Hei,
En ole varma olenko enää nuori, vai pitäisikö minun kirjoittaa aikuisten foorumille. Joka tapauksessa tunnen, että asiani koskee enemmän nuorten ongelmia. Ja tunnen itseni kuitenkin edelleen nuoreksi.

Olen aina elänyt elämääni täysillä, en ole nähnyt esteitä ja jos niitä on ilmentynyt, olen ne murskannut. En usko, että menneisyyteni tai kokemani asiat ovat ajaneet tilanteeni seuraavanlaiseksi;

Olen helposti stressaava ja pienetkin asiat saavat minut ylikierroksille. Lukiota käydessäni stressini alkoi ilmetä terveydellisinä haittoina ja koulunkäyntini kärsi todella pahasti jaksamattomuudestani. Aloitin myös seurustelun, joka saattoi olla viimeinen pisara terveydelleni.
Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt saamaan elämäni pysymään raiteilla, olen löytänyt intohimoni, tiedän mitä tulevaisuudelta haluan. Silti olen täysin hukassa. Olen joutunut pohtimaan omia vahvuuksiani ja heikkouksiani ja jotta löysin suunnan eteenpäin, jouduin käyttämään kaiken mahdollisen energiani siihen. Nyt niillä vahvuuksilla ei ole käyttöä, en pysty toteuttamaan itseäni. Kun en pysty toteuttamaan itseäni, en enää luota osaamiseeni. Ja nyt tuntuu ettei ole mitään osaamista !
Muutin uuteen kaupunkiin ja valitettavasti täällä on minunkaltaiselleni hyvin huonot työmarkkinat. Ei ole ammattia eikä juuri muuta kuin lukiosta saatu koulutus. Mahdollisuuteni päästä haluamaani ammattikorkeaan ovat jokseenkin todennäköiset, mutta joudun odottamaan tietoja pääsystä vielä melkeimpä vuoden.

Nyt olen rahaton ja elän poikaystäväni ja vanhempieni tuilla. Aluksi ajattelin, että tämä on ihan ok, mutta nyt olen alkanut tuntea järkyttävän huonoa oloa tästä. Työvoimatoimisto haluaa lukea minut opiskelijaksi, koska suoritan opintoja avoimessa amkissa. Kelan mielestä olen kuitenkin työtön, jolla ei ole oikeutta työmarkkinatukeen. En jaksaisi käydä paperisotaa näiden kahden kanssa, ja olen luovuttanut.
Ahdistus on valtava. En enää saa itseäni ylös sängystä, jotta tekisin asioille jotain. En saa potkittua itseäni niin paljoa, että saisin etsittyä itselleni työn, joka ei stressaisi minua lisää.. Terveyteni ei todellakaan enää kestä lisästressiä. Näen vain ison alamäen ja pohdin että laskenko pää vai jalat edellä. En tunne löytäväni mistään jarruja. Poikaystävänikin on niin juro ja tyypillinen suomalainen mies, ettei hän edes huomaa pahaa oloani.

Nyt haluaisinkin tietää, miten selvitä ja löytää motivaatio uudelleen ? Olen jo lähtöasemissa menossa pää edellä mäkeä alas. Tuntuu, ettei enää ole muuta vaihtoehtoa. En ainakaan sitä missään näe.
En halua kutsua itseäni masentuneeksi, mutta ilo on päivistä poissa. Ei ole enää mitään, mistä tulisin hyvälle tuulelle. Olen television orja, sillä se saa ajatukseni muualle, kuin omaan elämääni.
Olisiko kenelläkään vinkkejä saada edes ennen niin vankka itseluottamukseni takaisin ? Jotain pomminvarmaa keinoa ? Onko ketään, joka on voittanut itsensä ja selättänyt sen pirun vasemmalta olkapäältään, joka huutaa korvaan ”olet luuseri” ?

Uskon, että jo tämä jollekin avautuminen helpottaa hieman oloani.🙂👍
Huhhuh, tulipa siinä tekstiä ensimmäiseksi kerraksi !