Voi kun elämä olis helpompaa. Hirveää, että niin iloien tyttö kuoli. Ottaisin ilomielin hänen paikkansa, sillä hänellä oli vielä elämänilo tallella. Miksi minä jään tänne ja hän joutui taivaaseen? On niin surullinen olo. Miten joku voi päättää niin ihanan ihmisen elämän noin vain?
On kamalaa, kun ei voi enää liikkua ulkona ainakaan keskustassa. Minusta ihmiset saavat mieluummin satuttaa itseään kuin toisia. Ja mieluiten ei ketään. Toivon niin kovasti, ettei tällaista tapahtuisi.
Tulee mieleen kaverini, joka oli lähes täydellinen. Oli laiha, menestyi koulussa, urheili ja kaikkea. Sitten hän yhtäkkiä sairastui psykoosiin ja menetti kaiken. Ei pystynyt tekemään enää mitään. On kamalaa kuulla kun iloinen ihminen joutuu lähtemään täältä tai sairastuu. Miksi elämä on tällaista?
Tuntuu, että loukkaan ihmisiä tällä kirjotuksella, sillä en osaa oikein vielä ajatella tuota asiaa kovin järkevästi. Tuntuu samalta kuin silloin matikantunnilla, kun kuulin jokelan surmista. Sattuu niin kovaa. Miksi on tällaista????

Minustakin tuntuu, että loukkaan toisia ihmisiä näillä kirjotuksillani. Mitä sitten, onko millään niin kauhiasti väliä?
Minäkin olisin paremmin joutanut kuolemaan tai en minä tiedä mitä haluaisin edes sanoa.
Kun luin, että se surmaajakin oli nuori, niin vielä kauhiammalta tuntuu. Miten nuori voi noin vaan tappaa toisen nuoren, sitä minä en tajua. Jotenkin olisin toivonut, että olisi ollut vanhempi mies, ehkä joku juoppo tai en minä tiedä mitä toivoin. Anteeksi kaikki toiveeni.

Minä näen vieläkin, kun suljen silmät, nuoren iloisin tytön heittelemässä koreja. Minä näen kuinka hänen ystävänsä tuovat surmapaikalle kynttilöitä ja kukkia.
Minä istun ja mietin eikö tämä koskaan lopu. Kun tästä asiasta pääsen yli, tulee jo seuraava järkytys, taas joku surmataan, tätä jatkuu ja jatkuu.

Tänään omahoitaja jo sanoi ettei tässä tapauksessa kannata kovin kauan viipyä vaan pitää osata jatkaa elämistä. Hänen tyylinsä oli sellainen, että mun pitää olla onnellinen, kun olen elossa. Minä en halua sellaisessa maailmassa elää, missä tapetaan ihminen, kun se heittelee koreja ja minä vain hetken asiaa surisin ja jatkaisin onnellisena elämistä. Ei maailma mihinkään muutu vaikka minä tätäkin tyttöä suren viikon tai kaksi. Suren silti, muuten minustakin tulee tunteeton paskapää.
En minä oikein tajua mitä tuolla tarkoitan, haluaisin kirjoittaa pitkän rivin kirosanoja tähän loppuu. haluaisin jotenkin tuoda voimallisesti esiin miten paljon tämä tapaus sattuu. Minä en saatana jaksa ymmärtää, että nuori tapetaan, kun se heittelee palloa koriin.

Tänään lehdessä on tytön parhaan ystävän haastattelu. En millään voi sanoa tuon surmatun tytön nimeä vaikka se on lehdissä ja useimmat jo puhuvat hänestä nimeltä. minä sanon vaan tapettu tyttö jotta tämä juttu ei tulisi liian läheiseksi, suojelen itseäni vaikka sekin kai on väärin. Etten asiaa uskalla kohdata kokonaan, siltä tuntuu.

Sillä tytöllä on elossa oleva paras ystävä, joka kirjotteli hänen kanssaan vain hetki ennen kuolemaa. Sillä tytöllä on hyviä ystäviä jotka käyvät kuolinpaikalla sytyttelemässä sammuneita kynttilöitä, järjestelemässä kukkia. heidän surunsa on kai valtavan iso, miten he sen kestävät?
On sitten paljon munlaisi nuoria jotka asiasta puhumme siellä sun täällä, olemme ulkopuolisia joita ammattilaiset jo kehottavat jatkamaan elämää. Noin vainko se tapahtuu se elämän jatkaminen? Niin kai, koska minua ei ole surmattu.

Minua kai valmistellaan kohtamaan jo uusi suru? Mikä se taaskaan onkaan, teenkö siitäkin ketjun tänne tukinettiin? Muuten en tätä kiirettä ymmärrä olleskaan. Miksi tässä asiassa ei saa viipya niin kauan kun asia tuntuu pahalta?

Mulla on niin paha olla. Miks ihmiset joutuu menettämään läheisiään?

Mun ystävä laittoi eilen välit poikki lopullisesti, koska ei jaksa enää auttaa mua. Meinasin tappaa itseni. Ystävä oli mulle ihan helvetin tärkeä. Nyt olen kai vihanen tai surullinen, tai... en tiedä. Voispa elämä olla helpompaa

heippa kaikki.. mullaki meni yhteen kaveriini välit kokonaa poikki erisyistä vaan ku sulla sin-sa! oltii 8vuotta bestiksii ja sitte kaikki ohi tuntuu aika pahalta mutta toivottavasti pääsen yli siitä! toivoisin ittekki sitä että miksi sen tytön piti kuolla tai siis sehän puukotettiin mutta miksi se??!! mää olisin voinut antaa henkeni sille! sillä oli sentään jtn iloja elää vielä.. mun elämä menee vaan huonompaan suuntaan! kuten huomioi että oon 13.vuotias ja nyt jo kaikki maholliset ongelmat... ei mulla oo syyytä elää! (anteeks jos tuli sekava viesti mutta nää on mun ekoja kertoja ku kirjottelen) Voimia kaikille🙂🌻

Kiitos paljon sin-sa, kun kirjottelet tähän ketjuun, jotta en aivan yksin ole.
Minä kello 15-19 olin tässä tukinetissä ja mietin, että kirjotan net-tukiliveen, mulla olisi se oljenkorsi käytettävissä. En minä kirjottanut, kun en tiennyt mitä olisin sanonut sille tukihenkilölle. Ja olisin voinut viedä paikan joltain jota tämä asia lähemmin koskee.

Nyt on sen tappajan kuvakin lehdissä, jotenki käy hänkin sääliksi, sekin on kumma tunne. se on surmaaja, piruako sitä säälin.
Joku oli tuonnut sinne surmapaikalle nallenkin, se vasta itketti.
Minussa on kuin kaksi ihmistä, toiselle elän lähes normaalisti. Kun olen yksin, ajattelen vain tätä juttua.

Hei sinäkin jassu95. Hyvin sinä kirjotit ja samoissa ajatuksissa minäkin olen. Olisin aivan hyvin voinut kuolla jos se jotenki auttasi tuota tyttöä.

Minä olen lukenut paljon aikusten foorumia ja lähes kokonaan ne puhuvat kuinka tämä on yhteiskunnan vika ja kuinka nuorille pitäsi enemmän hoitoa järjestää ja muuta paskaa. Minäki nyt olen nuorten paikassa, on siis hoitoa mutta silti voin pahoin eikä näille saakelin hoitajille voi mitään tästäkään asiasta puhua. Monet meistä istuu omassa huoneessa ja on netissä, kun ei jaksa ees katsoa noita idiootti aikusia.Kun haluaisi mennä ja viedä kynttilän sinne surmapaikalle, istua siinä aidan vieressä ja olla vaan hiljaa, antasi kyynelten valua, nousta seisomaan ja heittää kivä ja huutaa haistakaa paska koko maailmalla. mitä se auttasi, sanosi joku aikunen. no ei mitään, olisi vaan ollut mukana.

Mulla on sellanen "unelma" et jos sitten kun olen iso, osastot olis sellasia paikkoja, joita ekaks vähän pelättäiski, mut siel olis oikeesti kivaa. Sais hyppii sängyllä (toi nyt vaan esimerkiks) ja tehdä kaikkee mitä mieleen tulee. Ja sitten olis muutama aikunen ihan varmuude vuoks siel jossai kahvihuonees kattelemas meit. Ja ain kun jollekki tulee paha olo, nii siellä olevat nuoret sais lohduttaa, koska niin se menee käytännössä . Ei siellä kukaan niille hoitajille puhu.
Sen täytyis olla semmonen paikka mis sais vaan olla. Ei mitään siivouspäivii tai sääntöi. Se nyt on masentuneelle aivan sama, kuinka paljon pölyy on lattialla... Ja sitte tehtäis kaikki yhdes. Pyykin pesu ja ruöan laitto ja kaikkee. Ei siellä osastolla parane, jos siel vaan kielletää kaikki ja täytyy puhuu vaa hoitajil. Voi kun voisin muuttaa maailmaa jo tänään.

Toivoisin, että joka kaupungissa olis sellanen kahvila, mikä olis aina auki ja missä sais jutella myyjien kanssa ja sielk sais tehdä kaikkea ja olla vaan, silloin kun ei halua mennä kotiin tai pysty. Mulle ainakin tulis tosi turvallinen olo, jos mulla olis semmonen paikka, mihin voin aina mennä ja missä ei tarttis selitellä mitään. Niin saatais yksinäisiäkin ihmisiä mukaan kaikkeen.

Harmittaa niin, kun jos koulussa sanoo, että aikoo tappaa ittensä, niin kukaan ei välitä. Masentuneen täytyy suunnilleen viiltää kätensä rikki ja tehdä jotain sekavaa, ennen kuin kukaan jaksaa välittää. Niin mulle ainakin kävi. Ja sitten kun saa apua, niin sitten jää vaan paikalleen, kaikki on ihan samaa paskaa, mut kerran viikos täytyy puhuu jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa. Miksei elämä voi olla helpompaa???

Hyvin kyllä, sin-sa kirjotat juuri mitä minäkin mietin.
Minä kyllä käyn vähän liian kuumana tässä jutussa ja isken vihani kaikkiin aikusiin jotka tielleni sattuvat. Onneksi pahimmat moderoitiin pois jotta voi vielä tulla kirjottamaan.
Eilen minä vihasin sen tytön vanhempia, kun mietin miksi ne sen päästivät illalla yksin heitteleen koreja. Sitten tajusin, että kello oli vasta 21 ja kai tonikäinen pitää jo ilman vanhempia saada olla ulkona.
Sitten vihasin sen surmaajan vanhempia, kun näin sen kuvan lehdessä. Kirosin heidät kun eivät ole määränneet sitä hoitamaan hiuksia ja partaansa jotta se olisi ikäisensä näkönen tai että se olisi sympaattisemman näköinen tappaja. Sekin oli hullu viha, koska 18v on just sennäkönen kun haluaa.

Minä en tajua myös mitä tekee näillä nuorten kuntouttuspaikoilla, jos minä en kotona jaksa siivota, en myöskään sitä jaksa kuntoutuksessa tehdä vaikka se kuinka lukisi päiväohjelmassa. Jos mua ei huvita nousta vuoteesta ylös kotona, ei mua myöskään huvita nousta kuntoutuksessa vaikka kuinka hoitajat nuppi punaisena huutavat. Miksi ei saa vaan rauhassa olla omissa ajatuksissaan. ja tulisi sitten hoitaja apuu, jos ei jaksa itseäänkään. Mutta juuri kun tuntuu, että nyt haluan puhua, on se hoitaja kahvitunnilla tai sen vuoro vaihtuu ja sanotaan, että etkö voi odottaa kun omahoitajasi ehtii sun kanssa puhua. Sitten sillä on aikaa, kun minä en jaksa puhua.
Aika epätoivoinen olo minulla on tällä hetkellä, minä en jaksa oikein missään olla.

Sinulla tosi samanlaisia ajatuksia kuin minulla. Toivottavasti toi osastohoito paranis nykysestä. Ei siellä parane, jos ei niiden hoitajien asenne muutu. Harjavallassa olin osastolla, ja kun oli kahvitunti, niin silloin ei saanu tehdä mitään, ja jos tuli jotain kysymään, niin sai vaan haukut niskaansa.

Puukotettu tyttö, oli varmasti kauhuissaan siinä tilanteessa. En ymmärrä, miksi joku haluaa tappaa toisen. Minusta ihminen saa vahingoittaa itseään jos on pakko, mutta ei ikinä toisia. Olisi se mies voinut vaikka koittaa tappaa ittensä, niin olis päässy hoitoon. Miksei tollaseen tilanteeseen puututa?? Kyllä aikuiset koulussa näkee, kenellä on paha olla, ja jos ei näe, niin kuulee oppilailta. Olen ite kokenut sen, kun kerroin, että haluan tappaa itseni, niin sanottiin vaan, että koita jaksaa, se menee ohi. Ei ole ihme, että joillain menee hermot. Ei tää oo meid'än nuorten syytä, me ei saada tarpeeksi tukea aikusilta, kun aikuiset aina suojelee itseään. Tietäisivätpä aikuiset, kuinka paljon jotkut nuoret on joutunu kestämään. Se muutama minuutti kun juttelee nuoren kanssa, voi pelastaa elämän. Mitä sitten, kun joku tappaa ittensä ja itsellä olis ollu mahdollisuus auttaa? Tai pahempaa, jos tappaa toisia? Miksei ihmiset jo viisastu...

Itse olen jo turtunut tälläisiin uutisiin.
Näitähän tapahtuu joka päivä maailmassa. Tulee mieleen tässä taannoin lukemani uutinen Englannista, jossa 16 vuotias tyttö joukko-raiskattiiin ja hänen päälleen pirskoiteltiin happoa tai jotain muuta syövyttävää kemikaalia, että DNA jäljet peittyisivät. Hän siis jäi vielä eloon. Tälläiset asiat saavat miettimään olikohan ihmiskunta niin hyvä idea alkujaankaan.

En oikeastaan ole hirveä pessimisti, mutta en voi ymmärtää miten joku voi hyvällä omatunnolla sanoa, että maailma on kaunis paikka.

minä oikein kauhistuisin itseäni, jos jonain päivänä huomaisin, että olen tottunut jo tämmöisiin juttuihin, enkä mitenkään siihen reagoisi.
Minusta jokainen tällä tavalla kuollut ihminen ansaitsee sen jotta hänen kuolemaansa edes muutamaksi päiväksi pysäyttäisi ihmisiä miettimään missä sitä mennään.
Aivan sama vaikka maailma ei muuttuisi, kun vaan edes joku ihminen jotain tuntisi eikä kaikki olisi kuin robotteja ja vaan jatkasi elämistä.

On maailmassa kauniitakin asioita vielä paljonkin jäljellä ja niitä sitten osaakin arvostaa vähän enemmän, kun välillä pysähtyy miettimään mitä ympärillä tapahtuu,
Minä olen ikusesti kiitollinen kuolleelle ukilleni, kun se opetti minut suremaan ja itkemään ja vastapainoksi löytämään sitten ilonaiheita. Usein kyllä ilot löydän vasta luonnosta, surut tulee omia aikojaan, iloja pitää vähän etsiä.

Nyt tämä asia alkaa jo mennä mielestä pois, toivottavasti ei heti tule uutta.

Järkyttäviähän nämä tällaiset ovat, Jokelan koulusurmista kylläkin järkytyin enemmän, ja kouluunmeno oli entistä ahdistavampaa. Silti, on väärin että nuori, jolla on koko elämä edessä ja menee hyvin, tapetaan. Ymmärrän sinänsä sen, että puukottaja oli todella epätoivoinen, mutta ihmettelen sitä kuten tekin, että miksi hänen piti vahingoittaa muita, eikä itseään.

Minäkin olen jo turtunut näihin tapahtumiin, mitä nyt tosiaan se Jokela järkytti paljon, mutta tämä ei niin hirveästi, olin kylläkin todella ihmeissäni ja en osaa ajatella asiaa totena vielä. Mutta kun lähipiirissäni tapahtui nuoren kuolema... Se oli sata kertaa pahempaa kuin jonkun tuntemattoman.

Kun olin yhdeksännellä (nyt olen menossa lukion kolmannelle), luokallamme kuoli eräs poika mopo-onnettomuudessa. Se oli, ja on yhä niin väärin, koska tämäkin nuori oli iloinen, valoisa, mukava, ja hänellä oli paljon kavereita. Silloin olin ollut jo masentunut yli vuoden ja mietin juuri sitä mistä puhuitte, että miksen minä voinnut kuolla hänen sijastaan, minä joka en nauti elämästä yhtään. Miksi sellaisen piti kuolla jolle elämä oli arvokasta? Onneksi olen päässyt tästä yli, mutta silti, se on niin väärin.

Minulta on lisäksi kuollut isosisko ennen syntymääni, ja minä en olisi syntynyt jos siskoni ei olisi menehtynyt. Kuinka usein olenkaan toivonut että siskoni eläisi, enkä minä... Olen koko surkean ikäni ollut onneton, ja yläasteella alkoi masennus. Inhoan elämää ja itseäni, niin miksi h*lvetissä minun piti edes syntyä!? Miksi minun kohtaloni on näin pirullinen...? Ja koska synnyin keskelle lapsen menetyksen aiheuttamaa surua, oli lapsuutenikin jotenkin kolkko ja synkkä. Minulla on niin paha olla täällä. Minua ei ole kukaan auttanut. Enkä osaa itse hakeutua apuun. Kauan on jo pitänyt, mutta uskottelen että ehkä huomenna menee paremmin. Mutta aina kun luulen että kaikki alkaa viimein sujua, masennus kiskoo minut takaisin kuilun pohjalle. Asun pienellä paikkakunnalla, ja en saa tartuttua puhelimeen jotta hakeutuisin puhumaan, tuntuu ettei minulla ole voimia siihen. Toivon että joku lähimmäinen huomaisi masennukseni ja tekisi sen puolestani, mutta vaikka olen joillekin tutuille tästä avautunut, he eivät tee elettäkään auttaakseen.

Ei mikään ihme että tunnen oloni pelkäksi p*skaksi ihmisjämäksi! 😭

Kauan ei tarvinnut odottaa, sanon odottaa, koska tosiaan tuntuu, että mie vaan odottelen mitä kauhiaa seuraavaksi tapahtuu.
Nyt surmattiin 15v tyttö, on pidätetty nuori mies. Enempää minä en saata sitten lukea.
Tuliko minusta sitten ihminen joka ei enää välitä. Ei tullut minä en enää kestä, että nuoret tappavat nuoria.

Minä katselen olympialaisia ja yritän olla ettei tätä ole tapahtunutkaan. Minä ikäänkuin hyppään mielessäni tämän ohi.

Ei tätä sitten voi olla lukematta vaikka pahaa tekee. samoja tunteita käyn läpi kuin edellisen kanssa. Minä en jaksa ymmärtää miksi nuoret tappavat nuoria.
Minuun iski viime yönä kesken nukkumisen aivan tajuton ahdistus, tuntuu ettei koskaan ennen ole niin ahdistanut, luulinkin ensin, että saan sydänkohtauksen. Koska se tuntui juuri sydämessä ei päässä kuten normaalisti ahdistus tuntuu.

En ottanut mitään varapilleriä, toivoin ja rukoilin, että sydämeni lakkaisi lyömästä ja kuolisin pois. Sitten kai nukahdin ja heräsin elävänä. Tänä aamuna olen ollut raivoa täynnä, kävin diabeteshoitajalla ja veinasin sitä lyödä turpiin kun se taas valitti etten ole mitään tehnyt kunnolla. Sanoinkin sille kyllä, että onko v--n väliä mun diabeteksen kanssa kun en muutenkaan kestä tätä yhteiskuntaa. Kun voin ykskaks tulla tapetuksi tuossa keskellä katua vaikka kuinka hoitasin itseäni. Sitten olenkin tässä rukoillut, että minä tosiaan olisin seuraava joka tapetaan.

En minä tiedä mitä haluan nyt sanoa. Tekisi mieli vaikka terpalle soittaa kuinka paskalta minusta taas tämä asia tuntuu. En minä soita, koska aivan sama mitä se sanoisi, ei se auttaisi mitään, haukkusin senkin vaan. Hiljaisuus on myös ahdistavaa, netin lukeminen on ahdistavaa, eläminen nuorena on ahdistavaa.
Herra suo minun äkkiä vanhenevan, anna minun huomenna olla jo kukkahattutäti. amen.