sekaisin masennuksesta?
Olen outo, vain pelkällä olemassa olollani satutan ihmisiä suuresti.
Äitini ihmettelee miksi välillä olen todella iloinen ja välillä tekisi mieli tappaa itsensä.
Olen onnellinen aina jonkun aikaa kun olen äitini seurassa ja hymyilen. Mutta sitten tulee se hetki.. Se hetki milloin haluaa vain kuolla, käpertyä peittoon, itkeä ja olla turvassa.
Mikään näsitä ei kuitenkaan riitä, että olisi hyvä olo.
En tiedä, haluanko oikeasti kuolla, mutta siitä olen varma että haluan satuttaa itseäni.
Olen joskus viillellyt, vetänyt lääkkeitä ja viinaa, koittanut huumeita. Joutunut sairaalaan ja yrittänyt kuristaa itseni kolmesti, muita keinoja on ollut varmasti ainakin se viisi.
pääsin sairaalasta ja käyn debressiohoitajalla ja terapiassa, mutta ne eivät riitä.
Syön masennuslääkkeitä, minulla on nukahtamislääkkeet ja rauhoittavia, mutta nekään eivät riitä.
Olen monesti ollut lääkkeissä koukussa, mutta jotenkin pääsin siitä. Ehkä siksi että äitini laittoi lääkkeet lukkokaappiin.
Täytän elokuussa 17-v. ja olen edelleen aivan hakoteillä.
Hei nuori Ippula!
olet elämäsi alussa!
elämä tulee olemaan aina jostain kohdin vaikeaa.
mutta Kari Kuuva on joskusn tehnyt laulun "Turha surra" -
ja se on tosi hyvä laulu!
noista vaikeuksista huolimatta elämä on elämisen arvoista - kun alat opetella tiedostamaan mitä oman pääsi sisällä liikkuu ajatuksia, alat tutustua itseesi ja silloin saattaa kaikki medikaalinen apu unohtua kun sinulla on kaikenlaista tekemsitä, kun miettiessäsi huomaat haluavasi välillä tehdä sitä välillä tätä jne. - ja jos tarvit unilääkkeen että muistat välillä huolehtia unentarpeestasi, niin so-what -
niinhän meidän kaikkien herkkien ihmisten pitää muistaa!
voimia !!!!!
moikka
Joo mulla on ihan samanlainen olo. Välillä olla, että päivällä olen ihan, että jee elämä on ihanaa ja nauran kokoajan ja sitten illalla on niin huono ja tuskainen olo, että tekis mieli viiltää ranteet auki ja ihan oikeasti vain kuolla pois. Ja se itsemurhan halu on välillä niin pelottavan suuri....
Mutta kuitenkaan en halua tehdä sitä, jotenkin minussa piilee vielä elämänhalu, mutta pelkään, että jos tilanteeni jatkuu vielä kauan samanlaisena, niin en jaksa enään ja teen itselleni jotain. Viillelly olen useasti, mutta en ole nyt viillellyt viikkoon... vanhoja arpia kuitenkin joudun peittelemään.
Jotenkin kaikki ajatukset ovat ihan sekaisin. En tiedä mitä haluan, en tiedä enää kuka olen..... ajatukset ja tunteet ovat ihan sekaisin.....tasapainoisuus puuttuuu kokonaan elämästäni.... ja se saa minut vielä entistä enemmän turhautuneeksi...
Mutta voimia kaikille, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa!!
Ei voi sanoo muutakun että ihan sama juttu meneillään.
Tuntuu muuten, että olisin koko paikan nuorin? 😭
~Rakastaa sitä mitä te vihaatte, Unconnected<3~