kuutyttö13 kirjoitti 2.8.2016 16:4

Mä aloin 2014 jäämään yksin. Mun "kaverit" ei enää puhunut mun kaa,mun piti pakottautua kaveriporukoihin ja koulun ryhmätöihin. Mulle oli silloin todettu Asperger ja mä sulkeuduin kokonaan.

Mä vihasin itteeni. Aattelin tappaa itteni ja se oli monta kertaa lähellä. En kuitenkaan tappanut itteeni. Mä kuitenkin satutin itteeni, koska kipu piti mut todellisuudessa ja joten kuten järjissäni.

Mulle yöt olivat pakko paikka. Mä en malttanut oottaa että pääsisin nukkumaan ja unohtamaan kaiken.

Mä sain kuitenkin seuraavana vuonna uusia kavereita, jotka on mahtavia. Mulla on kuitenkin koko ajan yksinäinen olo ja mä satutan itteeni yhä. Mitä mun pitäs tehä? Mä oon kertonu tästä mun kavereille ja joillekkin aikuisille, mut ei aikuiset oikeinkin usko vaikka mä näytän mun arpia, jotka oon ite tehny.😯🗯️

Tää on vähän pitkä teksti, mutta en oikein lyhemminkään osaa selittää

Hei! En oikeen osaa auttaa mut voin omasta kokemuksesta tietää miltä toi tuntuu ☹️ Sen tiän et itsensä satuttaminen ei oo ainoo vaihtoehto ja itsemurhaa ei kannata ajatella ☹️ Ootko käynyt psykiatrilla/kuraattorilla/terkkarilla puhumassa asiasta? Aika ihmeellistä ettei aikuiset usko... Koska itsensä satuttaminen yms on sellasia asioita joita ei kannata sivuuttaa tai sillee... Uskosin että se yksinäisyyden tunne menee ohi ja opit nauttimaan siitä että sulla on kavereita ympärillä. Jaksamisia!😍