Pelkään hirveästi otsikkooni liittyvää asiaa. Näin eilen unta jossa raivosin äidilleni. En huutanut niinkuin esim. riidellessä, vaan jotenkin nauroin sekopäisesti ja huusin pelottava virne naamallani. Uni muistui yhtäkkiä mieleeni ja alkoi pelottamaan. Mulla on joskus oikeassa elämässäkin semmoinen ajatus esim. katsoessa peiliin että jos kasvoillani olisi kauhea sekopäinen ilme, semmoinen kuin esim. elokuvissa. En oikein osaa selittää. Tällainen tunne on joskus sisälläni enkä tiedä mistä se johtuu vai ajattelenko vain turhaan ja liikaa. Peloko johtuu myös usein siitä että suvussani esiintyy jonkun verran mielen häiriöitä. Papallani on jonkinlainen mielen häiriö ja serkullani on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mietin että jos mullakin on sitten joku. Mulla on ollut kaiken maailman ongelmia. Yläasteella ja sen jälkeenkin mulla oli syömisen pelko ja pelkäsin että ruoka jää kurkkuun. Mulla on ollut myös paniikkihäiriötä, joka ilmenee esim. palan tunteena kurkussa ja olen usein pelännyt että kurkkuni turpoaa ja tuntuu ahtaalta, ja olen monet kerrat yöllä herättänyt vanhempani sen takia. Tuo paniikkihäiriö ja syömisongelmat ovat laantuneet, mutta nyt mua piinaa pakkoajatukset. Kävin viime kesänä psykologilla puhumassa lähinnä siitä kuinka olen aika eristäytynyt enkä oikein pysty lähteä minnekkään. Pakkoajatukset tulivat esille kun psykologi antoi mulle kysely paperin joissa kysyttiin ”onko sinulla pelottavia/hämmentäviä jne. ajatuksia”. Vastasin ”kyllä” ja psykologi kysyi voisinki kertoa tarkemmin mutten halunnut enkä pystynyt. Ajatukset liittyvät usein vanhempiini ja toisen vahingoittamiseen ja seksuaalisuuteen. En edes kehta enkä pysty kertomaan niistä koska ne ovat mielestäni kauheita.
Kadehdin usein 15-vuotiasta pikkuveljeäni, joka on selvinnyt kaikesta paljon helpommalla. Hänen elämänsä vaikuttaa tasapainoiselta, hänellä on kavereita ja tyttöystävä ja muutenkin helpompaa. Itselläni on pari kaveria mutta ei kavereita hirveästi tule nähtyä. Tuntuu usein että elämässäni ei ole sisältöä.
Kesä tuntuu myös taas menneen pilalle, ajattelin, että nyt tästä kesästä tulee erilainen, enkä hukkaa sitä valvomalla pitkään ja nukkumalla pitkään. Näin kuitenkin kävi. Kesäkuussa en tehnyt yhtikäs mitään. Kaveria näin pari kertaa ja kävin elokuvissa hänen kanssaan. Nyt on jo heinäkuu ja minulla on töitä vielä jonkun aikaa. Kun työt loppuvat, niin odotan äitini veljen vierailua, joka hän on tosi hauska tyyppi mutta kun hän lähtee niin heinäkuu on jo lopussa. Kaikki kesät menevät saman kaavan mukaan. En pääse koskaan myöskään ulkomaille, varmaan vasta lukion jälkeen. Katselen saman ikäisteni tyttöjen kuvia netissä (kirjoitin aiheesta keskustelussani ”ylitsepääsemätön kateus”) ja kadehdin heitä koska he ovat nätejä ja heillä on kavereita joiden kanssa olla kesällä ja he matkustelevat ihaniin paikkoihin. Mietin että mitä jos olisin heidän asemassaan. Moneen asiaan vaikuttaa asuinpaikkani, nämä tytöt asuvat pääkaupunkiseudulla ja kadehdin heitä siitäkin.

Tästä viestistä tuli aika pitkä ja sivusin vähän aloituksesta, mutta toivottavasti joku edes jaksoi lukea…