Hei!
Mulla on kans toi, että panikoin pienistäkin asioista..
Ja sit pelottaa etten pysty johonki, esim. soittaa jollekki (pelkään että ääni rupee täriseen..) ja sit en uskalla soittaa.. sit masennun ja rupee vituttaan kaikki. 😠
En osaa luottaa ihteeni...

Mulla menee oikeestaan päinvastoin. Mä en osaa murehtia mistään, kyllä kaikki aina järjestyy... Oliskin niin. Sit kun tulee se päivä että homma ei sujukaan niin sit sukelletaan syvälle. Mulla on liian huoleton asenne elämään. Mä kuvittelen että kaikki hoidetaan mun puolesta, mutta kun se ei mene niin. Mä en vaan itse suostu ymmärtämään sitä.

Ja se, että pienestä vastoinkäymisestä lähtee loputon kierre, on mun kohdalla ainakin ihan totta. Mä luulen että mulla on asiat suunnilleen kohdillaan, sit sattuu jotain pientä ja mä havahdun taas näkemään kaiken ympärillä olevan...

Hmm. Mä oon aina ajatellu niin, että kun (-) + (-) = + niin pakkohan kaikkien vastoinkäymistenkin on JOSSAIN välissä muututtava onnellisemmiksi.
Joten mulla jotenkin kaikki ikävät asiat menee ohi korvien, ku paskaa on ympärillä koko ajan. Ja ihmiset ei ehkä arvosta sitä, että mä mielummin nauran, kun puhutaan vaikka itsemurhasta kuin itken. (ja sitten saa kuulla valitusta, ettei voi tietää mitään elämästä jos suhtautuu noin, ei voi olla kokemusta ja iän puolesta muutenkaan ei voi olla kokemusta! ei kukaan, joka oikeesti ois kohdannu jotai sellasta ja niiiiin kamalaa, ei puhuis sillee)

En mä tiedä. Ehkä sun pitää vaa saada itelles jankattua, ettei maailma nyt kaadu pieniin juttuihin ja ettei kaikesta kannata panikoida.
Mä ite oon käyny läpi ton ihan saman. Nyt pitäis löytää se kultainen tie, että taas välittäis jostai eikä ois kaikkeen välinpitämätön 😀
Koskaan ei oo hyvä. Hehe.

itelläni on vähä vastaavainlainen ongelma et tuntuu hommat kaatuvan päälle. vihdoinki ku oon alkan saamaa ihan oikeita kontakteja mahollisiin työnantajiin ja samalla suunnittelen jatko-opiskeluja ni porukat tyrmää samantien kaiken mitä oon saanu rakennettua. "olisko kuitenki parempi ottaa vaan se kunnon työ vaikka kuukaudeks... mikset tekis vähän aikaa töitä ja sit jatka opintoja... mikset ja miks just noin". vähänki ku oon ylpee jostain mitä ite oon saanu aikaan ni heti on joku siinä veitten kahvassa kääntämässä. ja nyt kun sain kovan inspiraation lähtä takasin lähes aktiviiseen partiotoimintaan ni onhan se kiva että pyyetään johonki auttamaan ja edustamaan. mut mitäs sitte, ihan tapahtuman kynnyksellä hyvällä kiertoilmasulla ilmotetaan et "ei me sinuu tänne haluta hus pois menehän jo. oot vähän häiriökski tässä." ja sit valitetaan ku joku joutuu ottamaan hirveesti vastuuta jostain asiasta, ja kaikki menee liian tosipohjaseks! tekee tosi hyvää itsetunnolle!

Mullakin tuntuu välillä kaatuvan kaikki asiat päälle. Ja se johtuu siitä että välillä sitä on välinpitämätön ja ajattelee "kyllä mä sen sitten joskus teen". Sitten kun pitäisi olla jo melkein valmis,niin ei ole saanut lähes mitään aikaan.

Välillä taas ei vaan jaksa tehdä vaikka tietää että pitäisi. Nytkin pitäisi ysin loppu tsempata ja tehdä kaiken maailman esitelmiä ja muita.Mutta koko ajan on veto pois pahan allergian takia,joko siksi ettei voi nukkua kun herää parin tunnin välein yskimään ja aivastelemaan tai kun allergialääkkeitä kuluu yli reseptin salliman määrän... :S Ja se sitten että on koko ajan väsynyt masentaa ja tuskastuttaa.

Ei tätä oikeen kukaan ymmärrä kun ei koulussakaan oikeen jaksa olla ja yhtenä päivänä piti ekat tunnit jättää menemättä,kun oli niin kipeä ja huono olo.Kaveritkin vaan ihmettelee ja väittää laiskaks kun koulussa vaan istuu tunneilla välillä tekemättä mitään,ja kiroaa koko elämää.

Joka aamu se on yksi taistelu lähteä kouluun,kun miettii että ei sitä nyt tarvitse mennä.Mutta suuri apu on oma poikaystävä, joka ymmärtää etten jaksa🙂 Ei sitä muuten jaksaisi jos ei olisi joku joka kuuntelee ja ottaa syliin,vaikka ei muuta osais tehdä😉

Tämmönen avautuminen tällä kertaa.