Sosiaalisten tilanteiden pelko vie elämänhaluni
Sosiaalisten tilanteiden pelko on aiheuttanut elämässäni paljon harmia ja siksi olen pahassa tilanteessa tällä hetkellä. Minut erotettiin jo toista kertaa ammattikoulusta koska en pystynyt nousemaan sängystä joka päivä ja koulussa ahdisti muut opiskelijat ja koko henkilökunta. Yksinkertaisesti ne muut ihmiset. 🤔
Lisäksi minulla on tästä syystä keskeytynyt rahan tulo ja minulla on monen sadan euron edestä maksamattomia laskuja. Olen irtisanonut edellisen asuntoni ja ”majailen” tällä hetkellä ystäväni luona, jonne minun oli tarkoitus muuttaa kun saan rahat kasaan. Sain työpaikan muutama viikko sitten, mutta jouduin lopettamaan työt heti ensimmäisen päivän jälkeen koska en yksinkertaisesti pystynyt ahdistukseltani olemaan siellä.
En ole aiemmin uskaltanut hakea apua näihin ongelmiini, sillä pelkäsin siitä tulevia jatkotoimenpiteitä. Lisäksi pelkään vain että minulle nauretaan ja väitetään että ei minulla mitään ole… 😯🗯️ Uskon vahvasti että vanhempani, koulun henkilökunta ja sossuni pitävät minua yksinkertaisesti vain laiskana kun en käy koulua, töissä ja saa mitään aikaiseksi. Jos olisin kertonut tästä aiemmin, asiat olisivat varmasti paremmin… Tein taas vain hallaa itselleni 😭
Nyt pakotan itseni uskaltautumaan hakemaan apua, mutta ongelmana on edelleen se, että en uskalla soittaa mihinkään, jossa minua voitaisiin auttaa. Haluaako joku kertoa, miten toimisin? 😯🗯️
Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Se kyllä tosiaan haittaa elämää! Mutta kun sen kanssa tekee töitä, sosiaaliset tilanteetkin helpottuu. Hitaasti ja takapakkeja tulee, mutta kumminkin. Eli tosi tärkeää on hakea apua. Hienoa että oot nyt siihen ratkaisuun päätynyt!🙂👍
En usko että mitään kovin rankkoja jatkotoimenpiteitä sosiaalisten tilanteiden pelon takia järjestetään. Ehkä terapiaa ja/tai keskusteluapua ja voi olla myös että jännitystä helpottavia lääkkeitä. Ihan varmasti sulle ei naureta ja sanota ettei sulla mitään ole. Ei ainakaan kukaan asiansa osaava työntekijä tee niin. Sua kuunnellaan ja sun asiaa tutkitaan ja sua autetaan. Mulla avun hakeminen meni niin, että hain apua masennukseen. Kukaan hoitaja tai lääkäri ei varmaan edes tullut ajatelleeksi että mulla vois olla myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Kumpikin osastojaksokin sujui niin etten puhunut kenellekään, jos toinen ei tehnyt aloitetta. En yksinkertaisesti uskaltanut. Hoitajat luultavasti vain ajatteli että olen niin masentunut että sulkeudun itseeni, mutta niin ei asia tosiaankaan ollut. Monesti olis ollut mukavaakin jutella muiden kanssa. Nyt sitten kun olen ruvennut käymään psykiatrisen sairaanhoitajan luona, hän teetti mulla testin josta kävi ilmi että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Ja hänen kanssa olen ruvennut harjoittelemaan. Hän on myös ehdottanut lääkkeitä siihen, mutta vielä ainakaan ei olla mitään laitettu.
Älä syytä ittees siitä etten oo hakenut apua. Avun hakeminen on niin vaikeaa muutenkin ja varsinkin kun on se sosiaalisten tilanteiden pelko. Ajattele että oot nyt rohkea ja ystävällinen itsellesi kun haet apua.
Pystyisikö joku ystäväsi auttamaan sua? Jos ystäväsi soittaisi sulle ajan psykologille tai lääkärille ja vaikka tulisi saattamaan sut, tai jopa mukaan sinne, jos se helpottaa oloa. Tai jos vain saat hommattua ajan ja mentyä sinne, niin voit kirjoittaa lapulle mitä tahdot kertoa. Voitko laittaa sähköpostia ja varata ajan sitä kautta? Voitko pyytää apua sossultasi tai vanhemmiltasi?
Jos joku tilanne menee niin että et selviäkään siitä, sun ei tarvi aatella epäonnistuneesi. Ja kun onnistut, muista kehua itseäsi.
Hei nyt hurjan paljon tsemppiä ja rohkeutta!☺️❤️ Kaikki kyllä vielä järjestyy.