rohkeasti ulkopuolisena
mulla on tulossa leiri, jonne kaverini ei pääse. voisin tutustua paremmin siellä ehkä tähän muuhun porukkaan, kun mulla ei ole kyseisestä porukasta oikein muita kavereita. ongelma on vaan, että porukka on melko kiinteä, enkä mielelläni tällaisessa isossa porukassa ole paljoa esillä. voi siis olla, että luontevasti vetäydyn omiin oloihini. mulla tulee tämmösestä ulkopuolelle jäämisestä kuitenkin epäonnistunut olo. jos joudun olemaan itsekseni tai ulkopuolisena niin miten tuntea olonsa rohkeaksi ja vahvaksi siinä tilanteessa? Toivoisin, että saisin rohkaisevia neuvoja ja keinoja, joilla itse selviätte tällaisista tilanteista. ne olisivat tarpeen, jotta saisin mieleni rauhoitettua, koska murehdin tätä asiaa melkein koko ajan, vaikka se ei ole mitenkään ihmeellinen, ta isompiakin ongelmia voisi olla. varmaan mun täytyis jotenkin yrittää asennoitua niin, että ottaisin sen asian jotenkin kevyesti, mutta en vaan pysty.
Tiedätkö kuka on leirinjohtaja? Voisit sille sanoa, että haluaisti tulla mukaan ryhmään ja voisiko se sua jotenkin auttaa?
Vaikka esim kun olin epilepsialeirillä, en oikeastaan kelleen mitään sanonut, olin vaan mukana kaikissa jutuissa. En minä itseäni mitenkään ulkopuoliseksi tuntenut, kun lähinkin mukaan sillä perusteella etten halua ketään kaveria. Kaikki ohjelmien väliajat luin kirjaa tai kuuntelin musiikkia.
ajattelitko, että et halua kavereita, vai sulla ei vaan ollu "tavotetta" tutustua uusiin tyyppeihin? niin, se varmaan voisi auttaa, että ei luo itelleen paineita olla koko ajan sosiaalinen tai saada uusia kavereita. itellänikin kun aloitin uuden koulun ja ajattelin, että saan varmaan paljon uusia kavereita ja odotin sitä, niin tuli tosi ilävä olo kun huomasin, että en juuri saanut uusia kavereita ja silti muut näyttivät tutustuvan keskenään. sitten myöhemmin, kun "annoin asian olla" niin ei tuntunu enää niin pahalta.