Parantuunko sitä koskaan
Olen reilu parikymmpinen nainen mietin koko ajan, että paranenkohan koskaan ns. täydellisesti masennuksesta. Minulla todettiin ensimmäisen kerran virallisesti masennus noin neljä vuotta sitten, mutta muistan jo alakoulussa olleen masennuksen oireita ja olin hyvin ahdistunut. Neljä vuotta sitten minua hoidettiin lääkkeillä ja kävin juttelemassa psykologin kanssa. Nyt noin puoli vuotta sitten hakeuduin uudestaan hoitoon, koska olen taas uudellee pahasti masentunut. Nyt minulle diagnosoitiin vaikea masennus.
Viime kerralla kun lopulta ”parannuin” niin päätiin, että en tahdo enää koskaan masenutua. Se oli niin kauheaa ja rankkaa aikaa. Olen uudestaan taas tässä tilanteessa ja saan ihan hyvin apua (taas määrätty lääkkeet ja psykologille), mutta en jaksa taas sairastaa. Mitenkä minun oikein käy? Olenko onneton koko elämäni? Onko sellaisessa elämässä sitten mitään järkeä? Pelkään sitä, että jos nyt taas parannun olenko parin vuoden päästä taas samassa tilanteessa. Tuntuu, etten pääse ollenkaan elämään elämääni.