Miten kauan olet tätä sertraliniä syönyt?

Tiedäthän että nuo mielialalääkkeet alkavat tehota vasta muutaman viikon kuluttua aloituksesta!

Ja jos lääke ei auta, niin sitten se pitää vaihtaa.

Oletko keskustellut tästä psykologisi kanssa?

Riippuu tietysti myös hieman työnantajasta, miten helppo hänelle on puhua, mutta jos hän on tuttu ja ymmärtäväinen niin kerro myös hänelle että sinulla on paniikkihäiriö.

Kaikilla on vaikeuksia mennä uuteen paikkaan. Sinulla toki hieman vaikeampaa kuin sellaisella jolla ei paniikkihäiriötä ole.
Mohlimisiä tulee kaikille aluksi, älä ota siitä stressiä!

Oletko töissä isossa vai pienessä paikassa? Pienemmässä tietysti aina parempi ja helpompi tutustua työkavereihin, ja saada jopa luotettavia ystäviä.

Tärkeintä on ettet hätäänny, jos jonoa alkaa kerääntyä jos vaikka et saa tuotteen hintaa luettua. He voivat aina vaihtaa jonoa, ja opit kyllä aikaa myöten.

Mutta jos kohtaus tulee, niin tuskin asiakkaat sitä huomaavat. Eikä näissä kohtauksissa mitään hävettävää olekaan.
Siksi olisi hyvä, että työkaverisi tietäisivät että tällaisesta kärsit, että jos kohtaus tulee, niin voit huikata että joku tulee paikallesi kassalle vähäksi aikaa, ettei sinun tarvitse keksiä mitään selityksiä!!

Jos et sitten töissä pysty olemaan niin sinun pitää ottaa sairaslomaa, ja sillä aikaa hoitaa asiat kuntoon! 🙂

Mut oikein hyvää kevättä sulle, toivottavasti uusi työpaikka on kiva 🙂🌻

Hei!
Isoon kauppaan olen menossa ja minun mielestäni on parempi niin, koska isossa kaupassa on enemmän kassoja ja apua lähellä ja pienessä kaupassa joutuu olemaan välillä yksin ja hyppimään edestakaisin hyllyjä täyttämään ja kassalle.

On ollut aivan hirveä olo siitä asti kun sain tietää, että "sain" työpaikan"☹️ Heti tuli hirveä kuristumisen tunne ja oksetti ja tuntui, etteivät jalat kantaneet ☹️ Haluaisin kuitenkin tosiaan kokeilla töissä käymistä, kun suututtaa kun yhden työpaikan takia on koko loppuelämä muuten pilalla☹️ Siis sen työpaikan, joka minut traumatisoi. Olen myös sitä mieltä kaiken tämän ahdistuksen alla, että peloistaan pääsee yli vain kohtaamalla ne!

En voi sanoa pomolleni että minulla on paniikkihäiriö, koska en tunne henkilöä ollenkaan ja eipä voi oikein sanoa töissä, että "sori, pitää välillä lähteä kesken kaiken kassalta kun ahdistaa"🙂 Mutta siis pelottaa ihan vietävästi ja näen jo mielessäni sellaisia kauhukuvia, että minua viedään ambulanssilla pakkopaidassa pois kaupasta kun sekoan☹️

Voiko kassalta lähteä noin vain esimerkiksi vessaan? Onko jollakulla kerrottavana käytännöistä, joka olisi itse ollut kassalla? Kiitos jo etukäteen!

moikka

Mulla on ihan samanlainen ongelma. Oon nyt ollu muutaman viikon sairaslomalla, koska en vaa enää kyenny lkäymään töihin. Tänää sitte alko taas työt ja olin ihan paniikissa ja ahdistunu koko päivän. Olen siis myös kassalla töissä, asiakaspalvelussa.

Meen helposti paniikiin, jos on paljon ihmisiä ja muutenkin mulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ihmettelen siis itsekkin, että miksi olen asiakaspalvelussa töissä...
Ja mua usen pelottaa se, että romahdan ja juoksen itkien takahuoneeseen..
Välillä kun on tullut paniikin omainen kohtaus olen mennyt kävelemään takahuoneeseen, mutta se ei ole hirveästi auttanut.
En tiedä mitä tehdä....??
En haluaisi lopettaa töitä, enkä olla enää kauaa sairaslomalla, mutta jatkuvat paniikkikohtauset töissä vievät keskittymiskykyni ja motivaationi työntekoa kohtaan...

Hei!
Onko sulla mitään lääkitystä siihen paniikkikohtaukseen, esim. masennuslääkkeet, Propral?

Moii

Joo siis joku perusmasennuslääke määrättii puol vuotta sitte, mut nyt pari viikkoo sit se vaihettii johonku uuteen mielialalääkkeesee, en khyl muista nyt nimee. Mut ei ne ainakaa viel mitenkää oo helpottanu oloa.

Itse lopetin opiskelun sen seikan takia että aloin saada kohtauksia ollessa työssäoppimassa.

Oli ko. paikan sesonkiaikaa ja oikeastaan minua neuvottiin samalla kun he itsekkin tekivät tiskillä töitä, joten olin kaiken aikaa pinteessä!
Muistan että punastelin aivan älyttömän kovasti ja kädet tärisi, ajatus harhaili yms.
Sitten kun olin pari viikkoa paikassa ollut, niin alkoi jo helpottaa, kun tiesi suunnilleen miten kaikki toimii.
Siinä pisteessä olin sitten kuitenkin jo kypsä tuohon yrittämiseen.

Tuo koulun lopettaminen on ollut tähän mennessä huonoin päätös elämässäni.
Luppoaikaa on nyt niin paljon että on vähän liikaa aikaa ajatella juuri kaikkia huonoja asioita, ja kun asiat huononi niin nyt ei ole oikein mitään mitä voisi tehdä mikä veisi sitten ajatukset pois siitä huonosta!

Hyvä ettet tee samaa virhettä kuin minä, että jäät kotiin, koska sitten kun sinne jää niin on todella vaikea lähteä takaisin yrittämään.

Mut tsemppiä töihin 🙂👍

Ja ei sinua nyt tietenkään missään pakkopaidassa viedä minnekkään, ja tuskin edes ambulanssilla, koska tiedät itse jos kohtaus tulee että se ei ole mitään vakavaa.
Jos kohtaus sitten tulee niin sanot viereiselle kassatädille vaikka että "nyt huippaa ja pahasti, on pakko päästä pois"
Jos tulee enemmän kyselyjä niin sanot vaikka että sinulla on migreeni tms 🙂

Hei.
Kannustavia viestejä olet jo saanutkin. Itsellä on ollut vuosia sitten paniikkikohtauksia. Läheisille puhuminen auttoi. Sekin auttoi, kun pystyin tekemään jonkin asian, vaikka pelkäsin kohtausta. Nyt tilanne on helpottunut ja kohtauksia ei tule enää niin herkästi. Olen oppinut hyväksymään itseni. Joskus tulee virheitä, ja ne voidaan yleensä korjata. Yritän elää säännöllistä elämää, se helpottaa pelkojakin. Puolisoni ymmärtää tilanteen ja tukee minua.

Osalla teistä oli määrätty vaivaan lääkettä. Lääkitys auttaa, ja jos lääkettä on vaihdettu, uuden lääkkeen teho alkaa näkyä vasta muutaman viikon päästä. Joten älkää luovuttako. Onnea uuteen työpaikkaan. Ota päivä kerrallaan ja iloitse kaikesta pienestä, jossa onnistut. 🙂🌻

Kuullostaa kyllä kamalalta tuo paniikkikohtausten pelkosi!! Teen keikkatöitä kaupan kassana. Jännitän jatkuvasti epäonnistumisia, koska olen epävarma ammattitaidostani. Suoranaista paniikkikohtausta pelkoni ei koskaan ole aiheuttanut...onneksi!

Haluatko sanoa, mitä niin rankkaa koit entisessä työpaikassani, että se traumatisoi sinut? Kukaan ei painosta sinua kertomaan, ellet halua. Itselleni tapahtui muutama kuukausi sitten jotain, mikä vaikuttaa minuun yhä. Olin juuri aloittanut työt keikkailevana kassana eräässä ketjussa. Kokemattomana mokailin tahattomasti, eikä aikaakaan, kun sain kiellon yritykseen. Typerin virheeni oli, etten osannut VAATIA kunnon neuvontaa. Nyt kuitenkin minulla on uudet mahdollisuudet toisessa ketjussa.

Mitä enemmän erilaisia tilanteita kohtaat, sitä enemmän opit. Voit aluksi pitää ulottuvillasi kassaohjeita, joihin tukeutua. Ne tuovat turvallisuuden tunnetta. Uutta työntekijää myös opastetaan mielellään. Kysymällä neuvoja muilta osoitat haluavasi oppia asioita. Työnantajasi ei luultavasti arvosta pelkkää osaamista vaan myös oppimishalua.

Virheen syntyessä muista, ettei kukaan ole täydellinen. Itseäni rohkaisi, kun huomasin jopa vuosien kokemuksen omaavan kassan tehneen pienen ajatusvirheen. Virheitä ei pidä pelätä, vaan niistä tulee ottaa opikseen. Tätä ajatusta koitan itsekin sisäistää.

Tsemppiä sinulle uuteen työpaikkaasi! Me täällä pidämme puoliasi. 🙂👍

Hei!

Menin töihin erääseen pikaruokaravintolaan yhtenä kesänä ja sieltä sain tuon traumaattisen stressireaktion. Minulla oli AINA töitä (monesti 10 päivän putkia) ja meillä oli henkilökuntavaje, joten meillä oli TODELLA kiire. Ikinä et osannut tehdä mitään oikein ja oikeasti piti tehdä ihan hirveän montaa asiaa aina YHTÄ AIKAA ja mitään, mitä aloitti tekemään, ei saanut suorittaa rauhassa loppuun.

Tämä ei kuulosta näin kerrottuna pahalta, mutta se tunnelma siellä työpaikassa oli niin painostava, että rupesin oireilemaan ihan kunnolla. Mietin koko ajan vain töitä, en pystynyt enään nukkumaan, näin joka yö painajaisia töistä, kun nukuin sen pari tuntia yössä ja tuntui, että koko ajan pitää "pitää itseään kasassa". ☹️

Se kesä oli yhtä helvettiä ja mietin vieläkin, miten selvisin siitä tappamatta itseäni. Siitä asti kun siellä olen ollut töissä, olen stressannut joka ikisestä asiasta ja siitä stressaan varmaan eniten, kun yritän tehdä kaikkeni etten stressaisi ja siinähän ei todellakaan käy hyvin.

Nytkin kun tulen töistä käyn todella ylikierroksilla, enkä osaa rentoutua ja vaikka työpaikkani onkin todella mukava nyt, niin odotan koko ajan, että milloin minusta alkaa tuntumaan samalta kuin silloin ja minua pelottaa ihan hirveästi☹️ Olen ihan hirveä perfektionisti ja vaikka tiedän, että ihmisiä ne vain ovat, jotka siellä kassalla käyvät, minua inhottaa olla siellä. Inhoan mokaamista ja koko ajan tuntuu, että itseltään pitäisi vaatia enemmän, kuin mihin pystyy☹️

Kun tulen nyt töistä kotiin, mieltäni alkavat piinaamaan ajatukset siitä, että jos olenkin vahingossa tehnyt jonkun monen sadan euron mokan ja minun on pakko käydä työpaikassani tarkistamassa tilanne☹️AHDISTAA!!!!

Krisnel, tarve kassatarkkuutensa tarkisteluun on jokapäiväistä itsellenikin... Hassua sinänsä, koska jos on rahastustilanteessa epävarma, voi rahat laskea kahdestikin. Jaksetaanhan uskoa, että kokemuksemme karttuessa myös varmuutemme kasvaa??

En yhtään ihmettele, että olet sairastunut vanhasta työpaikastasi. Mennyt työpaikkasi on kuitenkin opettanut sinua kuuntelemaan itseäsi ja huomioimaan rajasi. Sitä sinun ei pidä unohtaa.

Haethan apua unettomuuteesi ja panikoimiseesi? Tunteissasi ei ole mitään hävettävää, vaan ne ovat tuntevan ihmisen reaktioita vaikeisiin olosuhteisiin.

Täytyy nostaa sinulle hattua siitä, että olet jaksanut hakeutua uudelleen asiakaspalvelutyöhön! Muista, että vaikeat tunteesi johtuvat menneisyydestäsi, eivät nykyisyydestäsi. Vanha työpaikkasi ei elämääsi palaa. Arvosta mahdollisuuttasi aloittaa puhtaalta pöydältä äläkä sulje silmiäsi onnistumisiltasi.

Emmie, olet vielä nuori, ja moni opiskelee aikuisenakin uutta alaa. Älä siis ajattele mahdollisuuksiesi jo menneen! On kieltämättä vaikea palata kotoa opintojensa pariin, mutta ajattele, mikä palkka siitä seuraisi. Harjoitteluissasi sinun ei tarvitsekaan kaikkea heti osata. Mihin muuten työharjoitteluja tarvitsisit? Mikä ala sinua kiinnostaisi?

Hei!
Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa tänne kertoakseni kuulumisia uudesta työpaikastani 🙂

Olen ollut nyt siis kassalla kolme viikkoa ja syön koko ajan beetasalpaajia ahdistukseen. Lääkäri määräsi minulle 2 tablettia 40 mg propralia päivässä, kun olen töissä, mutta puolella tuosta määrästä olen selvinnyt 🙂 Kassalla työskenteleminen on ollut mukavempaa kuin odotin. Olen tehnyt todella isojakin mokia, mutta aina niistä on selvitty. Yleensä kaupassa ei kiire paina päälle, koska siellä on aika paljon kassoja, mutta parina päivänä on ollut niin hirveä kiire, että on jo tuntunut, että nyt ei oikeasti jaksa, mutta ainahan sitä jaksaa vielä senkin jälkeen kun on tuntunut, että nyt katkeaa kamelin selkä 🙂 Valitettavasti niskakipuni ovat palanneet, minulla on kroonisesti tulehtuneet niska-hartiaseudunlihakset, mutta olen ruvennut taas harrastamaan enemmän liikuntaa ja venyttelemään kunnolla, niin kyllä se tästä!

Unettomuuteni on jatkunut, mutta otan joka ilta puoli tablettia (2mg) sirdaludia ja sen avulla olen saanut nukuttua. Nyt vain on hiipinyt semmoinen pelko mieleen, että olenkohan kohta ihan lääkekoukussa, kun Sertralinia menee 150 mg, Propralia 40mg ja sirdaludia 2 mg/päivä☹️

En ole siis masentunut enempää, vaikka olenkin palannut työelämään. Välillä on ihan kivakin mennä töihin niin ei tarvitse ajatella omia asioita silloin (paitsi että koska työ on nykyään enemmän rutiininomaista kuin ennen niin kyllä niitä omiakin asioita ehtii ajatella ... 🙂) Sen olen itsessäni huomannut, että kiinnitän taas nykyään enemmän huomioota omaan käyttäytymiseeni kuin ennen. Kyselen itseltäni koko ajan, että pidänkö siitä mitä teen, tiedostan koko ajan itseni liiankin hyvin (tarkkailen käyttäytymistäni) ja mietin enemmän, miltä näytän muiden silmissä ja koska olen entinen syömishäiriöinen ja olen taas nykyään aika paljon esillä, mietin koko ajan syömisiäni ja sitä, olenko liian läski muiden mielestä.

Kirjoitelkaa muutkin, miten teillä on ruvennut menemään!