Hei, ihme12! 🙂

En ole elänyt sinun elämääsi, mutta olen ollut masentunut. Oikeastaan siitä asti kun olin jotain kahdentoista, olen masentunut aina välillä. Nyt olen 19 vuotta.

Masennus on sairaus, josta ihmisen uskotaan voivan päästä eroon. Siksi kukaan ei halua, että tapat itsesi. Uskon itsekin, että tie ulos masennuksesta on olemassa.

Olen joskus toivonut kuolevani, kun oloni on ollut erittäin raskas. Kuitenkin olen päässyt tämän olon yli - lähipiirini ja ammattilaisten tuella. Siksi en voi suositella kellekään itsemurhaa.

Oletko puhunut ammattilaisen kanssa ajatuksistasi? Itselläni koulunkäynti on huomattavasti helpottanut, kun olen puhunut omista jaksamattomuuden tunteistani jonkun kanssa. Esimerkiksi hoidossa (terapia ym.) käyvällä lukio-opiskelijalla on mahdollisuus tehdä lukiosuunnitelmastaan joustavampi kuin muilla nuorilla, ainakin omalla kohdallani olen kokenut asian näin.

Voi olla, että olet niin väsynyt, ettet yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään, vaikka sinua kuinka kannustettaisiin. Sekin on ok. Sinulla on oikeus olla heikko ja väsynyt.

Vaikka elämässäsi on nyt vaikea kausi, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näin olisi aina. Muista se.

Itse olen hyväksynyt sen, että masennus nousee aina välillä pintaan, koska tiedän, että jokaisella ihmisellä on välillä raskaita kausia elämässään. Masennuksen tunteita ei kannata pelätä, ne ovat normaali reaktio siihen, että asiat eivät ole menneet niin kuin ne on suunniteltu. Mutta kelläpä meistä asiat aina menisivät suunnitelmien mukaan.

Jaksamista sinulle!

Harvoin sotkeudun tänne nuorten puolelle, mutta otsikko on pysäyttävä.
Joskus sitä mahdollisuutta ajattelee varmaan monikin.
Mutta, täytyy löytää syitä miksi ei, vesi on kylmää tai jäässä, köydet solmusia, tulee ruma ruumis.
Olen itse seisonut sen kuilun reunalla ja tuijottanut pitkään putkeen, ei ole loistanut valo kuin soihtu, pienen pieni liekki vain lepatti voimattomasti, jossakin kilometrien päässä. Ajattelin, nytkö annan periksi, kun tänne asti olen päässyt, hemmeti!
Elämänsä lopettaminen ei ole vaihtoehto, se on kaiken totaalinen loppu, the end, finis, endir, final, sen jälkeen ei voi muuttaa enää mitään.
Elämä on mahdollisuus, suuntaa voi muuttaa, itseään voi muuttaa, suhtautumistaan voi muuttaa.
Me synnymme tänne ilman omaa päätöstämme ja kuolemma ihan varmasti jokainen, milloin sitä emme tiedä, mutta minun ajatusmaailmani mukaan sekin on ennalta määrätty, näiden kahden hetken välillä saamme sohlata, muka oman mielemme mukaan, mitä haluamme.
Sanon suoraan, jos olisin silloin aikanaan tehnyt lopullisen päätöksen ja sitten pilven reunalla istuissa tai alakerran uunia lämmittäessa, olisi näytetty mitä mahdollisuuksia jätin käyttämättä, niin olisipa vituttanut ja raskaasti.
Pohjalta pääsee vain ylöspäin, askel kerrallaan.

Tällä haluan sanoa kaikille nuorille, taistelkaa, älkää antako masennuksen vallata mieltänne, teillä on elämä edessänne, se ei ole helppoa, mutta se antaa paljon myös hyvääkin. Ei elämän onni ole yksi suuri fantastinen kokemus, vaan hyvin pieniä, arkipäiväisiäkin kokemuksia, joista jokainen rakentaa oman elämänsä.
Ei tarvitse jaksaa kuin huomiseen ja tämäkin paha päivä on huomenna eilinen.

En tiedä minkäikäinen olet, mutta mielestäni koulua voi käydä myöhemminkin, jos omat voimavarat eivät riitä sillä hetkellä opiskeluun.
Oletko miettinyt välivuotta? Välivuoden aikana kävisit terapiassa ja hoitaisit mielenterveyttäsi siihen kuntoon, että on voimia jatkaa koulua ja elämää. Voit myös jutella koulun kuraattorin tai psykologin kanssa, jos vaikka opiskelisit pienemmissä erissä?
Voimia sinulle!

Kiitos vastauksistanne! =)

Meidän koulussa on mahdollista olla max. 4 vuotta. Sitä aikaa ei voi pidentää edes sairauksilla. Joillekin ehkä välivuosi onnistuisi vielä alkuaikoina, mutta itse olen käynyt jo reilu 3 vuotta. Täytyy vain ahertaa ja, jos jää esim. yhdestä tentistä kiinni niin the end ja seuraava koulu. Saahan paikasta tietty paperit ja siinä lukee mitä opintoja on suorittanut, mutta silti ei ole virallisesti 2. asteen koulutusta pohjalla. Jos sen haluaa sen itsellensä, täytyy pinnistellä loppuun asti tai käydä joku toinen koulu alusta loppuuun (ja mahdollisesti perusaineita saa hyväksilukea).

Olen käynyt jo monella psykologilla ym. eikä niistä tunnu saavan kunnon tukea. Psykoterapia olisi käytännössä järkevämpi, kun henkilöt eivät vaihtuisi koko ajan ja käyntejäkin olisi vähintään kerran viikossa. Omat käynnit ovat yleensä olleet kerran kolmessa viikossa. Minulta on vain kielletty psykoterapia, joten sinne en pääse. Heidän mielestään en siis tarvitse sitä. Ihan sama vaikka itse sanoisi, että tarvitsen sitä ja se on paras vaihtoehto, silti mitään ei tapahdu.

Olisi mukava, jos tietäisi mitä edes eniten haluaisi. Onko koulu tärkein vai laittaisiko vapauden ja terveyden sen edelle. Mikä ammatti tulevaisuudessa olisi itselleen tärkeä. Missä/mistä pystyisi rentoutumaan ja nauttimaan. Ja tietty tärkein. Miten pääsisi masennuksesta kokonaan eroon. Teeskentely "iloinen" ei ainakaan tunnu auttavan. Pitäisi löytää jokin elämäntarkoitus tai painava syy, miksi mitäkin tekee missä ja kokea se tärkeäksi.

Hei taas, ihme12.

Olen itse tosiaan lukiossa ja voin sanoa, että esimerkiksi lääkärin allekirjoittama sairaslomatodistus oikeuttaa pidentämään opiskeluaikaa tavallista pidemmäksi. Voi toki olla, että eri opiskelupaikoissa tehdään asiat eri tavalla, mutta on vaikeaa uskoa, ettet voisi pidentää opiskeluaikaasi.

Opettajat saattavat sanoa, että ei ole mitenkään mahdollista olla koulussa neljää vuotta pidempään, mutta silti poikkeuksia tehdään, jos on tarpeeksi vakava syy. Toisaalta jos et ole hoidon piirissä, poikkeusta ei ehkä tehdä siksi, että kukaan ammattilainen ei seiso sanojesi takana. Mutta lääkärin allekirjoittama sairaslomatodistus mahdollistaa muun muassa ylioppilaskirjoitusten viivyttämisen - ainakin täällä.

On ärsyttävää, että kaikki masentuneet eivät saa mahdollisuutta käydä terapeutilla vähintään kerran viikossa. Itseäni ihmetyttää, ettei sinulle anneta sitä mahdollisuutta. Toisaalta valitetaan sitä, että hoitoon hakevia on niin monta, että resursseja ei riitä jokaisen heistä hoitamiseen viikoittaisilla käynneillä. Ammattilaiset saattavat tällöin (ainakin kuulemani mukaan) jopa määrätä pelkkää lääkehoitoa, mikä ei ole paras mahdollinen vaihtoehto, koska terapiaa ja lääkehoitoa olisi tärkeää antaa masentuneelle samanaikaisesti. Edellyttäen siis että lääkehoito on tarpeen.

Outoa. Kuka on sanonut, että psykoterapia on sinulta kielletty - ja millä perusteella? Kuulostaa aika karulta minun korviini, koska itselläni ei ole ollut ongelmia hoitoon pääsyssä.

Toisaalta vanhempani uumoilevat, että jos he eivät olisi painottaneet kerta toisensa jälkeen tilaani ennen hoitoa arvioineille ammattilaisille, että heidän tyttärensä todella tarvitsee hoitoa, en ehkä olisi saanut itseäni hoidon piiriin niin helposti. Heidän mukaansa nuori saa ehkä helpommin itsensä hoidon piiriin, jos hänen vanhempansa (tai edes toinen heistä) on jämäkkä ammattilaisten arvioidessa hänen hoitonsa tarpeellisuutta.

En siis ehkä olisi saanut tahtoani läpi, jos läheiseni eivät olisi vakuuttaneet ammattilaisille kerta toisensa jälkeen, että tämä tyttö tarvitsee hoitoa. Tiedä sitten, onko asia todella näin, mutta voin sanoa, että olen saanut kaiken tarvitsemani hoidon - sellaisen, jonka kaikkien masentuneiden ihmisten tulisi saada.

Mietit, pitäisikö laittaa vapaus ja terveys koulun edelle. Tiedä sitten, mitä tarkoitat vapaudella, mutta sanoisin, että terveytesi ylläpitäminen on ensisijaista.

Mutta arkipäivän rutiinit ja se, ettei jää neljän seinän sisään murehtimaan ongelmiaan yksin, on nimenomaan mielenterveytesi kannalta tärkeää. Siksi esimerkiksi kouluun meneminen masennuksesta huolimatta voisi tehdä sinulle hyvää, vaikket jaksaisikaan opiskella täydellä teholla. Ja jos kouluun ei jaksa mennä, niin olisi hyvä tehdä edes jotain päivän aikana sen sijaan, että jää sänkyyn makaamaan.

Minäkin mietin, mitä ihmettä aion tehdä elämälläni. En tosiaankaan tiedä. Mutta ei se mitään, tiedän kyllä jonain päivänä. 🙂

Jaksamisia <3

Olen kysynyt asiaa koulussa ja he väittävät kivenkovaa, että 4 vuotta 2-asteen ammatillisessa kouluksessa olisi maksimiaika. Toisaalta ei sitä koskaan tiedä, että voisiko lopulta lääkärinlausunto saada koulutuksen pitenemään. Olin kyllä psykologilla ja kysyin asiaa. He sanoivat etteivät voi vaikuttaa koulun pidentämiseen. En tiedä sitten oliko se oikea henkilö, jolle puhuin asiasta. Voisin kysäistä vielä asiaa uudestaan nykyisestä paikastani. Joko varmaan pitää olla lääkäri, psykiatri tai psykoterapeutti. Koulussamme on kyllä selitetty tilanne, että joltain jäi koulu kesken yhden matikan kurssin takia. En oikein osaa sanoa mitään. Koulussa yleensä muissakin asioissa saatetaan väittää jotain rajaksi, mutta sitten siellä kuitenkin joustetaan. Minulla joustettiin esim. työharjoittelujaksojen järjestyksessä.

Psykoterapia-arvio tehtiin minulla tosiaan, kaiketi vuosi sitten. Siellä minulle sanottiin, että sen hoitomuodon ei uskota auttavan minua. Hoitomuotoa ei koettu minulle hyödylliseksi. He ajattelivat, että olin ainakin enemmän käytännön avun tarpeessa esim. kelan papereiden täytön, asumiseen liittyen. Paikka oli nuorisoneuvola. Osaan kuitenkin itse hoitaa asumisasiani ja tarvittaessa tietty kysyn niihin joltain neuvoa. Nyt kesällä kävin myös yhdellä opiskelevalla lääkärillä ja hän sanoi myös, että ei usko psykoterapian olevan minulle oikea paikka. Heidän tavoitteet ja toimintatapa on kuulemma aika erilaiset kuin psykologikäyntejen. Lisäksi käynteihin pitää sitoutua pitkäksi aikaa. Kysymys loppujen lopuksi kuuluu, että voiko yhdellä samalla psykologilla käydä sitten iäisyyden, jos tämä hoitomuoto todetaan minulle paremmaksi? Minun mielipiteillä ei tässä kohtaa ole ainakaan väliä, vaikka ehkä voisinkin haluta psykoterapiaan.

Osaat kertoa hienosti omista tilanteistasi ja puhut tosiaan järkeä 😀. Mun äiti on kanssa saanut riidellä lääkäreitä vastaan. Hänen ansiostaan minua on ymmärretty paremmin ja olen päässyt tämän hetkiseen hoitosuhteeseeni, jossa olen käynyt vasta 4 kertaa. Minusta se paikka tai ihmiset siellä eivät tunnu kovin helposti lähestyttäviltä. Heille (tai kahdelle) on vaikea puhua. Olin tuolla käymässä tuon yhden kerran lääkärillä. Hän oli jo pelkän lähetteen perusteella suosittelemassa minulle masennuslääkkeitä, vaikka ei edes tuntenut minua. Minusta se ei ollut järkevää. Tuntui, kuin hän olisi halunnut saada minut mahdollisimman nopeasti vain pois tieltä. Hetken päästä hän muuttikin mielipidettä ja alkoi luokitella minulle epävarmasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, koska isälläni on se. Hän taisi mennä sekaisin. Sitä sairautta ei saisi luokitella ennen kuin on tutustunut kunnolla ihmiseen ja tuntee hänet oikeasti. Minua ihmetyttää myös hänen lääkkeiden tarjoaminen, kun kesällä sillä opiskelevalla lääkärillä käymässä, hän ei todellakaan suositellut lääkkeitä minulle. Kaikkialta tulee ristiriitaisia asioita. Mietityttää ketä uskoa vai onko koko psykologimaailma turhaa.

Jos muuten sattuisi, että saisin psykoterapia-arviosta positiivisen vastauksen, mistä kannattaisi niitä etsiä tai miten? Vapaita aikojakin on kuulemma tosi vaikea saada?

Hei Ihme!

En tiedä, haluatko että ns. sotkeennun asioihisi, koska olen jo aikuinen. Yhteiskunnan muutokset, ja koulujen muutokset ovat kuitenkin hurjia. Pohdit todella fiksuja asioita. Eli esim. että mikä on elämän tarkoitus, miten päästä masennuksesta ja että mennäkkö jopa psykoterapiaan. Tärkeitä asioita nuorelle. Yhteiskunnan paineet ovat kovat, mutta itsetuntoaan ihminen ei loppujen lopuksi voi rakentaa esim. taloudellisen menestyksen varaan.
Te nuoret etsitte itseänne, se on aivan normaalia. Yksi sairastuu anorexiaan, toinen masentuu, kolmas ei vaan jaksa opiskella. Ne ovat tapoja reagoida. Elämällä on aina jokin tarkoitus. Yhteiskunta ja koulu ei sitä tuo, mutta se voi löytyä jostain muualta. Aina on vaihtoehtoja. Ei tarvitse mennä massan mukana, vaan saa olla oma itsensä. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu, mutta uskon kyllä, että hyvin moni nuori tässä yhteiskunnassa miettii sellaista. Minusta ei ole oikea ratkaisu vuonna 2011 heittää koulujen ongelmia terapeuttien vastuulle
ja taas toisinpäin. Kyllä nämä ihan yhteiskunnallisia ongelmia ovat. Kaikkea ei voi, eikä pidä hoitaa lääkkeillä. Jos seuraa tesim. televisiota, niin on olemassa paljon kehittyneempiä yhteiskuntia kuin Suomi. Esim. Yhdysvalloissahan kaikki käyvät terapiassa. Mitä tulee terapiaasi, niin reippaasti vaan sinne jos koet että sitä on hyötyä.

Moro 🙂

Opettajat eivät varmaan mielellään anna oppilaitten olla koulussa neljää vuotta enempää, mutta en usko, ettei se olisi mahdollista. Ja kuulostaa aika kaukaa haetulta, että jollakulla jäisi koulu kesken yhden hassun matiikan kurssin takia.

Siis häh? Menen ihan sekaisin. Eikö psykologi muka ole se henkilö, joka antaa psykoterapiaa? Selität, että käyt psykologilla, mutta sinulle ei anneta psykoterapiaa. :O tääh...

Kuulostaa ihan siltä, että sinulle olisi annettu kaikki vastuu psykoterapeutin etsinnässä. Outoa. Minä olen aina luullut, että yksinkertaisinta on vain mennä kouluterveydenhuollon kautta hoitoon. Eli meinaan että menisi vaikka kouluterveydenhoitajan luo puhumaan olostaan, jolloin tämä kertoisi, minne mennä tai antaisi lähetteen jonnekin.

Jos joku ammattilainen vähättelee oloasi ja sanoo, ettet ole hoidon tarpeessa, älä luovuta, vaan mene jonkun toisen ammattilaisen luo. Jatka tätä sinnikkäästi, joku kyllä vielä ymmärtää, että sinä tarvitset tukea.

Kerron tässä termit sinulle. Niissä saatetaan mennä helposti sekaisin. Mitä äkkiseltään tulee mieleen. On olemassa: kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, erityissosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijä, psykologi, psykiatri ja psykoterapeutti. Näitä nimikkeitä on varmasti paljon lisääkin, mutta nämä nimet viittaavat kaikki esimerkiksi masennuksen hoitajiin. Koulualkuiset sanat toimivat tietty koulun kanssa yhteydessä, sosiaalityöntekijät esim. perheneuvolossa, sosiaalitoimistossa tai poliklinikoilla. Psykologi on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja korkeimman arvosanan psykologiasta. Psykiatri on erikoislääkäri, joka on suorittanut 6 vuotisen lääkärin perustutkinnon ja erikoistunut alaan vielä 6-7 vuotta. Psykoterapeutti käy soveltuvan terveydenhoitoalan tutkinnon, lisäkoulutuksen jne. Sitten on tietty vielä erikoispsykoterapeutti, jolla on korkeammat paperit kuin pelkällä psykoterapeutilla. Näitä siis riittää ja menee helposti sekaisin. Sitten on erilaisia terapeuttejakin 😀.

Itsekin välillä mietin, että kellä mahdan oikein käydä 😀. Tämän hetkinen hoitaja taitaa sittenkin olla sosiaalihoitaja eikä psykologi, josta puhuin. Voin kertoa, että lyhin reitti korkealle olisi terveydenhoitaja -> psykologi -> psykoterapeutti edellyttäen, että lähetteet saataisiin aikaiseksi. Itselläni tilanne siis, että odottelen psykoterapiaan arviota, jonka tekee varmaankin psykiatri. Käyn hänellä muutaman kerran ja hän päättää, pääsenkö psykoterapeutille. Minun reitti on tähän mennessä ollut pitkä ja sekava eri hoitajilla, eri hoitopaikoissa. Ehkä vielä löytyy jokin hyvä paikka ja oikea ihminen, kenelle on hyvä puhua.

Olen samaa, mieltä että sinnikkäästi kannattaa etsiä paikkaa. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kaikesta aina joskus joutuu taistelemaan. Melkein koko ajan pään sisällä huutaa, että "luovuta", mutta sitä ei pitäisi kuunnella. On vain raskasta käydä paikoissa, joista ei tunnu olevan mitään hyötyä ja raskasta taistella elämisestä, kun raskasta on: koulu, perheen, ystävien, kaikkien sosiaalisien kontaktien, arkirutiinien ym. kanssa. Pitää vain yrittää jaksaa niinäkin aikoina, kun itseään yrittää väkisin vahingoittaa. Ollako vai eikö olla. Kas siinä pulma. 😑❓

Joo, tiedän noi termit kyllä tosi hyvin muuten, mutta tässä kohden menin sekaisin. 😀 Kun siis mun käsittääkseni ihminen voi olla samalla sekä psykoterapeutti että sairaanhoitaja tai psykologi tai vastaava, mutta sun tekstistä sain jotenkin toisen kuvan. Mutta ei sillä niin väliä, en halua takertua pikkuseikkoihin.

Niin tietty, jos se sun hoitava henkilö ei olekaan psykologi, niin sitten käsitän. Hänellä ei taidakaan olla valtuuksia antaa varsinaista psykoterapiaa.

Niin joo, eli se ei ole vielä lukkoon lyöty, että pääsetkö sinä terapiaan vai et (?). On siis vielä toivoa 😋 Tärkeintä on, että olet rehellinen psykiatrille, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Mitä tarkoitat sillä, että pitää jaksaa sellaisinakin aikoina, kun itseään yrittää "väkisin vahingoittaa"? Tarkoititko kuvaannollisesti vai kirjaimellisesti? Tai siis, et kai meinannut, että viiltelet tai vastaavaa? 😮

Joo, okei ;D. Hoitajani ei ole terapeutti 🙂. Terapia-arvio edelleen tulevaisuudessa päin. Koska sitten tippuukin postilaatikosta (odoteltu jo reilun kuukauden; jonoa varmaan).

Varmasti jonkun korkeassa virassa olevan on mahdollista olla myös toisella nimikkeellä toimiva, ainakin luulisin niin.

"Väkisin" vahingoittamisella tarkoitan oikeastaan mitä tahansa tapaa yrittää tappaa itseni. Olen kokeillut muutamaa tapaa ja haluan oikeasti kuolla. Pitää vaan yrittää jaksaa siirtyä tilanteiden yli mahdolliseen arkeen tai yrittää vältellä suuria negatiivisia tunteita, joista itsemurhan suunnittelu/teko käynnistyy. Eläminen tuntuu tosi raskaalta, mutta pitää yrittää etsiä siitä positiivisia asioita 🙂. Elämässä lähinnä pitää tällä hetkellä kiinni se, että on kiirettä koulun kanssa ja tuhoaikaa ja-tapaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Se, että haaveilee kuolemasta ja yrittää tappaa itsensä, kertoo kyllä siitä, että sinä todella tarvitsisit tukea. En käsitä, miten joku ammattilainen voi sanoa sinulle, ettet ole hoidon tarpeessa, jos kerran olet kertonut hänelle nämä asiat, mitkä nyt olet kertonut täällä.

Kaikilla on vähän omat näkemykset asioista. Toiset pitävät itsensä vahingoittamista jo arkirutiinina, kun ovat tottuneet asiaan. Itseni vahingoittaminen on onneksi tosi harvinaista. Sanoilla enemmän itseäni painostan. Lääkäreiden on helppo tarjota pillereitä, mutta niiden teho on sitten toinen asia ja oikean lääkkeen löytäminen. Itse en oikeastaan halua lähteä lääkesuuntaan. Kaikista isoin asia on varmasti löytää tarpeeksi iloa elämästä, jotta siinä haluaa pysyä. Masennuksen ongelmat myös täytyy selvittää tai sitten unohtaa ainakin osa ja siirtyä kohti uutta aikaa.

viimeisessä viestissäsi kuuluu toivo. vaikka sinulla on paha olla, et ole menettänyt toivoasi siitä, että asiat voivat muuttua parempaan suuntaan. eikä sinun ole tarpeenkaan - aina on toivoa 🙂🌻

Aina on toivoa. Ihmisen pitää vain valita oikeat reitit itselleen, siitähän on kyse. Oikea ratkaisu voi olla ihan mikä tahansa; toisia ratkaisuja ihmiskunta ei vain tue. Hankalinta on se vaihe, kun seikkailee ratkaisujen välillä eikä näe päätä tai häntää kummastakaan. Kaikki vie sen ajan, jonka ne vie. Pitää olla kärsivällinen ja etsiä ratkaisuja. Oloa helpottaa paljon, kun saa ylimäärisiä stressejä pois päältä. Kaikkea ei voi vain saada pois kerralla. Sanotaan myös, että aika parantaa haavat tai se voi myös pahentaa. Emme kuitenkaan ole kristallipallosta lukijoita, joten täytyy vain yrittää pysyä rauhallisena. Toivon olen melkein kokonaan heittänyt jo menemään. Toivon kuitenkin, että tapahtuisi jotain äkillistä, joka muuttaisi elämisen laadun kokonaan. Esimerkiksi siksi toivon maailman tuhon tulevan mahdollisimman nopeasti.