoholisti ja olen ainakin sen itse havainnut, että silloin kun hän ei siedä omaa itseään, niin silloin hän juo. En tiedä onko tämä sinun ongelmasi liittyväinen tähän, mutta omien empiiristen havaintojeni mukaan isäni joko joi sen takia, että hän oli strassaantunut, eikä pysty keksimään omaan tilanteeseensa sopivaa ratkaisua, hän juo. Kai se on jotain häpeää, joka muka paranee juomalla. Mene ja tiedä. Edelleen toivotan, että pystyisit jonkinlaisen ratkaisun kriittisempiin ongelmiisi löytymään.
Alkoholista sen verra, että isäni on jonkinlainen alkoholisti ja olen ainakin sen itse havainnut, että silloin kun hän ei siedä omaa itseään, niin silloin hän juo. En tiedä onko tämä sinun ongelmasi liittyväinen tähän, mutta omien empiiristen havaintojeni mukaan isäni joko joi sen takia, että hän oli strassaantunut, eikä pysty keksimään omaan tilanteeseensa sopivaa ratkaisua, hän juo. Kai se on jotain häpeää, joka muka paranee juomalla. Mene ja tiedä. Edelleen toivotan, että pystyisit jonkinlaisen ratkaisun kriittisempiin ongelmiisi löytymään.
Juuri näin. Pahinta vain on se että tiedän mitä teen ja mitä minun pitäisi tehdä, mutta en saa itseäni tekemään mikä olisi parasta. Järjellä ja logiikalla yritän yliajaa omia pelkoja ja ongelmiani, mutta se ei ole kovinkaan helppoa. Uskoakseni olemme kaikki omien tunteittemme orjia.
Priskie kirjoitti 23.7.2009 19:0
Juuri näin. Pahinta vain on se että tiedän mitä teen ja mitä minun pitäisi tehdä, mutta en saa itseäni tekemään mikä olisi parasta. Järjellä ja logiikalla yritän yliajaa omia pelkoja ja ongelmiani, mutta se ei ole kovinkaan helppoa. Uskoakseni olemme kaikki omien tunteittemme orjia.
Uskon tuon samaisen logiikan käyvän mihin tahansa henkiseen ongelmaan. Esimerkiksi omalla kohdallani tiedän aivan varmasti, että mitä minun pitäisi tehdä ollakseni "normaali," mutta ne mielensisäiset estot suorastaan huutavat, että et sinä tuohon pysty, etkä varmasti lähde tuollaista tekemään, sinullehan nauraisivat harakatkin. Kun estoista tulee liian isoja ja hallitsevia, niin silloin jopa oma järki alkaa perustella mahdollisimman loogisesti, että miksi sinä Tero et mene baariin ja ole sosiaalinen siellä. Tästä alkaa kierre, jonka pohjalla pahimmillaan saattaa olla skitsofrenia tai joku muu hyvin vakava henkinen sairaus. Itse olen kuitenkin vielä sen verran hyvässä kunnossa, että pystyn vielä joten kuten tekemään itsestäni objektiivisia havaintoja. Kuitenkin joka päivä tunnen olevani heikompi ja huonompi ihminen kuin edellisenä päivänä. Se onkin mielenkiintoista nähdä mikä se pohja tässä sitten on.