Tukiasunnot,perhetukikeskukset...
Onko teillä kokemuksia tukiasunnoista, perhetukikeskuksista tms.? Olisi kiva tietää mitä mieltä olette niistä ja miten perheenne/sukulaisenne/kaverinne ovat suhtautuneet niihin?
Itse olin ensin Leinolan perhetukikeskuksessa ja sieltä sitten Metsolan perhetukikeskukseen ja nyt sitten Toivon tuvan tukiasunnossa.
Leinolan perhetukikeskus oli tedella rauhaton paikka ja vietin siellä paljon aikaa omassa huoneessa, kunnes sain aivan ihanan huonekaverin.Lopulta sieltä oli todella haikea lähteä tämän uuden tuttavuuden vuoksi.Metsola puolestaan oli paljon rauhallisempi paikka, mutta sielläkin tunsin aina välillä olevani ulkopuolella, sillä minun on aina välillä todella vaikea solmia uusia tuttavuuksia.
Näistä perhetukikeskuksista muutama työntekijä tuli minulle todella läheiseksi.Olen miettinyt, pitävätkö nämä työntekijät nuoria vain työnään vai kuinka…Oli kuitenkin todella vaikea luopua ihanasta omaohjaajasta Leinolassa, eikä hän ole pitänyt minuun mitään yhteyttä.Toivoin sitä kyllä todella paljon.Mutta ymmärrän kyllä että nyt hän tuskin edes muistaa minua , sillä hänellä on nyt aivan uudet nuoret hoidettavinaan…
☹️
Tukiasunto on kyllä sinänsä hyvä juttu, mutta haluaisin tulla paljon lähesemmäksi luonani käyvän työntekijän kanssa, mutta se nyt vie todella paljon aikaa, sillä näen häntä vain kerran viikossa.Niinkuin jo sanoin minun on vaike luoda uusia suhteita, tämää pätee myös nytkin…huomaan kyllä kuinka hän haluaa tuntua minut mutta jotankin en vain anna sen tapahtua kun menen ihan lukkoon.Nyt hän varmaan luulee etten pidä hänestä tai jotai… No mut kertokaa jos teil on kokemuksii !!🙂
on täällä vaikka kuinka monta, jos vähän haet niin löyvät otsikon missä mie ja yksi toinen kerrotaan missä paikassa nyt ollaan. mulle tämä taitaa olla 11 paikka, jos otetaan vaan huomioon ne paikat missä olen ollut yli kuukauden. olen ollut ympäris Suomea siellä sun täällä. muuta eroa ei ole paitsi eri henkilökunta. mulla on aina omahoitaja, en koskaan ees tiedä mikä sen nimi on, ei kiinnosta, koska en halua itselläni ihmisiä jotka kohta pitää hyvästellä.
kun olen ollut perhekodeissa, ei ikinä ole ollut muuta tekemistä ku löhöäminen, ryyppäminen. ei ikinä mitään terapiaa,ei puhumista kenenkään aikuisen ihmisen kanssa. aina vaan käyty neuvotteluja siitä mitä tehtäisiin ja koska emme ole päässeet sopimukseen, ei ole tehty mitään. kun meni hermot, karkasin ryyppää, muuten yritin hiljaa olla omassa huoneessani.
nyt paikan nimi on kuntoutuspaikka. nyt on terapiaakin, yhteisiä tappeluja mitä johtaa joku asiantuntija. joka kerta mie sen palaverin jälkeen mietin, että nyt mie itteni tapan, tätä en kestä. onneksi mulla on oma terapeutti kelle saan soittaa.