Työpaikka olisi tarjolla, mutta ahdistaa tehdä töitä alalla, jolla olen

Työpaikka olisi tarjolla, mutta ahdistaa tehdä töitä alalla, jolla olen

Käyttäjä Essunen aloittanut aikaan 01.01.2022 klo 16:26 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Essunen kirjoittanut 01.01.2022 klo 16:26

Hei! Olen 24-vuotias nuori nainen ja todellakin toivon, etten ole ainoa ongelmani kanssa. Olen siis lähes valmis lähihoitaja ja pyrin sairaanhoitajaksi. Itseä ahdistaa ajatus tehdä töitä ihmisten kanssa syystä tai toisesta. En ole saanut selville miksi. Olen kuitenkin hyvä alalla, jonka olen valinnut (hyvät arvosanat ja tulen loistavasti toimeen vanhuksien kanssa). Sain jopa työtarjouksen työharjoittelupaikasta, jossa olin. En vastannut kyllä tai ei, sanoin harkitsevani ja ottavani yhteyttä. Silti työpaikkana se on sellainen, että kaikki on uutta, pelottavaa ja erittäin vastuullista (hoitotyötä) tehdä yksin. Se aiheuttaa minulle ahdistusta, itkupurkauksia ja pahan olon tunnetta työpäivien aikana. Kellään muulla samaa kokemusta? Miten jotkut saa rohkeutta siihen tekemiseen ihan tyhjästä ja toiset ei?

Käyttäjä ask kirjoittanut 09.01.2022 klo 22:17

Hei minä olen kanssa suunninpiirtein saman ikäinen kuin sinä. Olen kodinhoitaja, eli sekin on ihmisten kanssa olemista suunnilleen ainakin osittain. Jos ahdistaa älä mene vielä töihin, tärkeintä on hoitaa ensin itsensä kuntoon.. työ ei todellakaan oo tärkeämpää, kuin oma terveys, mä menin opiskelut edellä enkä kuunnellut itseäni. On tärkeää jarruttaa ja pitää vähän vapaata!

Käyttäjä Eop kirjoittanut 19.01.2022 klo 06:49

Onhan se hurjaa, kun on sitten ensimmäistä päivää yksin vastuussa. Mutta kaikilla se on edessä. Teet vain parhaasi ja toimit harkitusti. Luulen, että usein ahdistus on suurempi ennen kuin jälkeen, että jälkeenpäin ajattelee: "Ei se nyt niin kamalaa ollutkaan, ihan hyvinhän se meni". Ja siitä se sitten lähtee rullaamaan, kun vähitellen tottuu ja rutinoituu,  tulee varmemmaksi siitä mitä tekee. Hyvät lähtökohdat sinulla ainakin on, jos koulu on mennyt hyvin ja helpointa nyt varmaan olisi mennä paikkaan, jossa olet jo ollut harjoittelussa. Ehkä voisit mennä puhumaan vaikka jonkun psykologin kanssa, jos siltä tuntuu

Käyttäjä Anni_saapas (Vapaaehtoinen) (Palveluoperaatio Saapas (Lasten ja nuorten keskus ry )) kirjoittanut 27.04.2022 klo 18:58

Hei! Olet saanut erinomaisia vastauksia. Oma terveys ja jaksaminen ovat tärkeimmät asiat. Työharjottelupaikassa  on arvostettu työtaitojasi ja sinua kun sinut halutaan sinne töihin. Toivottavasti asia on selvinnyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Mieleeni tuli, että löytyisikö joku työntekijä, joka tukisi sinua ja voisit käydä luottamuksellisia työnohjaustyyppisiä keskusteluja ihan kahden kesken.

Ystävällisesti

Anni_Netti-Saapas, Helsinki

 

Käyttäjä kirjoittanut 20.09.2022 klo 19:17

Olet nuori ja astumassa vasta työelämään.Olet pärjännyt erinomaisesti lähihoitaja opiskelussa onnittelut siitä.Tunnistat viihtyväsi erityisesti vanhusten parissa.Tuossa on jo monta hyvää asiaa mitkä auttavat sinua koko elämäsi.ja myös juuri nyt.Juuri nyt olet herkässä kohdassa elämässäsi.Mieti mikä on aikaisemmin auttanut sinua vaikeassa tilanteessa?Onko ympärilläsi joku aikuinen jolle voisit kertoa tunteistasi.Minusta kuulostat aivan upealta nuorelta.,Olet yhteydessä tunteisiisi ja sen kautta voit helposti ymmärtää myös muita.Tämä tekee tietysti herkäksi mutta myös vastaanottavaiseksi muiden ihmisten tunteille.Ajan ja kokemuksen myötä vahvistut ja pystyt nauttimaan elämästä rikkaasti ja monipuolisesti.

.Onnea matkaasi

SaapasTuula NettiSaapas Helsinkii