Mie kylä ymmärrään, että ihminen ei voi mitään jos tulee perheen kaa tilanne, että pitää muuttaa, silti tuntuu kun taas yksi ihminen hylkää mut. Nyt en sentäs joudu mihinkään sijotusperheeseen mutta tavallaan tuntuu kun taas mut vasten tahtoen sijotetaan jonnekin vieraaseen paikkaan, kun tulee uus terppa. En ota ketään uutta, sen jo tässä välillä päätin, koska mulla menee lähes vuosi, että tutustun ihmiseen. En anna lupaa mun teraputin mitään papereita musta kelleen toiselle laittaa. siihen mulla on oikeus.

Jos sitten muuttasinkin mieltä ja ottasin uuden, niin miehän sille valehtelisin sen eka vuoden. mun menneisyys on niin saastaa täynnä etten halua kovinkaan monen siitä kuulevan.
Sitten vaan äsken mietin, että ei paljon muuta vaihtoehtoa jää, kun itsensä tappaminen. Sitten kyllä mietin, että sillä kai sitten pilaisin tuon terpan elämän. Sitäkään vaihtoehtoa ei kai ole kun teorisa, käytännössä olen niin hyväsydäminen etten kenenkään elämää taho itseni tappamisella pilata.

asun niinku yksin nyt. Eilen annoin vanhaan kotiini avaimetkin pois, kun aikasin aamulla sinne vaan menin sisään enkä muistanut koiran kaa aamulenkin jälkeen etten siellä enää asu. Ei siitä nyt meteliä noussut mitenkän, nauratti se vanhempia kun niitä huusin hereille. Itseäni otti päähän ja siinä sitten avaimetkin luovutin. Nyt tekisi ne mieli pyytää takasi, kun en kaikista ihmisistä haluaisi näin vaan luopua.

Hui. aika paha lopettaa pitkää terapiaa kuukaudessa. Yleensähän siinä tehään pikkuhiljaa se lopettaminen, että se ei katkeis ennen kun on valmis. Mut sille kai ei mitään voi, jos on sellanen tilanne, että on pakko muuttaa. Sulle vaan tuli tosi ikävään tilanteeseen. Ymmärrän ton oikein hyvin, että et haluais uutta. Mullaki meni melkeen vuos, että pystyin ees tän verran luottaa. Mulla luultavasti loppuu terapia tän ihmisen kanssa kesään mennessä, nyt jo kokeillaan miten pärjään jos vaan kerta viikkoon käyn.

Onneks oot hyväsydämminen, pilaisit aika monen elämän, jos tappaisit ittes. Sanoit, että tuntuu ettei sulla oo muita vaihtoehtoja. On sulla, vaikka neki on vaikeita. Sä voit ainaki yrittää tulla toimeen sen ihmisen kanssa, joka tulee sun uudeks terapeutiks. Jos tää nykyinen kerta valitsee kuka tulee sen tilalle, ni luulis sen osaavan valita sulle sopivan, eikö? Siis ettei jotain sellasta valitse, joka ei sulle sovi yhtään. Ja miten niin sä valehtelisit sille ekan vuoden? Eihän se, että oot aikasemmin tehny jotain, tarkota että sun on pakko tehä niin taas. Mulla on ton kanssa kyllä isojaki vaikeuksia, kun luulen, että kun oon ennen tehny tietyllä lailla tai ollu tietyn lainen, ni en voi muuttaa sitä kun sit en enää olis minä. Että munhan kuuluu tehä niin tai olla sellanen. Mut ei se niin vaan ole. Kyllä mä pikkuhiljaa alan huomata, että mullaki on tilaa kasvaa ja muuttua. Eikä se muiden mielestä oo yhtään niin iso juttu kun mitä mä aina oletan. Iteki jopa selviin siitä. Voisitkohan säki yrittää?

Mut et sä varmaa nihan ilman terapeutin tukea halua olla, vaikka oliski uus ihminen jonka kanssa pitää alottaa alusta? Jos sä kuitenki käyt sen luona ja ehkä pystytki saamaan siltä jotain apua ja neuvoja, ni eikö olis helpompaa, jos se jo tietäis susta jotain ettei sun kaikkea tarvii kertoo taas alusta ite? Seki vois ehkä helpottaa, että se tietäis jotain sun elämästä tähän asti, ni et valehtelis niin paljon tavallaan omaks suojaks. Kun se ei kuitenkaan suojaa sua. Kun ethän sä halua takasin siihen kaikkeen, mitä sun elämässä on ollu, ainaki aikasemmin puhuit paljon, että haluat pärjätä ite. Että haluat eroon kaiksita ongelmista ja diagnooseista. Puhuthan sä tän nykyisen terapeutin kanssa tästä kaikesta ja että sua pelottaa?

Ajatuksia, mietteitä, toivottavasti sain jostain kiinni.
~Xer~

sain kyllä aika paljon kiinni sun vastauksestasi vaikka oon aika sippi. Mie luen sen vielä uudelleen päivunien jälkeen. Alotin aikusten puoellaki samasta asiasta puhetta. En mee enää tällekään teraputille, lopetin sen nyt just, päätin tulla aivan aikuseksi nyt just. Koko viime yön puhuin jonnekin hiton auttavaan puhelimeen, että voi ottaa päähän kun niin inhosin aluksi tuota ihmistä ja nyt oikeastaan pitäsi olla onnellinen kun häipyy pois.
Inhoan tätä tunnetta, että jotain ihmistä alan kaipaan aivan kun se olisi läheinen mulle. palaan sun viestiin joku päivä, xera, kiitos siitä.

Hitsi kun yritän olla aikunen ja itse kaikkia järjestellä mutten oikein osaa ja joka paikkaan on jono ja mulla menee hermot jonossa. sen nyt ainakin tiijän ettei mulla ole varaa yks. terapiaan, sitten kysyin opiskelijoiden ja sinne on 3kk jono. sitten soitin nuoriso psyk polille ja sinne sain ajan viikon päästä perjantai, se on joku hoitaja, eikä terppa.

mun valehtelu on tavallaan unohtamista koska en halua kaikista asioista puhua, sitten vääristän ne. ja valehteln kyllä mitä teen, kerron että olen ollut nuorten kaa ryyppämässä, elokuvissa ym paikoissa. kun tuntuu ettei viithihe kertoo että oikeastaan olen aina yksin, kävelen mettäsä ja toljotan seinää. tai vielä pahempaa jos pitäsi kertoa,. että mie kehittelen päässäni maailmanparannusasioita. kun ei ne ole valmiita vielä niin ei niistä viittisi puhua. Siksi pitää valehdella, jotta vaikuttaisi normaali häröseltä nuorelta.

Viime yönäkään en nukkunu, kun tuntuu hassulta aatella, että mie vaan elän siksi nyt ettei terpalla ole huono olo.