Pelon kaikki olomuodot
En oikein tiedä mistä aloittaa kun tuntuu että en ymmärrä edes itse iteäni, mutta aloitan kertomalla itsestäni;
Kaikenlaista olen tehnyt ja kokeillut nyt parin kympin ikään päästyäni, mutta silti olen yhä yksin ongelmani kanssa. Lääkäristä on määrätty kuurit mutta jätin ne pois kun tuntui että elämästä tuli yhtä nappien syömistä ja nukkumista, eikä ongelma kaikonnut alkuunkaan, paheni vain. Haluaisin keskustella avoimesti ongelmistani, mutta pelkään ihmisiä jollain epärealistisella tavalla; aivan kuin he tekisivät pahaa kun ovat kuulleet heikkouteni ja nähneet kasvoni. Tämän kaiken vuoksi yritän nyt täällä anonyyminä uutta vaihdetta elämään, koska muuten en enää jaksa.
(Pelkään jopa anonyymisti kirjoittaa omista heikoista kohdistani ja siksi vain muokkaan ja muokkaan ..)
”Materialistisella” tasolla elämäni voisi luulla kukkivan; vakituinen parisuhde, jossa kumppani rakastaa ja haluaa auttaa, koira, koti, koulutus ja keikkatyötä.
Arvostan tätä kaikkea, mutta haluaisin antaa sen pois sillä tuntuu että en ansaitse sitä kun en osaa siitä nauttia ..
Miksi tämä on niin vaikeaa? Olenko kiittämätön?
Kaipaisin vain neuvoja ja rutistusta, en aina vain sääliä ja lämmintä kättä ..
Tässä tulee ongelmajäävuoreni näkyvä osa;
Minulla on aina ollut äkillisiä ja joskus todella pitkään kestäviä itkukohtauksia joiden aikana en kykene mihinkään vaan yleensä makaan vain paikallani ja itken. Tähän menee yleensä tunteja, joskus jopa kokonainen päivä .. Tällaisia kohtauksia tulee kausittain enemmän ja vähemmän, mutta mihinkään ne eivät ole vuosienkaan myötä hävinneet vaan päinvastoin tuntuu että ne ovat välillä jopa tukalampia kun en osaa edelleenkään kertoa niiden syytä kysyttäessä vaan tunnen vain suurta ahdistusta ja pahaa oloa jota en osaa käsitellä. Pelkään menettäväni hallinnan itsestäni ja omista ajatuksistani ja ahdistun yleensä myös lisää jos näen toisen huolen ja murheen olotilan ollessa käsillä.
Mieheni on kertonut pelkäävänsä näitä itkukohtauksia ja tuntevansa niistä jatkuvaa syyllisyyttä, sekä huonoa omatuntoa kun ei osaa olla lohduttamassa.
Sen verran olen niistä oppinut että jo pienikin suru, murhe tai vastoinkäyminen voi laukaista sen, mutta en kuitenkaan osaa selittää miksi se jatkuu jatkumistaan; en osaa puhua mistään sen aikana ja ahdistun lisää jos minua yritetään auttaa kyselemällä ja todellisuudessa kaipaisin ehkä että joku olisi vain vierellä kyselemättä ja antaisi minun rauhoittua. Edes jälkeenpäin en osaa niitä selittää ja yleensä myös häpeän niitä niin etten edes halua puhua niistä. Pahinta on, että nykyään myös oletetut iloiset asiat ja tapahtumat saavat joskus voimaan pahoin ja aiheutan sillä yleensä vain ristiriitaisen käsityksen toisessa ihmisessä. Erään kerran aloin itkeä mieheni palattua kotiin työreissulta ja olin ahdistunut, jolloin hän tietysti oletti että se on hänen syytään ja etten ole iloinen hänen kotiinpaluustaan.
Pelkään vain tuottavani muille ihmisille pettymyksiä ja pahaa oloa, enkä toisinaan edes halua nähdä ketään vaan lukkiudun kotiini pidemmäksi aikaa enkä ota yhteyttä keneenkään ja jonkun tavoitellessa sanon olevani väsynyt ja että minulla on muuta tekemistä. Tästä tekee helppoa se, että mieheni tekee reissutyötä ja on paljon poissa kotoa.
Kun kuitenkin piiloudun muulta maailmalta ahdistus vain kasvaa kun mietin omia sekavia ajatuskiemuroitani ja siksi tämäkin viesti on pitkä ja epäselvä. Aina kun kerron uudesta näkökulmasta tai asiasta näen siinä virheitä ja korjattavaa ja siksi jopa tämän viestin kirjoittaminen tuntuu minulle vaikealta. Tuntuu kuin kirjoittaisin tätä jonkun muun vuoksi, jonkun arvosteltavaksi ja että sen tulisi olla jotenkin hyvä ja mielenkiintoinen että kukaan voisi ja kiinnosuisi auttamaan.
Pelkään tämän kuitenkin olevan yhtä sekava ja monihaarainen kuin ajatukseni nyt ja siksi jääväni taas yksin pohtimaan ratkaisua .. 😭
.. 😯🗯️
Moi yksinsuhteessa,
Ei se ole kiittämättömyyttä, jos ahdistaa tai on muuten paha olla, vaikka elämän ulkoiset asiat ovat kunnossa. Pahaa oloa voi kokea kaikenlaisissa oloissa. Sanoit haluavasi keskustella avoimesti ongelmistasi, oletko saanut keskusteluapua lääkärin kautta tai voisitko saada sitä jostain muualta? Ihmisten pelkääminen voi olla luonnollinen seuraus jostain ikävästä kokemuksesta. Toisaalta omista vaikeuksista puhuminen voi jo itsessään pelottaa, mutta asioista kannattaa kyllä puhua, jos suinkin jaksaa. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä, mutta aivan varmasti on niitäkin jotka kuuntelee ja ymmärtää 🙂
Niin. Ahdistuskohtauksen tai itkunpuuskan aikana se olisi varmaan parasta, että joku olisi nimenomaan kyselemättä vieressä. Eihän sellaisen aikana voi oikein selittää tai ajatella mitään. Oletko puhunut tästä miehellesi? Ehkä hänen omatuntonsa rauhoittuisi, jos hän tietäisi että pelkkä läsnäolo on tarpeeksi kohtauksen aikana. Tätä voi olla vaikea ottaa puheeksi, kuten sanoitkin, mutta se voisi auttaa myös siihen, että miehesi ymmärtäisi näitä kohtauksia paremmin.
Sun ei tarvitse hävetä itseäsi eikä ajatella, että tuottaisit muille pettymyksiä. Sä olet aivan yhtä arvokas, tärkeä ja upea ihminen kuin kaikki muutkin. Väsyneenä toki kannattaa levätä, mutta sulla on ihan täysi oikeus olla oma itsesi ja tehdä mukavia asioita ilman häpeää. 🙂
Tsemppiä ja halauksia! Kyllä se tästä paremmaksi muuttuu 🙂
Itselläni on tällaisia epämääräisiä ajatuksia. Toisinaan itkettää, kiukuttaa ja ahdistaa. Päällisin puolin näyttää kaikki olevan hyvin. On kaikkea mitä toivoa voi, mutta en ole mihinkään tyytyväinen. Tuntuu etten ole aiemmin uskaltanut puhua ajatuksistani. En oikein osaa ilmaista sanoin mitä tunnen. Nyt katsoin vain netistä sanoja tuntemuksilleni. Itseäni mietityttää korkea vaatimustaso ja suorituskeskeisyys. Toisinaan tuntuu, että on vaikea rentoutua ja levätä.
Olen huomannut, että mulla on katkeria tunteita menneisyydestä. Joskus tuntuu, että ajatukset ovat koteloituneet itseeni. Monet sanovat, että tämä on liian suorituskeskeinen yhteiskunta. Tunnen katkeruutta ja syyllisyyttä.
Moi villikettu
Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksista, voit varmaan uskoa, että täällähän mä taas itken. Ei se paljoa vaadi ..
Musta jotenkin vaan tuntuu hankalalta kertoa asioista suoraan jollekkin joka on viran puolesta auttamassa. Ne keskittyy tiiviisti siihen että saa kaiken kirjattua paperille tai naputeltua koneelle. Ajatus siitä että mun paha olo ja heikkoudet lukee jossain virallisessa tietokannassa on mulle todella vieras ja pelottava .. 🤔
Täällä sitä ei niinkään ajattele kun voi hukuttautua ihmismassaan. Täällä monella voi olla sama tilanne kuin itsellä ja se helpottaa vähän kun tietää, että vastaajakin voi tietää kokemuksen kautta tilanteen.
Ystäville ja muille en kehtaa harva se päivä soitella pahaa oloani kun kuulostaisin kuitenkin vain valittajalta, eivätkä he jaksaisi. Sitäpaitsi valvon ja tunnen pahaa oloa yömyöhällä, eikä silloin oikein kehtaa toisille soitella .. 😳
Miehelleni olen puhunut asiasta ja pyytänyt vain olemaan läsnä, mutta jollain tavalla hän silti kokee olonsa tukalaksi, jolloin minulla tietysti on vielä hankalampi olla kun tiedän aiheuttavani olon hänelle. Hän on kyllä sanonut että haluaisi tukea minua ja auttaa löytämään apua menneisyyden haamujen ja muiden karkottamiseksi, mutta koskaan hän ei ole ryhtynyt sanoista tekoihin. Tuntuu kuitenkin kurjalta että mitään muuta en ole sillä hetkellä (enkä siitä eteenpäinkään) halunnut, kuin hänen läsnäolonsa ja hänen rauhoittavat sanansa ja sylinsä .. 😞
Vaikka muuten pystymme keskustelemaan ja keskustelemmekin kaikesta on oloni hänelle silti jotenkin tabu tai jotain vastaavaa ..
Kiitos vastauksesta hanne3
Koko teksti oli kuin olisi lukenut omaa tarinaansa tiivistettynä muutamaan lauseeseen ..
Voin kyllä täysin samaistua tuohon ettei mihinkään ole ikinä tyytyväinen. Tuntuu että vaikka kuinka kantaisi tavaraa kotiinsa ei se ikinä ole kuitenkaan sitä mitä haluaa. Mikään ei loppujenlopuksi tunnu oikein miltään, eikä millekkään osaa laittaa oikeanlasta arvoa. Töissäkin sitä vain ajattelee jatkuvasti miten on huonompi tai vähemmän arvostettu kuin muut työntekijät 😞
Ainoita asioita joita arvostaisi ei saa rahalla ja muutenkin niitä on vaikea saavuttaa, tai jos ne ovatkin jo siinä on niitä vaikea pitää.
Itselläni on myös tuo sama ongelma, että on hankalaa yrittää etsiä tunteilleen sanoja. Minulla on itselläni helpompi kirjoittaa ajatukseni ja sitten muokata se niin että se olisi selkeämpi, mutta jos juttelen tunteistani kasvotusten sanani sotkeutuvat mieleni hirmumyrskyn takia ..
Tuntuu että itselläni on myös menneisyydestä haamuja kummittelemassa ja toisinaan taas tuntuu että on vielä selvittämättömiä kalavelkoja ko. ihmisten kanssa. Välillä tuntuu että on niin vihainen, mutta sitten tulee ajatelleeksi, että en hyödy kostosta mitään, vaikka tämä ihminen olisi kuinka aiheuttanut minulle tällaisen olon, josta nyt tänne kirjoitan.
Pahinta ehkä on tunne siitä, että en voi saada mielenrauhaa ennenkuin tämä ihminen on päättänyt päivänsä.
Tuntuu myös typerältä olla näin heikko ja voimaton, kun antaa menneisyyden vaikuttaa elämään ja omaan hyvinvointiin .. ☹️
Lohdutuksen sanasena voin sanoa, että minulla menee näiden tekstien kirjoittamiseen yllättävänkin kauan vaikkei tekstiä ole paljoa. Muokkaan ja luen tekstiä uudelleen ja uudelleen, jotta en antaisi vääriä käsityksiä, loukkaisi ketään ja jotta teksti olisi mahdollisimman selkeää. Saatan kirjoittaa mitä sattuu ja vasta jälkeenpäin saada sen kuulostamaan järkevältä. Kärsin myös huonosta itseluottamuksesta enkä oikein uskalla puhua uusille ihmisille, ettei tule puhuttua typeriä.