Eilen sain kauhean itkukohtauksen, kun mun rakkain ihminen, joka oli mulle niin kuin äiti, lähetti viestin, suurin piirtein, et "hyvää loppuelämää". Olin lähettänyt sille, että mulla on ikävä ja kaikkea ja sitten sain sellasen vastauksen. Itkin koko iltapäivän.
Tää ihminen kyllä soitti myöhemmin ja sanoi et oli loukkaantunu mun edellisestä kirjeestä, ja sano, et olen tosi tärkee ja kaikkee. Kyl tuli vähän parempi olo, mut mun täytyy ettii uus äiti nykysestä koulusta, kun oma ei välitä ja käskee ottaa yliannostuksen. Oon aina ollu pelkästään opettajien varassa ja on niin syyllinen olo, kun pilaan muiden elämän omilla murheillani. Mutta mulla ei ole muita! 😭
Mul on vaan kauhee ikävä elämää ja mikään ei vieläkään tunnu miltään ja ei oo yhtään kaveria koulussa, en ole puhunut kenenkään kanssa kolmeen kuukauteen ja psykiatrikin luovutti ja on maksimilääkitys. Ihan kuin mua ei enää vois auttaa. 😭

Huomasin, että mun huone on ihan sekaisin. Ja eilen myöhästyin, kun en herännytkään aamulla. Se kyllä johtuu lääkkeistä, mutta kun mun opettaja oli jo meidän pihalla ja soitti mulle ja silloin vasta heräsin ja opella viel oli kiire. Tuli syyllinen olo. En voi kuitenkaan sanoo mitään pahaa lääkkeistä, kun vanhemmat kieltäis niiden käytön.

Kukaan ei edes huomaa mua. Ei kotona eikä koulussa.

Mikseivät he huomaa?!
Sinä olet ihminen siinä missä kaikki me muut.
Voi kun voisin olla luonasi huomaamassa sinut! *hug*

Tänään oli viiden tunnin koulupäivä. Tuntuu mulle tosi rankalta, kun koulukin on 20 kilometrin päässä. Puhuin muutaman ihmisen kanssa, kun mulla alkoi uusi fysiikan kurssi. Siellä kaikki on mua vanhempia. Mutta ne oli ihan mukavia, tehtiin sellanen koe yhdessä.
Mulla on tässä jaksossa ainakin kahdeksan kurssia. Aika paljon. Tänään olen jaksanut ola tunneilla,vaikka aamulla vähän väsytti
halaus.