Monet nuoret on varmaan alkaneet pelätä ulkona olemista. Minusta tuntuu etten pelkää kuolemaa. Sanotaan, että halveksin elämää. En tee niin. Antaisin jonkun toisen elää sen paremmin, jos saisin. En haluaisi tuhlata elämääni itsemurha-ajatuksilla ja kaikella pahalla. Antaisin sen jollekin, joka haluaa elää. Näin ei voi tehdä.
Viime perjantaina opettajaystäväni kanssa itkettiin yhdessä. Hän sanoi, että aina kun haluan tappaa itseni, minun täytyy ajatella, miltä minusta tuntuisi jos hän tappaisi itsensä. En kestäisi sitä. Sain hysteerisen itkukohtauksen. Olin niin maassa, etten pysynyt pystyssä.
Suru on suuri, kun rakas lähtee. Se, jonka luuli aina olevan vierellä. Vaikeinta on ymmärtää, kun nuori lähtee. Miten paljon olisi voinut vielä kokea, miten paljon hänen kanssaan olisi voinut vielä tehdä. Hymy jää mieleen, miettii, tekikö liian vähän, oliko jotain, mitä ei sanonut koskaan.
Ihminen saa minun mielestäni tapaa itsensä, kun ei itse enää jaksa. muita ei saa vahingoittaa. Kuinka usein kuulenkaan, että joku tappoi itsensä. Siinä tilanteessa, kun on tarpeeksi masentunut, ei elämällä ole enää väliä. Toivon, että ihmiset antaisivat toistensa elää, kun vielä on aikaa jäljellä. Vaikka itsestä tuntuu pahalta, joku muu voi olla onnellinen.
Tuntuu sekavalta. Voimia.

niin ja nythän on taas tapettu joku 15.vuotias tyttö kaukajärvellä.. oli myös saatettu käyttää seksuaalisesti hyväksi😭 miksi kaikille niille sattuu jtn pahaa kun niille ei tarvisi sattua mtn... esim minä oisin voinut todellakin uhrautua sen tytön puolesta etttä mut ois tapettu! mutta miksi se tyttö..??!!! otan osaa tämän tytön kuolemaan ja myös sen 14.vuotiaan tytön kuolemaan.. (itse olen 13) ja kaikki päin persettä... miksi mää oon elossa ja ne on kuollut joiden "pitäisi" olla elossa!!?? 😞

"Poliisi: "Tänäänkin täällä on ollut monta itkevää kovista" sanoo poliisi Hesarissa ja kun kertoo, että kuinka paljon meitä nuoria on putkassa. Juttu kertoo siitä kuinka nuorten väkivalta on raaistunut.

Minä yritin eräällä foorumilla kertoa, että mun mielestä oli parempi ennen, kun nuoret vihoissaan hieman ohimennen potkaiisivat mummoa tai tönäisivät mummon rollaattoria. Mummo ei mitenkään loukkaantunut mutta alottin pirullisen mätkätyksen kuinka nykyajan nuorison karsiaa. Nuori sanoi vaan, että ole kusipöksy mummo hiljaa. Siihen se jäi, kukaan ei kummemmin loukkaantunut.

Minusta se oli aivan hyvätasoista vihan purkuuta ennen kuin se, että nuori menee ja tappaa nuoren. Minun puheeni käännettiin siten, että haluaisin jotta mummoja tapettaisiin nuorten asemasta. En sitä tietenkään halua enkä nyt tosissani edes halua, että mummoja potkitaan. Vaan haluisin, että olisi joku tapa nuoren purkaa vihaansa heti kun se ilmenee. Ettei se mene siihen, että pitää joku tappaa. Se tapa ei ole se, että viikonlopun vittuttaa karseasti ja sitten saat maanantaina mennä koulun terveydenhoitaja kertomaan olostasi,

Eikä se tapa myöskään ole se, että poliisi haukkuu itkeviä nuoria Suomen päälehdessä kovanaamoiksi.

Tämäkin on lienee verrattavissa varmaan meidän kaikkien mieliimme syöpyneeseen Jokelan tapaukseen. Suomikaan ei enää ole turvallinen valtio kuten on kuviteltu. Kuinka mielenvikainen on ihmisen oltava mennäkseen puukottamaan nuoren tytön? Hänellähän oli koko elämä vielä edessä. 😞

Samoin kun tämä uusi tapaus jossa poika murhasi tyttöystävänsä. Motiivina taisi olla niinkin vähäpätöinen asia kuin mustasukkaisuus? Sairasta, erittäin sairasta. ☹️

Minusta nyt kummalista kertoa lehdissä, että oli tuon tytön poikaystävä, kun he alkoivat seurusteleen sinä surmailtana? Voi perse, että mua voi ottaa päähän tuo uutisointi tässäkin jutussa. Kun tulee mieleen, että se poika on kysynyt, että voitko sä olla mun kaa ja tyttö vastaa, että joo voin. Sitten toinen tappaa toisen.

Lehdessä tänään sanotaan, että se poika on pahoillaan ja esiintyi oikeuidessa kumisaapaissa ja on järkyttynyt. ja on itkenyt paljon. Minä ajattelen, että se on aivan tavallinen nuori, jolta vaan meni päässä sekaisin hetken ajaksi ja nyt on kahden nuoren elämä pilalla.

En minä voi muuta tehdä kuin sanoa voi perkele tätä maailmaa. Kuka tästä teki tämmöisen, aikuiset ihmiset. Luin myös lehdestä, että lapsille ja nuorille syötetään nykyisin paljon mielialalääkkeitä, koska aikuiset eivät enää kestä meidän tunteen purkauksia. Eivät edes lasten tunteenpurkauksia. Minä jo eilen kirjotin ettei mitään enää saa tehdä, ei potkia mummoja ei raivota koulussa eikä kotona. Pitää syödä mielialapillereitä jotta olisimme hiljaa. ei sitten ole mikään ihme, että olemme alkaneet toisiamme tappamaan.

Tekopyhyyden huippu tässä jutussa on Helsingin Sanomat, se julkaisee juttuja kun poliisi kertoo nuorten itkevän känni-iltoina putkassa, se julkaisee aikuisten ihmisten keskusteluja kuinka nuorille pitää laittaa rajoja, nuoria pitää rakastaa, nuorille pitää hommata terapiaa jne. Näitä juttuja on satoja siellä.

Minä olen kirjottanut sinne 22 viestiä eli mielipidettäni, olen kertonut olevani nuori, en ole kiroillut, olen vaan kertonut miten asian nään ja miltä minusta tuntuu. Yhtään minun viestiäni ei ole julkaistu.

Minusta nuorten haukkuminen menee aivan liian pitkälle. Olen huomannut, ettei vika ole meissä. Minulla on ollut monta aikuista ympärillä, mutta kukaan heistä ei kestä kuunnella asioita, joita minulle on tapahtunut. eivät jaksa auttaa, sillä minulla on liikaa ongelmia. Minä tosiaan ihmettelen, miten itse jaksan tämän kaiken kantaa, kun aikuiset ei jaksa. Minusta on kummallista, että nuoret ovat kokeneet paljon enemmän kuin aikuiset. Opettajatkin pelästyvät heti, jos joku puhuu viiltelystä, tai sairaalasta. Se on minulle ja monelle muulle tuttua. Ei mulla tule mitään vilunväreitä, kun joku kertoo viiltelystä. Haluan silloin auttaa, en käskeä olemaan hiljaa. Aikuisten maailmassa ei yksinkertaisesti hyväksytä masennusta ja siihen liittyviä juttuja...

Juuri tulin tentistä ja aattelin kottiin kirjottaa meiliä, että hyvin meni. menin ensin päivälehtiä lukemaan nettiin ja siellä lukee, että jossain koulussa on menossa taas ampumistapaus, vielä ei tiedätä onko kuolleita. Mitä väliä taaskaan on menikö tentti hyvin tai huonosti. Huomenna olisi toinen tentti. Taas kuluu aikani siihen että seuraan tuota tapausta ja kohta taas kai suren joitain tuntemattomia nuoria. Vielä ehtii rukoilla ettei ketään kuolisi. Jos kuolee, otan rukoukseni takaisin ja lopetan uskomisen mihinkään asiaan.

Voi saatanan saatana, ei tämä voi olla enää totta. Useita kuolleita. Minä jo oksensi, nyt vaan itken, koulun joku hoitaja käski ottamaan rauhottavan. En tietenkään ota, mun pitää tämää jaksaa kokea. Minä en edes ole Suomessa, vaan opiskelupaikkakunnalla, en näe tv, Lapin radio jotenkin kuuluu, siellä soi surullinen musiikki ja ootellaan ylimääräisiä uutisiia.
Äsken tuli tämä laulu

"toivotaan, toivotaan että joskus luomme toisenlaisen maan, että antaisimme kaiken" ja jotenkin jatkuu.

Heilläkin oli tentti. Miltä tuntuu kuolla kesken tentin? On lukenut vaikka kuinka montaa päivää, sitten se voikin olla kuolinpäivä, kun joku päättää sinut ampua. Tällä kertaa minulta ei tipu sympatiaa ampujalle.

Täytyy tehdä jotain asian eteen. Aina minulle sanotaan, etten saa huolehtia liikaa muiden asioista. Sellaista en halua kuunnella. Muinulla on aina aikaa auttaa. Äitini sanoi, ettei saa olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka on masentunut. Mikä minä sitten olen? Pystyn auttamaan, olen ennenkin pytynyt. Mutta vain vään. Kaikkien täytyy yhdessä koittaa auttaa toisiaan, vaikka aikuiset ei taida oikein ymmärtää, että mihin tää tilanne on menny.
Minullakin oli tentti. En tiedä miten meni. Sytytin kynttilöitä. ....

Minä en ymmärrä kun nyt annetaan vastuuta meille muille, puhutaan että pitäisi katsoa toisten perään. huomata onko joku syrjäytynyt tai ei ole koulussa muiden joukossa. minä en halua sellaista vastuuta ottaa. enkä myöskään halua muiden minua seuraavan olenko yksin tai joukossa.

Minä olen nyt lopullisesti päättänyt syrjäytyä tästä yhteiskunnasta, myös nettimaailmasta.
En tosissaan enää jaksa näitä ainaisia juttuja. Kun tulee seuraava juttu, minun ei tarvitse enää mitään tänne kirjottaa, voin lukea vanhat kirjotukseni.