psykoosista toipuminen
Täytyy vähän yrittää koota ajatuksiaan ja sanojaan, että sais mahdollisimman oikeen ja just niin hyvän jutun aikaseks kuin tällä hetkellä tuntuu.. Eli olen 21-vuotias tyttö, mulla on psykoottinen häiriö, mikä on nyt sitte toki aika ”paha” diagnoosi, mitä en olekaan ajatellut viime aikoina, että se jotenkin paha olisi, kun itselläni on ollut aika hyvä olo. Kirjoitin psykoosista tammikuussa, ja se juttu nyt on arkistossa nimellä Psykoosi. Olen ollut vähän epätietoinen sairaudestani, ja ilmeisesti on ollut aika huono olokin vielä. Podin oikeastaan loppusyksyn masennusta, mutta sitten sain lääkkeet masennukseen, ja oloni rupesi parantumaan. Sitten maaliskuussa ”ahdistuilin”, niinkuin sanoin, siis niin, että menin pois tolaltani, hieman vaikea selittää, ja se mitä sanoin, että se, etten jaksanut koulua EI olisi johtunut sairaudestani, siis tottakai se siitä johtui, se ero nyt oli siihen päälle vaan masentava asia. Tietysti tällä hetkellä vähättelen sitä, koska en nykyään ajattele kyseistä henkilöä, entistä poikaystävääni, enkä kyllä juuri muutenkaan seurustelua. Saatan aloittaa sellaisen ammatilliseen koulutukseen valmentavan kurssin tässä ihan lähiaikoina, siis nyt kun koulut alkaa 🙂 Käyn nykyään vähän useammin ”jossain”, käyn esim. toimintakeskuksessa nuorten ryhmässä kerran viikossa vain tosin, kun tämä byrokratia on niin rajaavaa. Sitten käyn juttelemassa kerran viikossa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, ja lääkärissä kerran kuussa. Elämäni on oikeastaan ihan mukavaa, olen ainakin tottunut näihin hoitoihin, ja lääkkeet otan mielelläni joka päivä, niin ja käyn vielä psykofyysisessä fysioterapiassakin, odotan taas senkin alkua loman jälkeen innolla. Minulla on mielestäni melko tarpeeksi tekemistä, opiskelun kannalta en taida olla vielä ihan kunnossa, ja en toisaalta tiedä, mikä minua oikeastaan kiinnostaa, muu kuin kirjoittelu, pidän blogia netissä, ja kirjoittelen paljon ystävilleni ja pidän jopa kuvia netissä 🙂 Vaikka sekin on vähän riskialtista ehkä, no ei kai, ja kirjoittelen mesessä melkein päivittäin, tosin olen huomannut, että kaverini ei ole kauheasti nyt mesessä, kesäaika, niin ei niitä saa kiinni kuin ehkä puhelimesta. No, tässä minä kirjoittelen, kuin ilman huolen häivää, ja ei minulla toisaalta kauheasti huolia olekaan, ainakaan tän sairauden tiimoilta. Koirani kuoli juuri viikko sitten, on mulla suruaika. Äh, äiti häiritsee.. Asun siis vielä kotona. Omaan kämppään muutto on edessä jossain vaiheessa, mutta ei ehkä vielä vuoteen… Minulla menee hyvin. Olen hyväksynyt sen, etten jaksa ehkä mennä vielä minnekään kouluun, mutta ehkä tämä opintoihin valmentava kurssi auttaisi 🙂 Sellaista. Feeling fine… En ole muuten ollut sairaalassa koskaan, en edes monta kuukautta kestäneen psykoosini aikana, mutta tavallaan en kyllä tehnytkään mitään kauhean haitallista.. en muista niistä ajoista paljon mitään. Mutta en niitä aikoja nyt jaksakaan muistella, olen jo päässyt niistä yli, ja tiedän suunnilleen mitkä ovat oireeni, jos psykoosi uusii.
Hei!
Olen sairastanut psykoosin 18-vuotiaana, ollut suljetulla kahesti. Ensimmäisellä kerralla ei paljon muusta puhuttu kuin masennuksesta. Joudun takaisin sairaalaan, ku en voinut nukkua muualla kuin äitini vieressä, enkä pystynyt poistua talosta, sillä olin aivan varma, ett' kaikki kadulla olevat ihmiset tuijottavat ja haluavat tehdä pahaa ja nauraa mulle. Sairaalassa tehtiin testit ja alettiin epäilemään skitsofreniaa, kun kuulin ääniä ja saatoin pelkästä pelosta mennä pöydän alle tunneiksi tulematta ulos. Pelkäsin jotakin niin paljon...
Skitsotyyppisen häiriön sain, eli tulen olemaan altis psykooseille koko loppuikäni. Suuret muutokset, kuten raskaus, parisuhdeongelmat jne, voivat laukasta psykoosin.
Ahdistus seuraa mua joka paikkaan. Kun palasin ammattikouluun, se oli shokki, koska olin puoltoista vuotta ollu tekemisis vaa kuntoutujien kanssa. Nyt olin "normaali". En sopeutunut. Otin kaks kertaa rauhottavista yliannostuksen helvetin pahaa oloo. Siirryin sitten aikuisluokalle ja kahden vuoden aikana sain koulun jotenkinkuten käytyä, no niin hyvin,et töissä ollaa. Aikuispuolella kävin myös lukion loppuun. Kirjoituksiin en kyennyt lukemaan yhtään. Menin vahvoissa rauhottavissa kirjotuksiin ja muistista ei ollut mitään tietoa. Silti kirjoitin 2 C ,2B ja yhen A, mut juhlat tuli, vaikka olin pihalla ku lumiukko kesäkuulla ja ahisti.
Ja yks asia, mikä on tosi tärkeetä, ku puhutaan psykoosista toipoumisesta on se, et EI YHTÄÄN ALKOHOLIA! Minä olen viinaa vetänyt ja joka kerta kilahtanut, ollut väkivaltainen jne. Siihen päällä vielä tuskatiloja kaks viikkoa ja epäilyjen voimistuminen. Minä olen 23-vuotias ja kyllä se on mulleki vaikeeta, ku kamut voi vetää viinaa ja miä en. Mutta onneksi on alkoholittomia oluita. Sellasen ku kaataa tuoppii, ni se menee ihan kaljasta, eikä kukaan vittuile, että ootko kuski vai raskaana.
Mun psykoosista on neljä vuotta aikaa, mutta joudun koko ajan tarkkailla itteäni, etten mene uudelleen psykoosiin, Estolääkitys on tärkein, mutta jos ryyppäisin tai vetäisin huumeita, ni siinä ei lääkkeetkää paljo pelasta...
Mutta antakaa aikaa. Minä olen sairastanut tätä tautia koko nuoruuteni ja vasta nyt 23-vuotiaana alan oppia tunnistamaan oireet. Se on vaikeaa, mutta jonain päivänä minä päätän, minne menen, eikä sairas estä mua elämästä elämää...
*Haukotus* anteeksi olen väsynyt, vaikka eihän tämä tietysti tekstissä ehkä näy, mutta joo.. Siis aloitin eilen koulun, ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen, ja nyt yritän sinnikkäästi pitää vanhoista tavoistani kiinni ja kirjoitella netissä monta tuntia, täytyy vaan aloittaa aikaisin, ai hitto joudunkin lähtemään 7.20 linkulla.. Niin, no asiaan, varmaan joku toivoo.. Minäkin olen kirjoittanut ylioppilaaksi, en kyllä muista mainitsinko itse sitä, vaikka mulla on ollu psykoosi, tosin kijroitin suurimman osan sitä ennen, mutta olin kyllä jo silloin ahdistunut, ja masentunut, että minun oli vaikea selvitä kirjoitusten paineista, ja muutenkin tavallaan koulusta, mutta olenkin pitänyt sitä itselleni vähän sellaisena, kun vaihdoin aikuislukioon, että "aikuistumisena" vaikka joku saattaakin inhota tuota sanaa, mutta sellaisena enemmän elämänkouluna, kuin arvosanojen metsästyksenä, ja olihan se kaupungissa erilaistakin opiskella, vähän yksinäisempää. Mutta tosiaan, varsinaisen psykoosinkin jälkeen kirjoitin vielä reaalin, sain siitä kyllä vaan a:n, mutta ansaittu joka piste, vielä filosofiasta 🙂 Olen sillee ylpeä itsestäni 🙂
Ja vielä siitä sanoisin, että minä juon joskus pullon siideriä tai muuta keskikaljan vahvuista, eikä se nyt minua sillee häiritse.. en luule, että niin pieni määrä vaikuttaa... Joskus joudun kyllä sitten ottaa unilääkettä, ei nyt niinä päivinä, jos juon, ei tää mitenkään liittynyt siihen, mut joskus, kun on ollu esim. liian tylsää, niin olen sen nykyisin analysoinyt, tai sitten vaan liian jännää, eikä tasapianottavaa toimintaa siihen lisäksi, niin sitten saatan muuttua "hajanaiseksi" (toivottavasti edes joku osaa kuvitella miltä se tuntuu.. ei osaa keskittyä.. on ikäänkuin "pihalla" ja poissa tolaltaan.. ) Mutta nyt täytyy mennä sinne kouluun, mikä ei minulle toistaiseksi ole ollut shokki, vaikka vähän painajaista näinkin(minkä luulen, et johtu unilääkkeestä, jonka otin edell.yönä?!) , mutta ihan kiva, enkä ole toistaiseksi puhunut siellä kenenkään kanssa sairaudestani, paitsi vähän opettajan, mutta en senkään paljon. Luulen, että olen jo saavuttanut sen, että voin mennä esim. kouluun ja minua ei siellä varjosta tämä menneisyys 🙂 🙂🌻