Moi Johkuzu, kiva kuulla sinusta. Olen jo kauan miettinyt mitä sinulle kuuluu. Minulle kuuluu samaa kuin ennen... tein siitä aloituksenkin. Miten sinä muuten olet jaksellut? Ikävää kuulla että sinulla ollut vaikeampaa viimeaikoina. Mutta silti olet jaksanut käydä koulussa, se on jo paljon 🙂 Itsekin olen huonovointinen, mutta olen silti pakottanut käymään työkokeilussa jossa tällä hetkellä olen. Tosin odotan paljon että se loppuu, se käy niin paljo voimille. ☹️

Mulla on ollut viimeaikoina paljon samanlaisia ajatuksia, kuin mitä kuvailet. Kaikki tuntuu synkältä ja ahdistavalta. Miten me voisimme saada apua itsellemme? On niin mukavaa taas vaihtaa ajatuksia kanssasi, sinusta ja kirjoituksistasi on ollut paljon apua minulle, 🙂

Hei, oon ollu itse monesti samanlaisissa fiiliksissä - erityisesti näin talvella. Onko sulla ollut pitkään samanlainen kuollut fiilis? Oon todennut itselläni kaamosmasennusta, ja omaan jaksamiseen on auttanut simppeli kirkasvalohoito. Jos kyseessä ei ole kausiluontoinen masennus, niin voit sitten tuon edellisen unohtaa.

Hienoa että käyt terapiassa - mutta miksei siellä "puhuta"? Toivottavasti jaksat vaatia arvoistasi palvelua oman terveytesi nimissä! Sitä on tunnetusti välillä vaikea saada, mutta ainakaan et ole täysin yksin. Olen ylpeä siitä, että olet terapiaan asti päässyt; minä vielä en...

Onko sinulla kavereita, perhettä tai muita läheisiä, jotka auttaisivat jaksamaan tai joilta löytäisit elämänilon takaisin? Tiedän liiankin hyvin, millaista on esittää iloista, mutta oikeasti ei jaksaisi enää elää - vaikkei nyt kuollakaan viitsisi.

Muista, että sul on elämä edessä. Mieti, onko ongelma yksinäisyydessä (millaiset ihmiset ympärilläsi) vai elämänilon katoamisessa (tee jotain mielekästä, tavoittele unelmiasi)?

Täällä sama homma. Päivästä päivään esitän vahvaa, iloista, murtumatonta ihmistä mutta sisällä olen tällä hetkellä yksin ja voin huonosti. Olenko altis ylireagoimaan? Ehkä. Voinko muuttaa sitä suuntaan tai toiseen? En tiedä. Outoa, vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä.

Hei, mitenkäs täällä voidaan nyt kun pitkä pimeys on vaihtumassa kevään valoon? Jotenkin kuulen kertomuksistanne yhteisen surun siitä, että voimat ovat vähissä ja silti pitäisi jaksaa painaa. Osa yrittää esittää iloista ja vahvaa, mutta samalla sisin tekee kuolemaa. Surullista.

Olisi niin tärkeä, että saisi olla omassa lähipiirissään totta ja näkyvä sellaisena kuin on. Myös huonoina päivinä. Toivon rohkeutta kertoa todellisista tunteista ja luottaa siihen, että ympärillä olevat ihmiset eivät kaadu siihen. Ajattelen, että meillä on aina mahdollisuus koetella toisia ja lupa tukeutua heihin. Ennen kaikkea terapiassa tulisi olla lupa tulla kuulluksi.

Voimia aloittajalle ja kaikille muillekin myötäeläville kommentoijille.

Nettisaapas Henna/ Helsinki

Apu/terapia voisi olla tarpeellinen isoimman ahdistuksen hetkellä mutta miten saada terapiaa käytännössä ja maksaako paljon?

johkuzu kirjoitti 27.11.2018 16:58

En enää jaksa tätä kun koko ajan on liikaa vastoinkäymisiä. Oon ihan loppu ja poikki, mutta esitän kaikille iloista ja pirteää.
Arki sujuu just ja just, tai niin ainakin esitän. Oikeesti mun asunto on kaaoksessa ja päivä menee sängyssä maatessa. Yritän jaksaa pyörähtää koulussa, mutta välillä sekää ei onnistu.
Käyn terapiassa muttei siitäkään oikein oo apua, kun ei me oikein puhuta.
Fyysinenki terveys pettää koko ajan vaan enemmän ja enemmän, muttei mua uskota tai oteta tosissaan.
En enää tiiä mitä järkeä tässä elämässä on.
Tavallaan toivon kuolemaa mutten silti halua itteäni tappaa.

Itsellä aikalailla samat fiilikset. Ei kestä enää. ☹️