Rikkinäiset perhesuhteet – mitä ajattelen, kun vanhempani on vankilassa?

Rikkinäiset perhesuhteet – mitä ajattelen, kun vanhempani on vankilassa?

Käyttäjä Pauliina_R aloittanut aikaan 19.02.2013 klo 12:29 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 19.02.2013 klo 12:29

Suomessa arvioidaan olevan 8 000–10 000 lasta ja nuorta, joiden vanhempi on vankilassa. Kun mukaan lasketaan yhdyskuntaseuraamusrangaistusta suorittavien lapset, luku voi olla jopa 20 000-30 000. Todellista lukumäärää ei tiedetä. Vankilassa voi toki olla jokin muu sinulle läheinen kuin vanhempi, esimerkiksi sisar tai veli?

Vanhemman vankeudesta aiheutuu perheenjäsenille monenlaisia haittoja. Toinen vanhempi jää yksin kasvatustehtävässään, vankilassa olevan vanhemman tapaamiset voivat olla epämiellyttäviä ja kotona saattaa olla taloudellisia vaikeuksia. Lisäksi toinen vanhempi voi masentua tai alkaa käyttää liikaa alkoholia. Lapsi tai nuori voi joutua koulukiusatuksi ja ruotsalaisten tutkimusten mukaan vankeus aiheuttaa myös häpeää, syömishäiriöitä ja ahdistusta. Kuulostavatko nämä sinusta tutulta? Onko sinulla toisenlaisia kokemuksia? Mistä sinä olet saanut apua omaan tilanteeseesi tai millaista apua sinä tarvitsisit?

Tässä ketjussa voit kertoa tarinasi, kysyä tai keskustella aiheesta yleisemminkin. Voit myös osallistua Rikkinäiset perhesuhteet –liveiltoihin Tukinetissä. Iltoja on keväällä 2013 maanantaisin kello 18.00-20.00. Rikos perheessä ovat keskustelun aiheena 25.3. ja 8.4. (aiheena Rikkinäiset perhesuhteet –päihteet perheessä on 11.3. ja 22.4.). Väliaikoina keskustelua voi käydä tässä ketjussa.

Kriminaalihuollon tukisäätiö on kehittänyt vuodesta 2005 apua niille perheille, joilla on joku läheinen rikosseuraamuksen kohteena. Lapset löytävät tukea sivustolta http://www.porttivapauteen.fi/lapset. Nuorille palveluja ollaan vasta kehittämässä ja nämä Tukinetin livekeskustelut ovat yksi muoto. Kaikki perheenjäsenet, joilla läheinen on vankilassa voivat myös kysyä aiheesta nimettömästi http://www.porttivapauteen.fi/neuvonta/kysy_perheterapeutilta kysymyspalstalla.

Tervetuloa mukaan keskusteluun! Toivoo Kritsin lapsi- ja perhetyön toiminta

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (SOS-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 25.03.2013 klo 14:45

Tiedoksi kaikille nuorille!

Tänään maanantaina 25.3. klo 18-20 Tukinetissä on Rikkinäiset-liveryhmä teemalla: Läheisen rikos perheessä: Miten tämä tilanne vaikuttaa elämääni?

Tule rohkeasti mukaan juttelemaan aiheesta toisten nuorten kanssa! Liveryhmän toteuttavat Kriminaalihuollon tukisäätiö ja A-klinikkasäätiö. 12 nopeinta mahtuu mukaan keskusteluun.

Tervetuloa!

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 25.04.2013 klo 13:11

Moi kaikki!

Kiitos aktiivisuudesta kevään Rikkinäiset -illoissa! Keskustelu oli vilkasta ja montaa aihetta ehdittiin käsitellä. Syksyllä 2013 jatketaan taas. Seuraa ilmoittelua!

Ideoimme paraikaa Rikkinäiset -kumppaneiden (Krits Kriminaalihuollon tukisäätiö, Varjomaailma A-klinikkasäätiö ja Kasper Kasvatus- ja perheneuvontaliitto) kanssa ryhmää ensi syksyksi tänne Tukinettiin. Haku alkaa kesän jälkeen ja mukaan voi tulla, jos kokee perhesuhteensa jotenkin rikkinäisiksi. Voi olla, että joku perheessä käyttää alkoholia, vanhemmat harkitsevat eroa tai joku läheinen on vaikka vankilassa. Silloin saat tästä ryhmästä tukea niin ohjaajilta kuin vertaisiltasi foorumikeskustelujen ja chattien muodossa.

Anna palautetta kevään illoista ja kirjoita tähän ketjuun! Voit myös esittää toiveita syksyn uutta ryhmää ajatellen. Millainen ryhmä auttaisi juuri sinua parhaiten?

Jaksamista kesään kaikille! 🙂🌻 Kritsin lapsi- ja perhetyön toiminta