Raiskattu ruumis & Häväisty sielu!
En tiedä miten aloittaa, erityisen vaikea aihe ainakin minulle. Minut on raiskauttu noin puoli vuotta sitten, inhoan tuota sanoo,Ai miksi? Sitä en tiedä, inhoan vain,niskakarvani nousevat pystyyn jos itse joutuu sanomaan taikka kuulen jossain muualla,se on liekkö mysteeri.
Olen siis 19-vuotias kun minulle tehtiin se pahin mitä naiselle voi tehdä, sen jälkeen olen meittinyt monesti että mielummin olisin kuollut kuin raiskattu vaikka yksiosa ruumiistani kerrallaan revitty irti kuin tämä kohtalo,en tiedä sillä hetkellä tuskin tuntuisi sen paremmalta mutta ainakaan jälkeenpäin ei tarvitsisi enää olla tietoinen mistään ja kantaa tätä suuren suurta tuskaa,häpeää ja syyllisyyttäni sisälläni koko elämäni eteenpäin viimeiseen hengenvetoon saakka..
Elämäni ennen raiskaustakaan ei ollut mtn ruusuilla tanssimista mutta tuntui helpommalta ennen raiskausta kylläkin, olen menettänyt poikakaveri ja läheiseni sekä ystävän lyhyessä ajassa mutta eniten otti koville tietysti poikakaverini siitä ei ole kulunut kauankaan aikaa ainakaan mielestäni en ole päässyt näistäkään menetyksistä yli kun tuli jo raiskaus. muuten suurpiirteittäin aika tasaisen tappavaa ollut mutta nyt kääntynyt aivan päälaelleen ehkä syystäkin, mitä olen kokenut..en tiedä!
Pakon edessä sain itseni hakemaan apua lähiaikoina kun tuntui etten enää kestä tätä olotilaa vaikka olin jo kestänyt sen puolivuotta tuskan kanssa mutta nyt en enää kestänyt enkä nähnyt muuta ulos pääsyä kuin kuolema,mitä tosin toivon vieläkin enemmän kuin mitään muuta enää…olen kerran käynyt puhumassa kriisikeskuksella työntekijälle asiastani ja jotenkin oli aivan kauhean olo sen jälkeen tuntui että tukehdun ahdistuneisuuteen..en pystynyt varsinaisesti tapahtumaa läpikäymään kertomalla enkä maininnut kuin että minut oli raiskattu ja olin aika lailla vähän sen jälkeen yritäänyt itsemurhaa..siinä kait tärkeimmät,taisin mainita menetyksenikin mutta niihin ei nyt puututtu olin aikaisemmin käynyt niitten takia puhumassa tuloksetta tosin mutta olin käynyt kuitenkin..jotenkin tuntui että tässäkö tämä oli?miten tästä eteenpäin, en voi loputtomiin rampata kriiskeskuksella puhumassa, olenko taasen tyhjän päällä kun sieltä joudun lähtemään,en tiedä sitäkään..monessakaan asiassa en enää elämässä tiedä mitään..
Mies raiskasi minut mielestäni äärimmäisen väkivaltaisella tavalla,pahoinpiteli ja ”viilteli”,olin varma että kuolen.
Tuntui ettei minua enää ollut, olin kuollut ainakin sisäisesti. Se kipu ja häpeän tunne oli tuskainen myöhemmin kun olin selvinnyt kotiin (kotimatkastani en muista mtn)en edes tiedä miten olen selvinnyt sinne,muistan vain kun tärisin niin etten pystynyt kenkiä pitelemään käsissäni joten jätin ne sinne,missä ovat varman vieläkin muistuttamassa teosta,en tiedä..Näytin ulospäin että kaikki oli ok, ja jatkoin ennalleen tai ainakin yritin,mutta en ollut kuin haamu vain kulkemassa en enää tiennyt mitä tehdä ja miksi edes tehdä olinhan jo kuollut ei minulla ollut muutakuin vain repalaiset kuoret,olin kuollut sisäisesti..sisimpäni oli kylmä,tyhjä sekä kuollut.
Hoidin arjen rutiinit vain pakonomaisesti ja loput ajasta surin ja syyllistin niinkuin teen vielä tänäpäivänäkin,en ole päässyt siitä mihinkään..
Se miksi haen apua,minulla ei ole harmainta aavistusta koska toivon vain kokoajan kuolevani ja että minut päästetäisiin tästä tuskasta pois ja pääsisin lepoon..
En pysty enää nukkumaan muutakuin 2-3 h yöunia,opiskella pitäsi jaksaa,kaikki on jotenkin hävinnyt ja en enää näe muutakuin raiskauksen ja kuoleman.
En tiedä mitä pitäisi tehdä enää,?onko muka jotain vielä tehtävissä,tuskin..on sellainen olo etten saa kriisikeskukseltakaan mitään apua, he kyllä kuuntelevat muttei opasta mitä pitäisi tehdä, en kyllä tiedä jaksankokaan enää kauan jatkaa tätä matkaa,ehkä siksi minua ei autetakkaan..
Kiitos jos joku jaksoi lukea,mutten tiedä mitä apua täsät oli kellekkään,tuskin mitään,jospa oma mieli kevenisi edes yhden veripisaran verran…😞
”MINULTA VIETIIN IHMISARVONI
MISTÄ MINÄ ENÄÄ OLISIN PITÄNYT KIINNI
KAIKKIALTA HALUSIN VAIN POIS
”MINÄ PELKÄÄN”
”ANNA MINUN OLLA”
”PÄÄSTÄ IRTI”
”LOPETA”
TUKAHDUTETTU HUUTO
VALUU SILMISTÄ
VÄÄRISTÄÄ KASVOT
KAIKUU METSÄSSÄ
VUOSIEN VAIKENEMISEN JÄLKEENKIN..””
Hei riikka00!
Elät häpeän tunteiden kanssa, vaikka SINÄ olet kokenut vääryyttä! Olet sinnitellyt yksin aivan liian kauan.
Hämmästelit, että vaikka toivoisit kuolevasi, olet hakenut apua. Ehkä haluat vain päästä eroon kaikesta tuskasta? Nyt ansaitset ja tarvitset kaiken mahdollisen tuen. Tapahtuma on järkyttänyt sinua siinä määrin, että sinun on vaikea puhua siitä. Anna itsellesi aikaa edetä pienin askelin, sillä tarvitset sitä.
Vaikket aina tunne sitä, niin niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Paljon voimia! 🙂👍
Tässä on vertaistuki paikka niille jotka on kokenut raiskauksen!
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/yleinen_raiskaus.php
Hei
Puoli vuotta on mennyt siitä, kun kävit läpi sen pahimman mahdollisen skenaarion.
Vielä olet siinä, sirpaleina tosin, mutta silti. Sinä elät. Sinä tunnet syyllisyyttä tapahtuneesta, tunnet itsesi arvottomaksi ja ajattelet että millään ei ole enää mitään väliä. Olethan jo kokenut sen pahimman mahdollisen, miten tästä voisi edes selvitä.
Olet uponnut syvälle suohon, josta on vaikea päästä pois. Mutta tiedätkö, suosta on mahdollista selvitä vaikka olisi aivan siellä syvimmissä pohjamudissa. Sieltä on mahdollista nousta pois. Sinä pystyt nousemaan, sinä pystyt elämään tapahtuneen kanssa, sinä pystyt. Tietenkin se vie aikaa, se vie helvetillisen paljon aikaa, mutta kun olet karistanut tuon suon likaiset mudat ja saastat pois niskastasi, olet astetta vahvempi. Olet vahvempi kuin monet muut. Tiedät miltä tuntuu, kun ihminen häpäistään, pilkataan ja ruoskitaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Mutta kuitenkin, sinä olet selvinnyt siitä. Sinä voit sanoa itsellesi, että "minä elän".
Tiedän, että tuo kaikki vie voimia ja paljon. Siksi sinä tarvitsetkin ammattiapua. Nojaa siihen. Nojaa myös ystäviin. Jos sinulla on, ja uskon että on, sellaisia ystäviä joille voit kertoa mitä sinulle on tapahtunut, he auttavat. He ottavat sinua kädestä kiinni ja pitävät sinusta huolta.
Voisiko olla mitenkään mahdollista, että teet asiasta myös rikosilmoituksen? Se auttaisi myös sinua nousemaan jaloillesi. Saisit sen miehen vastuuseen teoistaan.
Hän on pilannut elämäsi, et sinä. Hän raiskasi sinut, et sinä. Hän pahoinpiteli sinut, et sinä. Sinä olet vain elänyt elämääsi parhaasi mukaan, ja sitten joku mies tulee ja pilaa sen kaiken. Tietenkin siinä tulee mietittyä, että mitä olisi voinut tehdä toisin yms. Mutta pitää muistaa se, että sinä et ole mitenkään vastuussa siitä mitä se mies sinulle teki.
Toivon sinulle paljon voimia 🙂🌻
Mietin rikosilmoituksen tekoa silloin tapahtuman jälkeen mutta päädyin siihen että haluan mahdollisimman nopeasti unohtaa ja antaa asian olla, en jaksaisi taas nostaa asiaa pintaan ja alkaa pelkäämään milloin tulee uhkailuja lisää raiskaajalta..
Silloin raiskauksen jälkeen ne uhkailut ja siinä tapahtuma vaiheessakin osittain tuntuivat jotenkin niin kaameilta etten ajatellutkaan kovin suurella todennäköisyydellä tehdä siitä riskosilmoitusta,vaikka olihan hän jo rikkonut/tappanut elämäni kokonaan mutta mielummin kuolen muuten kun sen käsiin..
Olen ymmärtänyt mitä olen näiden vähäisten ihmisten kanssa puhunut että kaikki tuomitsee jos en tee rikosilmoitusta vaikkeivat "saa" sanoa tai halua sanoa sitä niin jotenkin se niiden käytöksestään paistaa läpi, se tuntuu aika kurjuudelta, enkö itse siasi päättää miten asiani hoidan, tosin enhän ole tähänkään asti, en olisi päättänyt raiskaustakaan jos olisi ollut minun käsissäni...
Riikka00, kukaan ei paheksu SINUA siksi, ettet ole tehnyt rikosilmoitusta! Sinulta on hiljattain riistetty törkeällä tavalla valinnanvapautesi. Nyt haluat luonnollisesti käyttää päätäntävaltaasi. Yksikään järkevä ihminen ei halua painostaa sinua toimimaan tahtosi vastaisesti.
Ethän kuitenkaan itsesi vuoksi torju asiantuntijoiden näkemyksiä. Et ole vielä valmis tekemään rikosilmoitusta. Harkitsisitko, tekisitkö sen sitten kun kykenet? Jos vaara kostoon olisi suuri, suosittelisivatko ammattilaiset rikosilmoituksen jättämistä? Ilmoituksen tekeminen ei merkitsisi samaa kuin syytteen nostaminen.
Tässä vaiheessa avun hakeminenkin on ollut sinulle iso askel. Kaiken kokemasi jälkeen ansaitset JATKUVAA tukea. Älä siis moiti itseäsi siitä, että olet käynyt monta kertaa kriisikeskuksessa. Olet aloittanut matkan kohti paranemista, sillä olet kertonut muille kokemuksistasi!
Pahinta on tuo itsesyyttely. Siskolle kävi miltei samalla tavalla, mutta hänellä sattui olemaan tuuria. Hän silti syytteli itseään että "Näytti huoralta.". Moinen teki minut vihaiseksi. Olen aina pitänyt siskojen puolta kaikessa, aina ollut välissä jos joku heitä ahdistelee. Sillä kerralla en ollut paikalla. En voinut tehdä mitään. Se on vaan hyväksyttävä. Pahinta mitä voi itselleen tehdä on syytellä itseään asioista joille ei enää voi mitään. On keskityttävä siihen mille voi.
Kaikki tuo syyllisyys ja häpeä on sen tyypin valtaa sinuun. Suoraa seurausta hänen pahasta teostaan. Sinulla on oikeus elää ja pyrkiä eteenpäin. Ota kaikki apu mitä saat, mutta älä missään tapauksessa anna periksi. Ainut jonka kuuluu tuntea häpeää ja syyllisyyttä on se joka sinua kohtaan väärin teki. Hän on luultavasti surkea, rikkinäinen pieni mies joka syytää pahaa oloaan heikompiensa niskaan. Normaali mies ei tuollaista tee.
Kaukaa haettuna, vastaavaa kokemusta minulla ei ole kuin se kun minua lyötiin 17 vuotiaana puukolla ja vuosin suuret määrät verta asfaltille, ollen ihan varma että kuolen. Se on määrittänyt minua ihmisenä aina, muttei kaiken kaikkiaan negatiivisesti. Se on tehnyt minusta myös vahvemman. Se on osa minun elämääni, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Se kokemus ei hallitse minun elämääni, eikä sen tekijä. Tekijä on todennäköisesti jossakin laitoksessa, eikä tule koskaan saamaan mitään siitä mitä minä olen saanut. Minä elän elämääni kuten parhaaksi katson. Käyn töissä, juhlin ja olen vapaa. Olisin voinut kuolla, totta, mutta en kuollut, vaan elän ja niin täysillä kuin vaan pystyn. Mutta ei elämä ole 13 vuotta sen tapahtuman jälkeen mitään tanssia. Vastoinkäymisiä, vaikeuksia, pahaa mieltä ja vihaa mahtuu siihen matkaan. Sen olen paljolti tehnyt itse itselleni. Mutta mahtuu siihen myös paljon hyvää jos vaan sallii sen itselleen.
Omissa ongelmissani olen huomannut että kun kaikki näyttää synkältä eikä missään ole mitään järkeä, jotenkin kuvittelen että se jatkuu loputtomiin, että se on aina ollut sellaista, että tulee aina olemaan. Se on harhaa. Se kyllä muuttuu paremmaksi, eikä tule aina olemaan samaa.
Sen perusteella mitä tekstistäsi ymmärsin, sinä olet normaali nuori nainen jolla on paljon elämää edessään. Vähin mitä voit tehdä on antaa anteeksi itsellesi. Kukaan sinun tilanteessasi ei olisi voinut tehdä yhtään enempää. Elämä on sillälailla epäreilua ettei sitä pysty hallitsemaan eikä kontrolloimaan, kaikkein vähiten muita ihmisiä.
Sinä et ole ainut, sinä et ole yksin. 😉
Riikka,
Tässä sinulle linkki Raiskauskriisikes Tukinaisen sivuille:
http://www.tukinainen.fi/
Toivottavasti jaksat työstää tapahtumaa ammattiauttajan kanssa ja saat tarvitsemaasi apua. Kipeistä kokemuksista kuten raiskauksesta on mahdollista toipua.
Voimia sinulle! 🙂🌻
Ystävällisin terveisin
Tukihenkilö Tuulikki