Moi
Kannattaisi hakea apua. Toi unettomuus on paha juttu, koska se pitää huonoa oloa yllä. Samoin se ettet syö.
Puhu ehdottomasti jollekulle!

Moi Amanda5,

Haluan ihan aluksi sanoa että toivon sulle voimia ja jaksamista koko sydämestäni. Tuo on varmasti rankka paikka ja en ihmettele yhtään jos elämänrytmi on sekaisin. Jaksaisitko millään kirjoittaa täällä net-tukeen tai ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan tai muuhun henkilöön? Esimerkiksi papillekin voi käydä puhumassa luottamuksella. Olisi myös hyvin tärkeää jos pystyisit syömään edes vähän, sillä kuten sanoitkin, terveyshän siinä kärsii.

Pystytkö juomaan nestettä? Esimerkiksi sokerin sekoittaminen veteen tai mehun/limsan juominen tuo ainakin energiaa ja pientä apua. Voi olla helpompi syödä monta pientä annosta kuin yhtä suurta. Onko poikaystäväsi kertonut sinulle mitään? Sinä ansaitset todellakin kuulla, mikä tässä on. Se on vähintä, mitä sulle voi tehdä.

Toivon sulle kaikkea hyvää ja paranemista tästä kriisistä. Yritäthän syödä ja nukkua vähän vaikka päivällä, jos yöt ovat vaikeampia. Se on jo hyvä alku, että saa vähän syötyä ja nukuttua johonkin aikaan päivästä. Kannattaa ottaa yhteyttä auttajaan, sillä yksin sun ei tarvitse jäädä. Tuhannesti tsemppiä ja jaksamista! Kirjoitathan ajatuksistasi, jos susta siltä tuntuu ☺️❤️

Voin niin samaistua tuohon tunteeseen. Itselläkin oli muutamia vuosia sitten todella pohjalle vievä ero. En pystynyt syömään, enkä nukahtamaan ilman unilääkkeitä, lisäksi olin ahdistunut ja masentunut koko ajan. Tuntui vain, että tulen hulluksi eikä ulospääsyä ole.

Itseä auttoi todella paljon jutteleminen asiasta äitini kanssa sekä hakeutuminen mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Sain apua sekä lääkitykseni (minulla on paniikkihäiriö) kuntoon pistämisestä, että säännöllisistä keskusteluista hoitajien kanssa.

Päädyimme lopulta siihen tulokseen, että viettäisin muutaman viikon avo-osastolla, jotta saisin paremmin tukea erityisesti ruokahaluttomuuteeni, sillä ennestäänkin hoikkana riuduin hyvin alipainoiseksi. Se todella auttoi! Vaikka aluksi pelotti ja ahdisti aivan hirvittävästi, osastolla olo olikin kuin kaikki maailman huolet olisivat jääneet ulkopuolelle ja sai vetää hetken henkeä, vaikeaakin tietenkin oli, mutta kaikenkaikkiaan apua.

Se oli todellakin pimeää aikaa elämästäni, mutta onneksi hain apua. Ymmärsin myös, ettei kyseinen mies vain ollut minua varten. Siitä ei olisi koskaan tullut mitään, vaikka olisin silloin kuinka toivonut toisin. Ja hyvä niin, sillä nykyään olen onnellisesti naimisissa aivan uskomattoman ymmärtäväisen ja huolehtivan miehen kanssa.

Akuuteissa kriisitilanteissa ei todellakaan kannata jäädä yksin. Parempi hakea apua vaikka liikaa kuin liian vähän. Se ei missään nimessä ole heikkoutta, eikä aihe tuntea häpeää, kyseessähän on loppujen lopuksi sinun oma hyvinvointisi.

Kannattaa myös harkita vaikkapa nukahtamislääkkeitä tai rauhoittavia, tietenkin lääkärin harkinnan ja valvonnan alaisena. Vastuullisesti käytettynä niistä ei ole haittaa vaan suurta hyötyä. Ruokahaluttomuuteen en valitettavasti osaa antaa mitään oloa helpotavaa neuvoa, vain sen vanhan syö pieniä määriä usein ja erityisesti yritä juoda riittävästi. Rauhoittavan ottaminen ennen ruokailua voi myös helpottaa.

Voimia sinulle! Kyllä sitä valoa on siellä tunnelin päässä, vaikka sinne ryömiessä voi tuntua muulta. Älä vain missään nimessä jää yksin. Jokainen päivä vie eteenpäin, anna itsellesi vain lupa surra ja toipua rauhassa. Anteeksi rönsyilevä sepustus 🌻🙂🌻