Opin vasta muutama kuukausi sitten, että pelkät itsetuhoiset ajatuksetkin lasketaan itsetuhoisuuteen. En ole tehnyt itselleni mitään, mutta tavallaan haluaisin. En vain jostain syystä tee sitä. Ennen jaksoin vaikeuksien läpi, sillä luotin tulevaisuuden olevan parempi. Nyt en enää tiedä onko tuo tulevaisuus, vaikka kuinka upea olisikin, tämän kaiken arvoista. Löydän itseni itkemästä tai ajattelemasta, kuinka kuolleena olisi helpompaa päivittäin.  En vain jaksa enään. Olen alaikäinen ja vanhempani eivät näe tuskaani, enkä haluakaan heidän sitä näkevän. Haluan vain yksin kertaisesta lopettaa elämisen. Minulla on ystäviä ja paperilla aika siisti elämä, mutta kotona koen päivittäin henkistäväkivaltaa ja syytän ehkä osittain vanhempiani siitä miten rikkinäiseksi tunnen itseni, mutta nyt alkaa vain olla aika luovuttaa. Pystyykö kukaan samaistumaan epätoivooni tai kertomaan, miten itse selviää vastaavasta tilanteesta? Tämä alkaa olla viimeisiä yrityksiäni nostaa itseni ylös epätoivosta. En silti usko kykeneväni tappamaan itseäni. Alisuoriudun jopa itsetuhoisuudesta jollain tasolla. :/