En oikein osannut keksiä otsikkoa aiheeseen josta halusin puhua. Ainakin se on lyhyt ja ytimekäs jos ei muuta, totta se ainakin on.
Ihastuin ensimmäistä kertaa elämässäni viime kesänä, se oli ”ihastumista ensisilmäyksellä”. Tuon kesän jälkeen en nähnyt poikaa ja tavallaan unohdin hänet, koska kuulin hänen jo seurustelevan. Seuraavan kerran näin tätä poikaa kerran uudestaan joulukuussa jolloin ihastukseni palasi salamana pintaan. Kunnolla aloin tutustumaan tähän poikaan sitten ihan vuoden alussa. Hengasimme samassa porukassa ja tutustuimme toisiimme ja näimme aika useinkin. Meistä tuli kavereita. Noin viisi kuukautta kärsin ja satutin itseäni henkisesti ollessani vain hänen kaverinsa, koska mulla oli syvempiä tunteita joita en uskaltanut paljastaa. Kunnes ne sitten yllätyksekseni tulivat ilmi pojan puolelta; hän tunnusti olevansa kiinnostunut ja tuntui kun rukouksiini olisi vastattu. En voinut uskoa sitä todeksi sillä tunsin alusta asti että tämä poika oli paljon ”parempi” kuin minä, koska hän oli niin hyvännäköinen ja hänessä oli kaikkea mitä ihailin. En uskonut että tämä henkilö voisi tuntea kiinnostusta juuri minua kohtaan. Ei sillä että minä mikään susiruma olisin, mutta en tosin pidä itseäni kauniinakaan. Mulla on erittäin huono itsetunto.
Pian tunteidemme ilmi käymisen jälkeen poika erosi tyttöystävästään, mutta palasi tämän luokse. Silti hän jatkoi flirttailua ja hengailua mun kanssa ja muhun sattui entistäkin enemmän. Kaikki kärjistyi lopulta siihen että poika tajusi tekevänsä väärin. Sen jälkeen tapasimme vain pari kertaa ja sittemmin en ole pojasta juuri kuullut. Hän itse halusi meidän pysyvän hyvinä ystävinä kaikesta huolimatta, mutta itse tavallaan rikkoi lupauksensa jättämällä minut ns. kuin nallin kalliolle. Hän ei ottanut enää yhteyttä ja tuntuu että hän on täysin unohtanut minut. Ja se loukkaa mua ja tuntuu tosi pahalta. Tuntuu kamalalta sillä mulla on edelleen todella vahvoja tunteita tätä poikaa kohtaan, enkä pysty vaimentamaan niitä vaikka kuinka haluaisin. Tuntuu niin typerältä että itken pojan perään edelleenkin. Yksi ilta itkin niin kovasti koska mulla iski hirveä ikävän tunne tätä poikaa kohtaan. En vaan enää yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Väliemme viilenemisestä on aikaa jo muutama kuukausi. Olen yrittänyt katsella muita poikia, mutta kukaan ei kiinnosta. Yksi hyvännäköinen ja mukava poika oli kiinnostunutkin, mutta en tunne häntä kohtaan läheskään samaa, kuin tätä toista kohtaan. Pelottaa että löydänköhän enää koskaan ketään, joka saisi mussa aikaan yhtä voimakkaita tunteita.
Tuntuu typerältä että vieläkin elättelen jonkinlaisia toiveita hänen suhteensa, että ”ehkäpä vielä jonain päivänä”. Mutta realistisesti se ei taida olla mahdollista. Tuntuu kamalan ikävältä, sillä tuntuu että tämä poika oli mun ensirakkaus. En tiedä voiko tuota nimitystä käyttää kun en hänen kanssaan koskaan seurustellutkaan.
Haluaisin tietää onko muille käynyt vastaavaa ja miten olette tilanteesta selvinneet? Tai olisiko jotain kannustuksen sanoja.. tuntuu että olen ihan epätoivon partaalla. Tuntuu tyhmältä kirjoittaa tätä siksikin, koska tiedän että monilla on paljon suurempia murheita. Mutta tuntuu etten saa hetkenkään rauhaa, koska ajattelen tätä asiaa päivittäin.
Kenenkään murheita ei voi verrata toisiinsa, toisilla ne on erilaiset, toisilla toisenlaiset.
Omaa murhettaan ei saa vähätellä.
En ole vielä paljoa seurustellut ja siksi oma kokemukseni sydänsuruista on lähes olemattomat.
Mutta kun löytää jonkun kenen tuntee olevan se oikea, ja kun hänet menettää, ei varmasti haluais kuvitella itseään kenenkään muun kanssa koska tämä poika tuntui niin täydelliseltä.
Ehkä poikaa hävettää tekonsa eikä siksi halua pitää yhetyttä koska uskoo sinun olevan vihainen. Koska et selvästi halua olla hänelle vain kaveri, hänet on ehkä paras unohtaa.
Tai jos asia vaivaa sinua kovasti voit kysäistä häneltä onko hänellä vielä minkäänlaisia tunteita sinua kohtaan, tai onko hän jo unohtanut sinut.
Jos hänellä ei ole tunteita sinua kohtaan kannattaa unohtaa hänet ja ajatella että itseppähän hän tässä menetti jotain todella hyvää. 🙂
Sinä olet varmasti nätti ja mukava tyttö ja vaikka ei siltä tunnu, saatat löytää joku päivä uuden rakkauden.
🙂🌻
mä ymmärrän sua hyvin koska on vähän samanlainen tilanne..
mä ihastuin jo vuos sitte ja se ei ollu ykpuolista. nyt on kaikkee menty läpi ja vielä vaan jatkuu ja samalla inhoo ja sit toisaalta ihminen on semmonen mitä sattuu ajatteleen iha suuunnillee aina herätessä ja ennen nukkuumaanmenoo ja näi poispäi iha joka päivä. nii että siis sattuu ja satuttaa siinä itteesä mut ei mahda mitää.. ja sama iha kaikista ystävistä yms kaikesta pistäs jotenki luopua mutta mite yhtäkkiä luopuu kaikesta ni siinä hyvä kysymys...
Mä voisin tähän vastauseksi kirjoittaa siteerauksen Anssi Kelan biisistä rakkaus on murhaa. Myönnän että tuo kuulostaa todella pessimistiseltä mähän olen sellainen tuo on kuin tehty mulle ja kaikille muillekin lohdukkeeksi nuo sanat sitähän se mikä on maailmassa aina kiehtonut on tuo rakkaus mutta se tekee niin on aivan sitten eri asia.
Ja minä en enää milloinkaan
Aio rakastua kehenkään
Jos tunteet herää sisälläin
Ne täytyy tappaa
Sillä rakkaus on murhaa
Rakkaus on murhaa
rakkaus julmaa
rakkaus on.........
Nuo sanat hyvin kuvastaa sitä kun ei saa jätkä leikkii tunteilla,kusettaa olevansa juuri vapaa,ei vastaa tunteisiin,se on yksipuolista.se on niin syvältä että ei mitään rajaa mä en sitä haluaisi kokea montaa kertaa uudestaan saisi rukkasia. Sitä itsekin on ollut aika ihastunut jätkiin se on vaan niin ihanaa aluksi mut ei kovin kauaan. Ainakaan mun kohdalla sitä on haaveilut ja kuvitellut kaikkea puhunut siitä frendille koko ajan pitkin viikkoja kunnes saa jonain päivää ikävän totuuden.Se että kuinka sen uutisen ottaa kun sitä haluaisi ihan oikeesti päästä jonain päivänä treffeille,ja tutustua tyyppiin huono sitä on yksinkään lähteä. Vaikka pääsiskin niin se kaikki kiva loppuu aikanaan kuten aina yleensä.
Siitä sitten jää sellainen 🤔 olo sitten sen tyypin tottakai haluais unohtaa.Joskus välillä aina mietin että miks mulle käy niin kun oon johonkin ? Niin se ei halua muttei se viesti/ilmoita mulle sitä millään lailla koska ei ehkä ole "tajunnut"halunnut,huomannut tai jotain sitten olen kai ehkä tulkinnut sen väärin en ilmeisesti osaa lukea jätkiä.Pöh
Nyt mä oon ollut todella varovainen sen suhteen etten paljasta tunteita liian aikaisin etten tee sitä turhaan enkä mä halua satuttaa itseäni vaan haluan säästää sellaisilta suruilta lähteä siitä tilanteesta niin pian kuin vaan voin mulle itselleen on tullut siinä loppuvaiheessa hirveän kiusallinen olo mun on pakko lähteä mä en kestä sitä oloa kun en saa ketään.Nykyään mä suhtaudun jätkiin kuin ohi kulkeviin mainoksiin mut ei nyt sillä että olisin lesbo mut silti vaikka kohdalleni tulisi erittäin kiinnostava ja hyvännäköinen tyyppi silloin on vaikea käyttäytyä ihan aivan normaalisti.Sitten vaan yritän jäädyttää tunteeni ja ajatukseni.😑❓ Se ottaa henkisesti aika koville.