En tiedä mistä alottaisin on tätä kestänyt jo liian kauan.
Olen 21 vuotias tyttö joka sairastu vaikeaan masennukseen 15 vuotiaana.
Ollessani 15, minulle todella läheinen ja tärkeä pappa kuoli, siskolle todettiin vakava anoreksia joka parhaillaan joutu teho-osastolle, täti sairastu syöpään jonka jälkeen yritti itsemurhaa ja vielä rakas 16 vuotias serkkuni yritti myös itsemurhaa, mutta onneksi molemmat epäonnistuivat siinä. Näihin aikoihin mielialani laski rajusti jäätyäni yksin näiden asioiden kanssa. Vanhemmilla ja isolla siskollani meni aikaa ollessaan vain anorektikko siskoni kanssa. Mulla ei ollut ketään. Jossain vaiheessa vanhempani huomasivat että enää en ollut se sama iloinen ja puhelias tyttö, vaan olin vetäytynyt ja todella ahdistunut. He hommasivat minulle terapeutin. Mutta miten sulkeutuneen tytön sai puhumaan ? Ei mitenkään. Näihin aikoihin jouduin ensimmäisen kerran suljetulle osastolle. Olin siellä kaksi viikkoa ja tympäännyin osastoon täysin ja aloin esittää itseäni iloisena ja puheliaana. Tässä unohdin nyt kertoa syömishäiriöstäni. Masennuksen alettua lopetin syömisen ja yritin että laihuttaisin itseni samaan kuntoon kun siskoni jotta minut huomattaisiin myös. Laihduinkin paljon. Osastolta päästyäni elämä lähti ihan hyvään suuntaan. Kävin säännöllisesti punnituksissa ja terapiassa. Puoli vuotta olikin hyvää aikaa. Kunnes masennuin taas ja aloin viilteleen. Jouduin moneen otteeseen osastolle. Vuonna 2008 alotettuani lukion jouduin perhekotiin. Silloin mulla alkoi oksentelu ja ”kapina”. En opiskellut lukiossa ollenkaan vaikka aina olin ollut todella tunnollinen oppilas. Alkoholin käyttökin alkoi. Karkasin aina juopotteleen koska se sai tuntumaa oloni hyvältä. 2009 talvella söin muskottipähkinää ja jouduin sairaalaan. Oloni oli huono ja olin pahassa jamassa. Jouduin osastolle. En tiedä miksi mut pääsin sieltä kotiin asumaan. Alkoholin käyttö lisääntyi ja aloin kuulemaan harhoja ja näkemään näkyjä. Aluksi näin vain varjoja mutta myöhemmin paljon muuta joista kerron myöhemmin. Keväällä sitten jouduin kauas pois kotoa olevaan perhekotiin. Siellä aloin varastella, juominen lisäänty entisestään ja huumeet tuli kuvioihin. Näihin aikoihin yritin itsemurhaa. Paikalle tuli poliisi (koska lukittauduin vessaan) ambulanssi ja lääkäri auto. Minulle sanottiin että joudun osastolle. En suostunut lähtemään. No he kantoivat minut ambulanssiin ja saivat helposti kannettua koska olin niin pieni ja kevyt. Jouduin lepositeisiin. Tästä osasto reissusta minä en muista mitään. Pääsin takas perhekotiin jossa pian todettiin että tarvitsen pitkäaikaista hoitoa, no sinnehän minä menin. Tän osasto reissun jälkeen oon ollu miljoonassa paikassa.
Nyt alan kertomaan tätä tarinaa miksi olen vieläkin hoidossa. 2010, täytettyäni 18 aloin näkemään harhoja maailmanlopusta. Aurinko poltti maata, näin jotai hurrikaaneja, aloin pelkäämään maailmanloppua. Jouduin jälleen osastolle jossa olin 2 vuotta. Sain todella vahvoja bentso lääkkeitä että osa ajasta on mennyt iha huurussa. Ja jälkeenpäin olen kuullut että olin ollut tosi huonossa kunnossa. 2011 jouduin visalaan. Siellä ollessa mulle aloitettiin antabus lääke jonka seurauksena olin 2-vuotta ilman alkoholia. Olin visalassa vuoden. Ja sain asiat rullaamaan ja elämäkin jo hymyili. 2012 pääsin kuntoutuskotiin jossa asun vieläkin, tai toistaiseksi visalassa koska sekosin (valvoin viikon sisällä 3 yötä). Luulin oikeesti että tulee maailmanloppu. Kirjoittelin jo läheisilleni viestejä jotai että taivaassa nähdään ja tätä maailmanloppua ei voi estää mikään. Jouduin ambulanssilla sairaalaan. Menin salaa vessaan ja viilsin. Lääkäri ei sanonu et se tikattas vaan se liimattiin. Jouduin taas tänne visalaan jossa olen ollut vähä yli kuukauden ja huomenna pois ! Täällä olen satuttanut niin pahasti että mulla on ollut yhteensä 29 tikkiä samassa kädessä. Olen saanut juteltua täällätosi paljon ja olen saanut älyttömästi apua. Pelkään vieläkin maailmanloppua mutta osaan ehkä tai luulisin niin hallita sitä pelkoa. Mua ahistaa edelleenkin mutta olen oppinut puhumaan. Toivon että nyt oikeesti elämä lähtee rullaamaan. Olen juonut kerran alkoholia ja osasin käyttää sitä kohtuudella. Mulla meneee 7 eri lääkettä joitten avulla olen pärjännyt ja päässyt eteenpäin. Toivon nyt kerrankin oikeesti että selviän. Mulla on halu, mulla on tahto. Pelkään mutta pärjään.

En osaa muuta sanoa. Kiitos jos jaksoit lukea. Anteeksi jos sekaista. Mut kyl mä selviän. Eikö ?