viiltely..luulin että en koskaan tekis sitä, vaikka paha olo on ollu jo kuus vuotta. Ihmettelin niin aina ihmisiä jotka viilteli itteään. Kerran kuitenki kokeilin..oiskohan ollu joku puoli vuotta sitten. En ees muista, enkä muista ees oliko siihe joku syy. Puoleksi kai siksi että joku vihdoin huomaisi että ei vaan jaksa. Kukaan ei kuitenkaan oo näyttäny huomaavan, tai sitten ne ei vaaan halua huomata. Ja toisaalta koko ajan haluaa peittää ne jäljet, hävettää kai.
Tänään taas viiltelin..on ollu joku kuukauden tauko. Join vaan helpon humalan ja veitsi käteen. Ei ees oikeestaan oo mistään ihmeellisemmästä asiasta paha olo, on vaan niin sairaan vittuuntunut olo. Ei vaan pysty mihinkään. Tää viikko on taas menny töitten ohella nukkuessa, oikeesti torstai päivän nukuin kokonaan ja siltikin yöllä sain unta. Kuulostaa jo itestäni pelottavalta.
En oo mitään jaksanu tehä. Pääsykokeet oottaa kesäälä, mutta ei oo mitään halua lukea niihin. On ihan sellanen hälläväliä asenne. Vituttaa niin suunnattomasti kaikki, oli aivan kuin ois jossain unessa. Kaikista eniten ärsyttää se että välillö tuntuu olevan niin hyvä olo ja sitten taas kaikelta putoaa pohja. Kun vaan pystyis puhumaan nää kaikkki asiat. ei jaksa yksin. Tuntuu että se viiltely on ainut ”ystävä” tällä hetkellä.😭
Hei. Et sä oo yksin, ainakaan niin ettei kukaan välittäisi. esim tietääkö sun vanhemmat et viiltelet? tai kukaan? Ootko sanonu kellekään? Vaikka oonki vasta tän verta nuori, ymärrän silti mihin pahimmoillaan toi viiltely voi johtaa. Enkä mä halua sulle sitä. En mä halua sitä kenellekään.
Sun pitäis puhua tuosta, koska ton asian pitäminen itelläs, vie jo paljonki energiaa. Mun ystävä viilteli enkä mä tajunnu mitään. Se heitti läppänä viiltelemisestä, enkä mä osannu olla aidosti huolissani. Mä kerroin kyllä oman mielipiteeni viiletyltä ja nuin, mut ei se koskaan antanu ymmärtää et se ite tekisi sitä. Siksi mä olinki ihan voimaton ja pohjalla itekin, kun kuulin. Tein kaikkeni et sain autettuu sitä. Vaikka sainki sen vihaaman mua jonkin aikaa, mä silti olin valmis uhraamaan kaiken sen ihmisen tähden. niin tärkee se mulle oli.
Eli jos sulla on ystäviä, jotka oikeesti välittää susta, niin sun kannattas ja pitäs kertoa niille. Ne haluaa varmasti auttaa sua, eikä ne jättäs sua yksin tuon kans. Monesti on vaan niin, ettei sitä apua viitsi mennä tarjoamaan, jos annetaan ymmärtää ettei sitä tarvitse/halua. Mä en tajua vieläkään, miten se mun ystävä saatto viillellä itteään siinä mun nenän alla, enkä mä ikinä tiennyt. Se piti pitkähihaisia paitoja, eikä niiden alle kyllä nähnyt. Mutta edelleen olen hieman syyllisin mielin, että enkö ollut tarpeeksi hyvä ystävä, kun hän purki sen pahanolonsa mieluummin viiltelyyn kuin että olisi kertonut siitä minulle...
Mutta mun mielipide on, että sä tarvit apua. Ei sillä oo väliä minkä ikänen on jne.apua tarvii jokainen. Ja siin ei oo mitään häpeämistä. Jos sä vaan löydät itsestäsi tarpeeksi rohkeutta, niin suosittelen et meet juttelemaan jollekin tuosta. Jos et ystävällä niin jollekin ammattiauttajalle sitten. Kunhan vaan yrität saada apua tohon. Mä toivon sulle kaikkee hyvää, toivottavasti saat apua tuohon. *voimia*
Hei pikkubo! Oon sua nuorempi, ja tää varmasti siksi kuulostaa tyhmältä, mutta älä viiltele. Niin, helppohan se mun on sanoa. Ja oon itse myös viiltelyyn joskus "turvautunut", mutta ei se todellisuudessa pelasta ketään miltään. Vaikka viiltäisit miten paljon, ne oikeet ongelmat ei häviä mihinkään. Tää on niin klisee, mutta myös totta. Sä oot arvokas ihminen, eikä sun pidä satuttaa itteäs.