Elikkäs, olen 19, nuori työssäkäyvä kaveri. Asun vielä kotona ja tulen ihan kelpo perheestä. Kumpikaan vanhemmista ei juo tai polta. Ovatpa ihan hyviä kasvattajiakin. Mietitte varmaan että taas yksi on valittamassa tilannettaan vaikka kaikki on jo asetettu hyvin eteen elämässä. No ei se kaikki kuitenkaan ole mennyt hyvin. Eihän se koskaan mene? Ongelmia on ollut jo aivan varhaisesta lapsuudesta asti.
Ongelma on se, että minut valtaa hyvin helposti suunnaton ja aivan hillitön raivo. Ihan vähäisestäkin asiasta. Ja se raivo on sellaista, että käteni tärisevät, sormet puristuvat nyrkkiin ja aivoissa liikkuu joka skenaario siitä mitä teen seuraavaksi. Haluan siis satuttaa ja paljon, ihan mitä tai ketä tahansa kuka vain sattuu tielleni. Voisi sanoa että se on menemistä vihasta sokeaksi. Tätä tilaa on todella hankala hillitä mitenkään. Ja siinä on myös sekin ongelma, että siinä tilanteessa haluan, siis HALUAN todellakin satuttaa. Se on kuin fyysinen ja henkinen tarve.
Sanokaa vain että olen poispilattu kakara joka haluaa saada kaiken tahtomansa läpi. ”Kasva vähän”. Mutta asia ei ollut niin ennen. Olin ennen tyyneyden peruskuva kuulema. Perhe sanoo niin, kaverit sanovat niin ja muistan itsekin niin. En nostanut nyrkkiä ketään vastaan. Minä olin ennen se joka välitti jokaisesta tai poti huonoa omatuntoa muiden epäonnesta. Annoin ennen almuja hieman enemmän joka keräykseen joka kerjäläiselle tai keräykseen. Sain tuolloin aina turhautua kun elämä ei oikein sujunut. Saan kai vieläkin turhautua mutta enää se ei jää vain siihen.
Kaiken kanavoimista urheiluun tai muuhun on kokeiltu ja kokeilen vieläkin mutta se ei näytä auttavan.
Onko ketään jolla olisi samanlaisia kokemuksia? Tajuan kyllä että tällainen käyttäytyminen satuttaa läheisiäni mutta en todellakaan mahda sille mitään. Otan siis myös mieluusti vastaan vastapuolen kommentteja. Mitä pitäisi tehdä?
Hei.
Toteanpa kliseisesti ja hivenen ironisestikin, että et ole yksin ongelmasi kanssa, sillä minullekin tuollainen raivo on hyvinkin tuttua ja melkeinpä päivittäistä. Ainoa asia, mitä en halua satuttaa, on eläimet.
Mitä ystäväsi tai perheesi on sanonut käyttäytymisestäsi? Kykenetkö hallitsemaan vihaasi mitenkään, kun raivonpuuska tulee?
Itse harrastin nyrkkeilyä ja se auttoi hetkeksi, mutta kerroit, että urheilu ei auta. Oletko harkinnut jonkinlaista vihanhallintakurssia? Siitä voisi olla hyötyä.
En ole kokeillut mitään kurssia, ainoat keinot ovat olleet ne purkamisyritykset johonkin muuhun kuten urheiluun. Pystyn vaivoin hillitsemään itseäni kun sellaiselle päälle satun. Ja mitäpä lähipiiri sanoisi jollei sitä tavallista: "rauhoitu ja koeta miettiä muuta."
Raivostuneena alan myös melkeinpä täydellisen kohtuuttomaksi ja väkivaltaiseksi. Pitää myöntää, että oli tässä vähän aikaa sitten jopa lähellä etten olisi lyönyt omaa äitiäni.