raiskaus mietityttää
kauhean vaikeaa alkaa taas kirjottamaan, mutta tukea tarttisin nyt ja kovasti neuvoja miten jatkaa. kerron nyt sen oman tarinani jos se nyt auttaisi.
Asun perhekodissa nyt neljättä vuotta, karvanverran alle täysikäinen vielä. Käyn vanhemmillani useasti ja kaikki on päälisin puolin ihan hyvin muutenkin, aloitan uudessa koulussa parin pvn päästä, on kaksi parasta kaveria ja ihana poikaystävä ollut jo parivuotta. alkutekstit siis siinä.
Tän asian kirjottaminenki saa pään kiehumaa, oksettamaan itkettämään mutta nyt yritetään olla vahva ja odotetan parantavaa vaikutusta.
Olin vanhemmillani viikonloppu lomalla n. 3-4 vuotta sitten. olin hirveässä murrosiässä ja muutenkin oli hankalaa silloin viellä. Lähdimme muutaman kaverin kanssa läheiseen puistoon ottamaan kuppia. muutama tunti oli kukunut kun äitini soitti ja huomasi äänestä että olin humalassa ja käski tulla kotiin. Muuta ku en mahtanu nii lähdin sitten kotiin miettien vain kuinka hirveät huudot saan perhekodin ”vanhemmiltanu” kun sinne viikonlopun jälkeen taas menen. Olin jo lähellä kotia kun pysähdyin poltamaan tupakkaa erään kerrostalon seinustalle. istun siinä jonkun aikaa kun joku ulkomaalainen mies tuli pyörällä siihen ja alkoi avata pyörävaraston ovea ja vei pyöränsä sisään, tuli takaisin ulos ja pyysi tupakkaa multa huonol suomen kielellä. en antanut jonka jälkeen se alko kosketteleen mun kaulaa. työnsin vaan pois sen ja olin lähtemäs käveleen, mut sit se otti must kiinni ja raahas siihen varastoon mut. Sitte se vaa tapahtu. Itkin huusin anelin lopettamaan sen mut se vaa jatko. se työns ittensä joka ikisee paikkaa mihi vaa voi. sit se lopetti ja lähti. juoksin heti kotii, mut en uskaltanu mennä sisälle vaa jäin rappukäytävää itkemää. Sit ku pääsin sisälle asti, kukaa ei ees huomannu, äiti vaa huus koska olin juonu. suljeuduin vessaan vaan itkemään ja yritin pestä sen paskan pois must suihkussa mut ei se lähteny.
En oo koskaan kertonu tätä kellekkään, poikaystäväni tietää että jotain on tapahtunut kyllä mutta ei sen tarkemmin. Enkä mä pysty käsitellä tätä asiaa. Rakastan poikaystävääni erittäin paljon, mut kohdistan sen kaiken miehiin kohdistuvan vihan häneen aina, eikä kukaa oo ollu ikinä näin lähellä mua ku hän henkisestikkään. haluisin juosta karkuun parisuhteestani ku on nii pelottavaa ja ahistavaa ku toine haluu seksiä ja mä en pysty enään ees halata häntä ku se kosketus vaa tuntuu pahalta ja pelottavalta.
tiedän että kirjoitin varmasti tosi epäselkeän teksin, toivoisin silti että joku yrittäisi ymmärtää.
Jaksamisia sinulle. 🙂🌻
Asiaa on varmasti vaikea käsitellä.
Voisit ottaa yhteyttä raiskauskriisikeskus Tukinaisen maksuttomaan kriisipäivystykseen. Kriisipäivystykseen voi soittaa nimettömänä, jos on helpompi anonyymisti jutella näin kipeästä ja henkilökohtaisesta aiheesta. (Yhteystiedot ja tarkempaa tietoa löytyy osoitteesta http://www.tukinainen.fi) Kriisipäivystykseen voi, kannattaa ja saa soittaa, vaikka tapahtumasta olisi kulunut kuinka kauan aikaa.
Asiasta puhuminen ei ole välttämättä kovin helppoa,mutta puhumalla asian pystyy paremmin käsittelemään. 🌻🙂🌻
Kuulostaa hankalalta :/
Mikä parisuhteessa sinua ahdistaa? Oletko puhunut asiasta poikaystäväsi kanssa? Kertominen saattaisi auttaa häntä ymmärtämään sinua paremmin.
Muista, että sinun terveytesi on miljoonasti tärkeämpää kuin poikaystäväsi halut! Tän tietää sen varmasti itsekin. Voimia!
Tiedän millasta elämä on tommosen jälkeen - ittelle ei oo noin käyny, mutta ystävälle.
Se ei osannu puhuu siitä ja lopulta yks päivä sen äiti soitti itkien ja kerto sen tehneen itsarin.😭
Mutta tosi paljon voimia sulle.🌻🙂🌻
Tilanteesi kuulostaa tutulta. Liian tutulta. Minua käytettiin hyväksi ja yritettiin raiskata (kirjoitin kokemuksistani joskus nimimerkillä Takapajula, jostakin syystä nm ei enää toiminut). Siitä on jo useita vuosia, mutta arvet heijastuvat parisuhteeseeni. Seksi ja rakastelu tuntuu usein vastanmieliseltä ja yritän vältellä tilanteita, jotka johtaisivat sänkyyn. Tunnen siitä syyllisyyttä, sillä poikaystäväni on hellin ja ihanin ja erittäin aktiivinen seksuaalisesti.
En voi antaa sinulle ihmeitä tekevää, parantavaa apua. En usko että kukaan pystyy sitä täällä antamaan. Etsin sitä itsekin täältä vuosi sitten. Olo oli silloin kamala. Olin valmis lopettamaan kärsimykseni, lopullisesti. Mutta tiesin, että siten siirtäisin kärsimykseni vain kaikille, joita rakastan. Siispä hain apua. Se oli h****tillisen vaikeaa. Istuin kotona pitkän aikaa puhelin kourassa, numero valmiiksi näpyteltynä ja itkin ja keräsin rohkeutta sen vihreän luurin painamiseksi. Lopulta tein sen, sain jopa yllättävän äkkiä keskustelu apua.
Kevään ajan kävin puhumassa. Jokaisen kerran jälkeen olo oli kauhea parin päivän ajan, mutta olo helpottui joka kerran jälkeen. Pääsin myös emdr-terapiaan, jossa käsittelimme kauheimman muistoni. Emdr on hyvin tehokas (ja raju) terapia muoto, joka auttaa jo parin käynnin jälkeen. Vaikeita päiviä tulee edelleen. Painajaiset eivät ole loppuneet. Muistot ovat edelleen olemassa. Poikaystäväni kosketus ei ole aina mieluisaa. MUTTA, tämä kaikki on vain kymmenesosa siitä, mitä se oli ennen terapiaa.
Mitä siis yritän sanoa? Etsi apua. Se helpottaa. Se ei poista mennyttä, mutta pystyt elämään tulevaisuutesi kanssa helpommin. Terapia aika ei ole helppo, se on todella piikikäs ja kivikkoinen taival, mutta perillä odottaa parempi elämä. Ei taivas, mutta jotakin parempaa kuin nykyisyys.