Onko kellää muulla sellast tunnetta joka päivä ku on sitte aikaa miettii asioita että on iha tyhjä olo. Vaikka olis saavuttanu jotai mistä on haaveillu sitku sen saa nii ei riitä enään motivaatioo enää jahtaa haaveita tai asioita jotka mukamas tekis iloisemmaks. Käy joka kerta näi on se sitte joku typy tai asia josta o haaveillu esimerkiks sitten ku saat sen niin tunteet katoo.
Moi! 🙂
Tiedän tunteen, itselläkin on monesti tyhjä olo, tai tavallaan tuntuu, että jotain puuttuu. Itselläni on vähän sellainen ongelma nyt, etten tiedä yhtään mitä haluan, eikä minulla oikeastaan ole mitään tavoitteita.
Kirjoitit: "Vaikka olis saavuttanu jotai mistä on haaveillu sitku sen saa nii ei riitä enään motivaatioo enää jahtaa haaveita tai asioita jotka mukamas tekis iloisemmaks."
Tästä tuli mieleeni, että kuulostat aivan minulta, joka on siis pahemman luokan suorittaja ja perfektionisti. 😋 Tavoittelen kaikkea ja vielä enemmän, ja kun saan sen mitä olen tavoitellut, se ei enää olekaan mitään. Saavuttamani asiat muuttuvat itsestäänselvyyksiksi, ja alan katsella jo uusia tavoitteita.
Minulla tässä on edes vähän auttanut se, että nykyään yritän elää tässä päivässä ja nauttia elämästä. Kyllästyin elämään pelkästään tulevaisuudessa ja ajattelemaan, että sitten kun minulla on tämä ja tämä ja sitten kun olen tällainen... Tajusin, etten oikeasti saa mitään aikaan, jos en nauti siitä mitä teen.
Voimia! 🙂🌻
Tämä aihe on itselleni hieman ehkä liiankin tuttu aihe sekä kaikkein suurimmaksi ongelmaksi tullut oire sairauteeni liittyen.
Hyvin usein minut valtaa tämä olotila, jossa mikään ei tunnu miltään, millään ei ole mitään väliä ja kaikki tuntuu todella epätodelliselta. Usein jään miettimään juuri sitä, että olenko vielä olemassa ja onko maailma ympärilläni oikeasti todellinen. Se on vähän kuin olisi unessa. Tämä tunne on varsinkin vahvistunut maaliskuun jälkeen koko ajan vain enemmän, sen jälkeen kun paras ystäväni teki itsemurhan. Koen, että yritän luultavasti turruttaa ja kääntää pois varsinkin ne tunteet mitkä johtuvat juuri ystäväni kuolemasta, koska en vieläkään oikein osaa käsitellä niitä ja pelkään, että romahdan taas vain pahemmin kuten tein kun kuulin uutisen ystäväni kuolemasta.
Joskus on vain helpompi olla tuntematta mitään. Ei tarvitse kärsiä hetken verran. Tällä tyhjyyden tunteella on ns. hyviä ja huonoja vaikutuksia. Hyviä ovat ne, että hetken aikaa saan olla rauhassa. Tyynenä, ei tarvitse ajatella mitä tuntee, ei tarvitse ajatella oikeastaan mitään, saa vain olla. Huonoja puolia on se, että usein siihen tyhjyyteen saattaa liittyä jonkin näköistä ahdistukseen viittaavaa oiretta ja pelkoa siitä, että olenko minä olemassa, vaiko kuollut. Joten joskus se saattaa mennä siihen, että viiltelen itseäni ns. tarkistaakseni, että tämä kaikki on totta, minä tunnen vielä jotain.
Haluan parantua ja oppia hallitsemaan tätäkin olotilaa, mutta toisaalta sitten taas... Jos tämä tyhjyyden tunne katoaa, mihin sitten menen piiloon kun sattuu niin paljon ettei kestä enää? Mihin pääsen turvaan itseltäni ja muilta?
Tässä oli hieman ajatuksia minun tilastani.