Tässäkö tää nyt oli?
No aloitetaan juttu vaikka näin: Olen sairastanut(?) masennusta siitä asti kun sain peruskoulun loppuun…En jatkanut koulua koska kiinnostus oli kateissa ja hulluttelu kavereiden kanssa tuntui jotenkin paremmalta.Neljä vuotta siinä meni rillutellessa ja pätkätöitä tehdessä. Lopetin juomisen ja hain kouluun.Pääsin kouluun ja seuraavat kaks ja puoli vuotta meni 15 tuntista työpäivää tehdän.Neljän vuoden ryyppyvelat niskassa mentiin ensin 8h koulussa ja toinen 7h töissä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan tuli burn out ja lisukkeena paniikki/ahdistuneisuushäiriöt,loputtomat kuoleman pelot ja unettomuus. Tätä tunnetta on nyt kestänyt noin vuoden ja tuntuu et kaikki on lopussa,tietä pois ei ole.Terapeutilla käyn kerran kuussa ja lääkkeitä syön ku hevonen mut ei puhuminen ihmiselle joka tätä ei ole kokenut tai lääkkeet saa tätä laantumaan…Ei musta taida olla enää mihinkään,en saa mistään kiinne ja kaikki tuntuu turhalta.☹️
Kukaan ei ymmärrä,sanoo vaan et kyllä se siitä…Onko noin?
Farewell kirjoitti 08.11.2005 klo 03:47:
No aloitetaan juttu vaikka näin: Olen sairastanut(?) masennusta siitä asti kun sain peruskoulun loppuun...En jatkanut koulua koska kiinnostus oli kateissa ja hulluttelu kavereiden kanssa tuntui jotenkin paremmalta.Neljä vuotta siinä meni rillutellessa ja pätkätöitä tehdessä. Lopetin juomisen ja hain kouluun.Pääsin kouluun ja seuraavat kaks ja puoli vuotta meni 15 tuntista työpäivää tehdän.Neljän vuoden ryyppyvelat niskassa mentiin ensin 8h koulussa ja toinen 7h töissä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan tuli burn out ja lisukkeena paniikki/ahdistuneisuushäiriöt,loputtomat kuoleman pelot ja unettomuus. Tätä tunnetta on nyt kestänyt noin vuoden ja tuntuu et kaikki on lopussa,tietä pois ei ole.Terapeutilla käyn kerran kuussa ja lääkkeitä syön ku hevonen mut ei puhuminen ihmiselle joka tätä ei ole kokenut tai lääkkeet saa tätä laantumaan...Ei musta taida olla enää mihinkään,en saa mistään kiinne ja kaikki tuntuu turhalta.☹️
Kukaan ei ymmärrä,sanoo vaan et kyllä se siitä...Onko noin?
no tuskin se siitä muuttuu paremmaks.. mulla on sama tunne et elämä luisuu käsistä.. oikeestaan musta se on tosi typerää ku sanotaan et "kyllä se siitä muuttuu paremmaks" koska ei se paranna mitään sellane fraasi, ihan sama ku ois väliinpitätön. =(
Nii mun terapeuttikin sanos et "ei se välttämättä lähde pois,pitää vaan oppia elämään sen kans" ja yritetty on ,mut olo vaan pahenee kokoajan...Eikä ihmiset (ainakaan mun vanhemmat,kaverit,jne) halua kuulla täst mitään,luulee et tää tarttuu tai pitää hulluna. ☹️
Farewell kirjoitti 10.11.2005 klo 06:02:
Nii mun terapeuttikin sanos et "ei se välttämättä lähde pois,pitää vaan oppia elämään sen kans" ja yritetty on ,mut olo vaan pahenee kokoajan...Eikä ihmiset (ainakaan mun vanhemmat,kaverit,jne) halua kuulla täst mitään,luulee et tää tarttuu tai pitää hulluna. ☹️
=/ miten ihmees voi masennus tarttuu? No voin kuvitella kyllä tunteen.. ei ketää munkaan olosta ikuna oo kiinnostunu.. tänäänki meinas tulla kyyneleet koulussa.. =(
En tiedä kans...Oon varmaan nii masentava ihminen et muut masentuu ku mun seuras on ja juttujani kuuntelee☹️
Mut asiahan on niin et olis helponpaa jos joku (muu ku terapeutti) joskus kuuntelis ja yrittäis vaik auttaa,vaik ei tää olo taida täs muuks muuttuu puhu kenelle ja mitä hyvänsä...(taisin just vastata ittelleni,uus vika pääs?)😐
Farewell kirjoitti 11.11.2005 klo 00:13:
En tiedä kans...Oon varmaan nii masentava ihminen et muut masentuu ku mun seuras on ja juttujani kuuntelee☹️
sama vika... ☹️
ujom86 kirjoitti 11.11.2005 klo 15:34:
sama vika... ☹️
Itselläni ongelmana on taas, että ihmiset ikävystyvät tai ärsyyntyvät minuun. Kai sitä on jotekin paska tyyppi. ☹️ Tuli tuosta teidän keskustelusta mieleen tämä sarjis strippi: http://www.tky.hut.fi/~kvantti/in/59.shtml Suurin osa stripeistä on kuin omasta elämästäni, sattuvat kohdilleen vähän liiankin hyvin.
Harmiton82 kirjoitti 11.11.2005 klo 19:26:
Itselläni ongelmana on taas, että ihmiset ikävystyvät tai ärsyyntyvät minuun. Kai sitä on jotekin paska tyyppi. ☹️ Tuli tuosta teidän keskustelusta mieleen tämä sarjis strippi: http://www.tky.hut.fi/~kvantti/in/59.shtml Suurin osa stripeistä on kuin omasta elämästäni, sattuvat kohdilleen vähän liiankin hyvin.
mulla taas on toisinpäi.. mä kyllästyn ihmisii, ehkä liian helposti. =/ mut en niihi joista oikeesti tykkään... =)
ujom86 kirjoitti 16.11.2005 klo 18:28:
mulla taas on toisinpäi.. mä kyllästyn ihmisii, ehkä liian helposti. =/ mut en niihi joista oikeesti tykkään... =)
Toi on aika huono juttu...Vaik itelläni on vähän sama homma...Terapeuttini aina jaksaa sanoo et se johtaa johonki sosiaaliseen syrjäytymiseen tai johonki 😐 en mä tiiä...
Syrjäytyy tai ei ni olo pysyy ja pahenee...☹️
Silloin kun on masentunut niin tuntuu siltä ettei se paremmaksi muutu, eikä varmasti muutukkaan jos ei siihen jaksa uskoa. Itse ryvin monta vuotta syvässä masennuksessa, mutta kyllä sieltä ylös noustiin kun nuoruus meni ohi ja alkoi arvostamaan elämää eri tavalla. Itse kärsin myös ahdistuksesta kuoleman pelosta (en puoleen vuoteen uskaltanut nukkua, nukahdin vasta kun taju lähti) ja paniikkihäiriöstä. Oli vielä todella paha paniikkihäiriö sillä paniikki kesti alkuhetkestä niin pitkään kunnes nukahdin pakosti. Vasta rauhoittavat lyhensivät kohtauksia. Puoli vuotta oli niin kauheaa helvettiä etten edes halua sitä muistella ja kokonaisuudessaan kaikki kesti lähes 5 vuotta.
Mutta kyllä siitä voi selvitä. Älkää menettäkö toivoa. Nuoruus oli minulle helvettiä vaikka sen pitäisi olla parasta aikaa. Se harmittaa... Olin 22-vuotias kunnes kaikki oli ohi.
Mitä tehdä jos uskoo elämään ei enää ole? Kun ainoo toive olis päästä pois täältä riutumasta ja kärsimästä... Loppuis kaikki tää ahdistus ja tuska...☹️
En edes tunne itseäni,se mitä joskus oli...en edes muista enää...
Tunne siitä ettei tää tästä parane syö mieltä ja miestä...
Ikävä myöntää mut on helpompi luovuttaa ku jatkaa taistelua...😞