tasaisen tylsä masennuksen täyteinen elämä
Moi!
oon uusi täällä ja mulla on asiaa
eli
Tunnen itteni tosi usein masentuneeksi/surulliseksi ja viikossa on ehkä yksi päivä hyvällä lykyllä jolloin en pahemmin ajattele synkkiä asioita. Synkät ajatukset pukkaavat esiin kun olen koulussa ja vapaa-ajalla kun en ole kaverien tai kaverin kanssa. Mua on kiusattu yläasteella ja urheilujoukkuessa ja siksi musta on tullut arka ja huonon itsetunnon omaava. Ajattelen, että mun nuoruus menee hukkaan kun käyn harvemmin ulkona ja en saa kutsuja bileisiin ja sillai. Ja en tiedä välitetäänkö musta aidosti
Kavereita on muutama , mutta tulee kohtuu usein päiviä jolloin en voi olla kenenkään kanssa 😞 ja tuolloin tulee alakuloisuus pintaan aika nopeasti. Vanhemmat on mulla aika ylihuolehtivaisia ja säännöt ovat kotona tiukkoja , mikä ahdistaa 😠 , joten olen kotona vain jos ei ole muuta tekemistä. Niillä ei ittellään oikein ollut nuoruutta, oon kuullu. Myös mun veljellä ja siskolla on myös vähän kavereita ja ne on mua vanhempia
Oon 16-v , ja voisin jo parin vuoden päästä muuttaa pois kotoa ,mutta nyt se tuntuu pitkältä ajalta.
Lukiossa kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin ,on uusia kavereitakin 😀 ja viihdyn hyvin(en kuitenkaan hengaa niitten kanssa ku ne asuu kaukana ) . Tunnen kuitenkin itseni aika onetomaksi 😭 joten neuvoja kiitos 😉
Liiiankin tuttu tunne, kun päivät valuu ohi kuin hiekka tiimalasissa. Millään ei ole mitään merkitystä, mikään ei huvita ja yleisvitutus jatkuu aina vaan. Itse olen vihdoin tajunnut että elämässä todellakin on vaikka kuinka paljon elämisen arvoisia asioita. Kuten sanoit tuntuu että nuoruus menee hukkaan...on siis aika hypätä oman elämän kyytiin ja oppia nauttimaan siitä.
Ihan perkeleestä tuo koulukiusaaminen/ kiusaaminen yleensä. Muista että olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin. Kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Sinussa on varmasti hyviä ja arvostettavia taitoja/ominaisuuksia. Se, että jotkut idiootit ovat käyttäytyneet tyhmästi on valitettavasti syönyt sun itsetunnon ☹️ Pitäisi vain osata arvostaa itseään.
Harmi, että kaverit asuvat sen verta kaukana ettei heidän kanssaan voi kunnolla viettää aikaa. Jos ehdottaisit heille kuitenkin jotaki yhteistä tekemistä, vaikkapa leffaa tai jotn ? 🙂
On todella typerää, että kotona ei ole ns. hyvä olla. Hienoa kuitenkin, jos sulla on sitä muuta tekemistä ? Oletko puhunut vanhempiesi kanssa heidän asettamistaan rajoista ? Voisiko niitä vähän höllätä jollakin tavalla ? Onko ne rajat vaikeuttanut sun elämää esim. niin ettet ole sen takia saanut paljoa kavereita ? Riitely ei auta, perustellut vaatimukset menevät paremmin perille.🙂👍
Oletko ajatellut, että voisit käydä puhumassa sinua huolettavista asioista esim. tästä yksinäisyyden tunteesta jollekkin luotettavalle aikuiselle tai vaikka ammattiauttajalle ?
Millaisia on nuo sun synkät ajatukset ? pyöriikö mm. kuolema tai itsesi satuttaminen ajatuksissasi? Oletko koskaan satuttanut esim. viillellyt itseäsi ? Olisi hyvä jos vaikka lähipiiristäsi löytysi joku luotettava henkilö jolle voisit kertoa tuntemuksistasi. Jos se tuntuu liian vaikealta, niin voit myös täällä tuolta netti tuen kautta ottaa yhteyttä tämän sivuston tukihenkilöihin, jotka auttavat mielellään. 🙂
Olen itsekkin täällä uusi, mutta nyt jo saanut monenlaista tukea täältä ! 🙂👍
Et ole ongelmiesi kanssa yksin. Uskalla vain pyytää apua, siinä ei ole mitään pahaa. 🙂
No siis yhtä frendii näen melkee joka päivä,sen seuras voin hyvin ja parii muuta melkeen yhtä usein. Mut perjantai ja lauantai-illat menee aika usein himassa 🤔
Vanhempien kanssa oon keskustellu rajoista, mut ei tunnu auttavan. Ala-asteel mua pidettii vähä outon ku jouduin lähtee muit aikasemmi ja ku ei voi kattoo parhaasee katseluaikaa tulevii leffoi tai pelata pleikkaa (ku ei ollu) , ni oli puheenaiheet aika vähis ja tuns ittensä ulkopuoliseki.
Mut sillonki musta kuitenki tykättii 😀 .
Oon puhunu mun faijasta psykologille ,mut se ei pahemmi tuntunu auttavan. Totes et kai se mun se kaks vuotaa pitää kestää. Oon ajatellu masennuksesta puhumista tälle psykologille mut oon epäilly auttaks se mitää ja en tiiä ymmärtääks kaverit jos niille puhun.
Hei!
Minä pystyn samaistumaan tekstiisi siltä osin, että aina kun olen yksin ahdistus ja masennus palaa voimakkaampana. Itselläni on sama ongelma, en todellakaan tiedä mitä tehdä. Ehdotan että yritä kääntää ajatukset pois pahasta olosta ja miettiä mitä hyvää sinun elämässä on.
Voimia ihan hirmuisesti.
sivustakatsoja kirjoitti 21.12.2010 12:42
Harmi, että kaverit asuvat sen verta kaukana ettei heidän kanssaan voi kunnolla viettää aikaa. Jos ehdottaisit heille kuitenkin jotaki yhteistä tekemistä, vaikkapa leffaa tai jotn ? 🙂
On todella typerää, että kotona ei ole ns. hyvä olla. Hienoa kuitenkin, jos sulla on sitä muuta tekemistä ? Oletko puhunut vanhempiesi kanssa heidän asettamistaan rajoista ? Voisiko niitä vähän höllätä jollakin tavalla ? Onko ne rajat vaikeuttanut sun elämää esim. niin ettet ole sen takia saanut paljoa kavereita ? Riitely ei auta, perustellut vaatimukset menevät paremmin perille.🙂👍
Oletko ajatellut, että voisit käydä puhumassa sinua huolettavista asioista esim. tästä yksinäisyyden tunteesta jollekkin luotettavalle aikuiselle tai vaikka ammattiauttajalle ?
Millaisia on nuo sun synkät ajatukset ? pyöriikö mm. kuolema tai itsesi satuttaminen ajatuksissasi? Oletko koskaan satuttanut esim. viillellyt itseäsi ? Olisi hyvä jos vaikka lähipiiristäsi löytysi joku luotettava henkilö jolle voisit kertoa tuntemuksistasi. Jos se tuntuu liian vaikealta, niin voit myös täällä tuolta netti tuen kautta ottaa yhteyttä tämän sivuston tukihenkilöihin, jotka auttavat mielellään. 🙂
ne synkät ajtukset o semmosii et pelkään menettäväni mun kaverit ja itsemurhaa on tullut ajateltua ,mutta en ole sitä koskaan ajatellut tekeväni tosissani ainakaan moneen vuoteen ku
oon miettiny et jospa elämä alkais kunnol hymyilee ajan mittaan.
Mitään viiltelyä tai muuta vahingoittamista en oo ees harkinnu. Usein mietin et mitäköhän ihmiset must yleensä ajttelee ja sillai. Tiiän et o niit jotka pitää mua ihan hyvänä tyyppinä ja pitää musta mut sit o hirveesti semmosii jotka juaruilee selän takana ja ajattelevat musta pahaa. Mut siit o kai turha välitää ku ei kaikki tykkää kaikista.
ois kyl kiva kuulla lisää mielipiteitä , et mitä mun oikee kandeis tehä...
Khyl mä kertosin sille psykalle masennuksesta.
Varmasti sun oloa helpottas jos saisit kerrottua miltä susta tuntuu, uskon et se ees jotenki helpottais 🙂 et rohkeesti vaa otat asian esille seuraavalla kerralla
Ja kyllä se elämä alkaa hymyilee viel joskus, ihan varmasti 🙂
jaksaa vaan uskoa ja tekee itse hommia sen eteen.
Eikä kannata aina pohtia että mitä ei omista, vaan on onnellinen siitä mitä jo omistaa.
Nauttia elämän ns. pienistä iloista.
Ja ainaki su vanhemmat välittää ja yrittää suojella sua ku on ns. tiukat rajat.
On hyvä kuulla et sulla on niitä kavereita kenen kanssa olla ja viettää aikaa.
Ja ei perjantai ja lauantai iltaisin kotona istumisessa ole mitään pahaa, ei sitä aina välttämättä ole tekemistä.
JA voithan sä varovasti niille kavereillekki vähä kertoa et miltä susta tuntuu ja testaa et miten ne siihen reagoi ym. Jos tuntuu et se ei auta niin sitten kerrot vaan sille psykalle.
Jaksamista sinne sulle 🙂
joo pystyn tohon samaistumaan, en kyllä tiedä onko oma tarinani tänne kuuluvaa, oon pahoillani jos joku kokee ettei ole 😳
Mulla on tuo yksinäisyys vaivannut aina, mulla on vaan pari kaveria, mutta asuu aika kaukana. Asun yksin ja seurana on täällä uudella paikkakunnalla vaan koira, joka on mulle ollutkin aina se jonka takia olen jaksanut.
Mua kiusattiin koulussa aika pahasti, koirista ja siitä että olen ujo ja hiljainen, olin siis koulussa yksin, tai oli mulla pari kaveria seiskaluokalla ja kasi, mutta oli vuotta vanhempia ja lähti, että silleen.
Yleensä olen menettänyt kaverini, on ollut niin paha olla siitä että olen esittänyt hysteerisen iloista, kyllästynyt tai muhun on kyllästynyt, jos olen avautunut, ketään ei ole kiinnostanut.
Nyt ku olen amiksen ekalla, on pari kaveria, muttei olla kovin samanlaisia, näen vaan koulussa ja se on semmoista rupattelua. Noin muuten on ihan tajuttoman paha olla, pahempi kuin koskaan aiemmin, sattuu kun on aina yksin eikä osaa puhua kenellekään, vaikka oon huomannu että luokalla on samankaltasia, pitävät koirista, kuten minäki, mutta en osaa vaan puhua, en saa suutani auki. Pelkään siis ihmisille puhumista😯🗯️ nuoruus menossa aika hukkaan, ei mua bileet kiinnosta ,muttamutta, toisaalta on se aika ulkopuolista kun moni on jo seurustellut, ja olen aina ollut toisten silmissä niin ruma ja haukuttu, että uskon itsekin olevani luonnottoman ruma.
wiukat kirjoitti 28.1.2011 13:47
joo pystyn tohon samaistumaan, en kyllä tiedä onko oma tarinani tänne kuuluvaa, oon pahoillani jos joku kokee ettei ole 😳
Mulla on tuo yksinäisyys vaivannut aina, mulla on vaan pari kaveria, mutta asuu aika kaukana. Asun yksin ja seurana on täällä uudella paikkakunnalla vaan koira, joka on mulle ollutkin aina se jonka takia olen jaksanut.
Mua kiusattiin koulussa aika pahasti, koirista ja siitä että olen ujo ja hiljainen, olin siis koulussa yksin, tai oli mulla pari kaveria seiskaluokalla ja kasi, mutta oli vuotta vanhempia ja lähti, että silleen.
Yleensä olen menettänyt kaverini, on ollut niin paha olla siitä että olen esittänyt hysteerisen iloista, kyllästynyt tai muhun on kyllästynyt, jos olen avautunut, ketään ei ole kiinnostanut.
Nyt ku olen amiksen ekalla, on pari kaveria, muttei olla kovin samanlaisia, näen vaan koulussa ja se on semmoista rupattelua. Noin muuten on ihan tajuttoman paha olla, pahempi kuin koskaan aiemmin, sattuu kun on aina yksin eikä osaa puhua kenellekään, vaikka oon huomannu että luokalla on samankaltasia, pitävät koirista, kuten minäki, mutta en osaa vaan puhua, en saa suutani auki. Pelkään siis ihmisille puhumista😯🗯️ nuoruus menossa aika hukkaan, ei mua bileet kiinnosta ,muttamutta, toisaalta on se aika ulkopuolista kun moni on jo seurustellut, ja olen aina ollut toisten silmissä niin ruma ja haukuttu, että uskon itsekin olevani luonnottoman ruma.
kyllä ihan oikeeseen paikkaan pistit
sivustakatsoja kirjoitti 26.12.2010 23:21
Khyl mä kertosin sille psykalle masennuksesta.
Varmasti sun oloa helpottas jos saisit kerrottua miltä susta tuntuu, uskon et se ees jotenki helpottais 🙂 et rohkeesti vaa otat asian esille seuraavalla kerrallaJa kyllä se elämä alkaa hymyilee viel joskus, ihan varmasti 🙂
jaksaa vaan uskoa ja tekee itse hommia sen eteen.
Eikä kannata aina pohtia että mitä ei omista, vaan on onnellinen siitä mitä jo omistaa.
Nauttia elämän ns. pienistä iloista.
Ja ainaki su vanhemmat välittää ja yrittää suojella sua ku on ns. tiukat rajat.On hyvä kuulla et sulla on niitä kavereita kenen kanssa olla ja viettää aikaa.
Ja ei perjantai ja lauantai iltaisin kotona istumisessa ole mitään pahaa, ei sitä aina välttämättä ole tekemistä.
JA voithan sä varovasti niille kavereillekki vähä kertoa et miltä susta tuntuu ja testaa et miten ne siihen reagoi ym. Jos tuntuu et se ei auta niin sitten kerrot vaan sille psykalle.Jaksamista sinne sulle 🙂
no tänään kävin sillä psykalla vanhempien kanssa, keskusteltiin rajoista ja sillai ,mut elämä o tosiaanki ollu semmosta etten oo saanu tehä itsenäiseti hirveesti, vanhemmat on vaa sanonu miten asiat pitää tehä ja en ees muutama vuosi sitten saanut valita et mihinkä ylä-asteelle menen
🙄 ,et ihan kiva . Melkeen kaikilla toiselle ylä-asteelle menneistä menee paremmin ku mulla.
Sitten alko se kiusaaminen ja vaikka se on nyt loppunu on edelleen paha olo.
Täytyy vaan toivoa et nyt alkaa asiat menemää parempaan suuntaan ku ne o nyt hiukan mennykkin. Mut elämä o välil toooooosi tylsää.