En tiedä mitä tekisin elämäni suhteen. Olen 20-vuotias ja muutama vuosi takaperin kärsin todella vaikeasta masennuksesta ja syömishäisiöstä. Nyt joitain oireita on tullut takaisin lääkevaihdosten yhteydessä. En haluaisi olla riippuvainen lääkehoidosta mutta en pärjää ilmankaan. Olen syönyt noin kymmentä eri lääkettä yhteensä 5 vuotta ja kun jouduin lopettamaan yhden pitkäaikaisen lääkkeeni sain niin kamalia oireita etten melkein uskonut selviäväni niistä. Nyt on kuitenkin uusi lääke joka on ihan hyvä ja olo on parempi paitsi että ajoittain kärsin pahasta ahdistuksesta ja mielialani on laskenut jonkin verran. Minulla on myös taas syömishäiriö ja se tekee minusta epävarman ja pelokkaan. Huominen on tärkeä päivä kouluni kannalta ja jännitän jo etukäteen sitä niin paljon… En halua kuolla mutta en aina jaksaisi elääkään, ainakaan omaa eläämääni. En ole yksin mutta en pidä itsestäni ja pelkään myös mitä oksentaminen tekee/on tehnyt terveydelleni. En tiedä mitä tehdä, kun valmistun jo tänä keväänä. Töitä pitäisi hankkia mutta haluan myös jatkaa opiskeluja. Mitenhän jaksan molempia, en tiedä mutta voin niin paljon paremmin kuin aikoihin lukuunottamatta pikku ongelmiani jotka varjostavat kaikkea elämässäni. Olen yksinäinen ja kaipaan jo seurustelukumppania, olisin valmis pitkästä aikaa. Olen ihan hukassa itseni ja elämäni kanssa enkä tiedä onko elämällä mitään ihanaa minulle tarjottavana. Ihmiset ovat ihania mutta unelmiini en jaksa enää uskoa.
Kirjoituksesi tuntui tosi tutulta. Itse kärsin masennuksen ja syömishäiriön lisäksi myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. 17-vuotiaana tilanne paheni ja olin sairaalassakin masennuksen takia. Nyt olen 22-vuotias ja pystyn elämään syömishäiriöni kanssa. En myöskään sanoisi olevani masentunut enää, vaikka välillä huolettaakin, miten tulen elämässä ja koulussa pärjäämään pelkojeni takia.
Bulimiaa sairastin suunnilleen neljä vuotta. Joskus oli kausia, etten oksentanut, mutta aina kun lihoin, aloitin taas. Kun tapasin tyttöystäväni ja me muutimme yhteen neljä vuotta sitten, päätin lopettaa oksentamisen. Huomasin, miten paljon satutin sillä oksentamisella itseäni ja tyttöystävääni. Niinkuin varmasti tiedät, niin kauan kuin ihmisellä on syömishäiriö, hän ei voi täysin rakastaa itseään. Jos taas ei rakasta itseään, on vaikeaa rakastaa toisiakaan ja tulla rakastetuksi. Minä ymmärsin, että haluan paljon mieluummin toimivan parisuhteen, jossa voin puhua ongelmistani, kuin yksinäiset ahmimis/oksentamissessiot.
En sano, että lopettaminen oli helppoa. Jouduin todella opettelemaan normaalin suhteen ruokaan. Aloin syödä terveellisesti viisi kertaa päivässä. Etsin uusia ruokaohjeita ja pyrin lohduttamaan itseäni ruuan laadulla enkä niinkään määrällä. Aluksi tuntui pahalta syödä, sillä minua närästi koko ajan. Tuntui myös, että lihon jatkuvasti. Mutta muutamassa viikossa maha tottui syömiseen ja liikunnan avulla sain pidettyä painonkin kurissa. Tietysti lihoin vähän, mutta se minun oli vain hyväksyttävä. Yritin syödä paljon kasviksia ja kävin lenkillä päivittäin. Urheilu auttaa myös masennukseen ja pahaan oloon, sillä se nostaa endorfiineja. Myös itsevarmuus kasvoi, kun opin uusia lajeja jne.
Joskus ostin karkkia ja suklaatakin, mutta pyysin, ettei tyttöystäväni anna minun syödä kaikkea kerralla. Muutaman kerran söin kuitenkin liikaa ja kävin oksentamassa niin, että tyttöystäväni tiesi siitä. En siis edes yrittänyt salata häneltä sairauttani. Mutta sen pettymyksen näkeminen tyttöystäväni naamalla, kun olin käynyt oksentamassa, sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että halusin parantua. Bulimiakin on vain valinta. Jos on sen valinnan tehnyt, että oksentaa ensimmäisen kerran, niin voi myös tehdä sen valinnan, että ei oksenna enää.
Tiedän, ettei bulimiasta koskaan parane, enkä yritä sitä edes uskotella itselleni. Mutta voi oppia elämään sen kanssa kuitenkin. Minä esimerkiksi olen edelleen todella tarkka siitä, mitä meidän taloudessamme syödään. En koskaan osta ruokaa enempää kuin sitä tarvitaan ja nykyään pystyn jo sanomaan itselleni ei, jos huomaan että syön liikaa herkkuja. Olen myös erittäin tarkka ruoka-ajoista ja siitäkin, etten syö liian vähän. Ravitsemusoppaat auttoivat terveellisen ruokavalion luomisessa.
Tsemppiä siis sinulle siihen, että jaksaisit yrittää lopettaa oksentamisen. Mitä pitempään se jatkuu, sen vaikeampaa se on. Sitäpaitsi, kun on vihdoin onnistunut lopettamaan, voitontunne on sanoinkuvaamattoman ihana!