Mä oon jo pitkään käynyt lukemassa näitä teidän juttuja täällä ja nyt vasta rohkenin ite kirjottaa tänne.
Mä oon ihan tavallinen nuori nainen, mun elämässä on kaikki päällisin puolin hyvin: on työpaikka, asunto, ystäviä, mutta sisälläni mä oon niin tyhjä. Monina päivinä tuntuu ettei millään ole mitään väliä, en tahtoisi olla tässä elämässä.Mun kaikki unelmat on kadonnut jonnekkin -ei niitä vaan enää ole. En jaksaisi nähdä päivästä toiseen samoja naamoja. Tuntuu kun jokainen päivä olisi toisen kopio. En jaksaisi lähteä töihin, haluisin vaan eristäytyä ja olla yksin kotonani -murjottamassa. Kuvittelen olevani liikaa, ulkopuolinen, taakka kaikille. Mä inhoon itteeni, mä en nää itessäni mitään hyvää. Mä en voi kuvitella, että kukaan vilpittömästi voisi tykätä musta tai mun seurasta. Mä rasitan omilla jutuillani mun rakkaita ihan liikaa.
Talvi oli paljon vaikeempi kun tää kesä. Mä vaan ryyppäsin, en jaksanut tehä minkäänlaisia kotitöitä ja työni hoidin aliarvoisesti. En jaksanut meikata ja mulle oli ihan sama onko mun vaatteet ollut mun päällä viikon ja millon oon viimeksi käynyt suihkussa.
Nyt mä taas pelkään, että pikkuhiljaa mun olotila taas pahenee tollaseksi. Nyt mä oon sentään pystynyt rajottaa kaljan juomista ja oon käynyt kävelemässä.
Mä en tiedä mistä tää johtuu, mä oon ollut tällänen masentunut aasi jo useita vuosia. Mä itken jatkuvasti. Mä en tiedä mitä mun pitäis tehä, miten mun pitäis ajatella.. Mulle tulee tosi itsetuhosia ajatuksia päähäni aina vähän väliä. Mä pelkään, että kohta ne ei enää vaan ajatuksia vaan mä teen itelleni jotain. Tai siis sillai , kun oon ajatellut, miltä tuntuis ajaa 100 km/h kalliota päin niin joku kerta vahingossa käännän sen ratin sitä kalliota päin. 😯🗯️
Mun pää on ihan sekava, tuntuu kun olisin sumussa. Mun tän hetkistä olotilaa voisi hyvin kuvata niin, että oon pikaliimalla korjattu puuveistos, vaikka tahtoisin olla se kaunis lasienkeli..