Kärsin Pahoista ja monista pakko-oireista , Yksi pakko-oireista on terävien /kärjellisten esineiden asettelu seinää vasten, Esimerkiksi pöydällä lojuavan voiveitsi minun pakko käydä laittamassa kärki senää vasten, koska minua häiritsee suunnatomasti veitsen kärjen ja seinän välinen tyhjyys, Toinen pakko-oireista on että minusta tuntuu että oikea puoleni on paljon painavempi kun vasen kehon puoliskoni ja joudun sen syystä pyörähtelemään 360 astetta jotta paino oikealta puolelta”siirtyisi” vasemmalle puolelle, joskus saatatan huitaista kädellä oikelta vasemmalle Oikean kehon puoliskoni painoa ”Heittäen” pääni yli vasemmalle puolelle jotta tasapainoittuisin , mutta pyöriminen on tehokkaampaa, Myös tähän liittyen minua ärsyttää suunnattomasti jos esimerkiksi sohvalla istuessani oikealla puolellani on enemmän tavaraa/ihmisiä kuin vasemmalla jollain oikea puoleni kuormittuu vielä enemmän ja joudun pyörimään jotta tasapainoittuisin, yleensä siirryn aina ihmisten oikealle puolelle jotta he olisivat tasapainoittamassa minun vasenta puoltani ja sistustan kotini niin että sohvalla istuessani enimmät ja suurimmat tavarat ovat oikealla puolellani … Minua ärsyttää suunnattomasti ihmisten paljaat jalat, kun ihmiset istuu toinen jalka toisen jalan päällä heiluttaen päälleistä jalkaa minua ärsyttää suunnattomasti se ja joudun poistumaan tilasta tai huitaisemaan kädellä ”Asian pois mielestä” (Huitaisu ilmassa naaman edestä oikealta vasemmalle) … Minua ärsyttää kun ihmiset makaavat mahalleen tai selälleen koska kärsin itse pahoista ”mahanpompautteluista” Vedän mahan sisään niin että kylkiluut näkyvät ja sen jälkeen pompautan vatsan pulleaksi ulos, tämä oire lisääntyy kun näen ihmisen makaavan mahalleen tai selälleen ,Kun katson kun jokin ihminen makaa mahalleen maassa (jota minä en ole pystynyt tekään enään yli 5 vuoteen) minusta tuntuu että hänen mahansa liiskautuu hänen alleen ja kun ihminen makaa selälleen minulle tulee tunne että hänen mahansa menee monttuun kylkiluiden väliin.. Kyllä, en ole voinut olla rannalla moniin vuosiin tämän takia koska en siedä mahalleen tai selälleen makaavia ihmisiä. Itsekkin joudun aina kun makaan niin makaan kyljelläni , sitä siedän katsoa myös muilta ihmisiltä. Tietokoneeseen littyvään pakkooireinen tapa on että pyöräyttelen hiiren osoitinta näytön kulmasta kulmaan koska hiiren osoittimen nuolen kärjen ja tietokoneen näytön reunan väliin jää tyhjää ja se ärsyttää jonka takia käytän vähän väliä hiirenosoitinta kulmissa ja reunoissa (Liittyy alussa mainittuun veitsi pakko-oireeseen ) , samaan syyhyn myös joudun aina tietokoneen sulkiessani ja välillä sitä käyttäessänikin pyyhkäisemään kädellä tietokoneen kulmat ja taustan samasta syystä kuin veitset seinään. En siedä tietynlaisia mattoja saan hermoromahduksen jos joudun istumaan ruokapöydässä ja allani on Ällö matto. En myös siedä vilttejä , villa tai fleece vilttejä.
Kärsin myös monista muista pakko-oireisista tavoista mutta tässä pahimpia ja elämää rasittavia. olen käynnyt 2 vuoden hoidossa ja saanut lääkkeitä oloa helpottamaan mutta lääkeet ovat ajan mennessä jääneet syömättä ja oireet pahentuvat. Pakko saada jotakin helpotusta näihin ,koska en voi elää rentoa ja normaalia elämää näiden oireiden ja monien muiden oireiden johdosta !
Toivoisin että kerrot omistasi kokemuksistasi, jos olet kärsinyt jonkinlaisesta pakko-oireesta !
Hei!
Sitä kohtaa en ymmärtänyt, kun sanoit, että olet saanut lääkkeitä, mutta ne "eivät ole tulleet syödyksi". Etkö luota lääkkeiden auttavan sinua, vai onko sinulla muuten kielteinen asenne niitä kohtaan?
Pakko-oireisiin on varmasti monia syitä ja jokaisella ne ovat yksilöllisiä. Itse olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen, että kyseessä on hallitsematon taikausko, jolla hallitaan mielessä pyörivää ahdistusta. Kun alat erottaa, mitkä tekosi ja ajatuksesi perustuvat tuohon taikauskoon ja opit pääsemään siitä eroon, olosi alkaa helpottua.
Olen itsekin kärsinyt pakko-oireista ja tietyllä tavalla kärsin niistä edelleen. Ne eivät koskaan ole kuitenkaan ole olleet ehkä ihan yhtä pahoja kuin sinulla - ainakaan kuvauksesi mukaan näin päättelin. Itse pystyn tietyllä tavalla hallitsemaan taikauskoani ja olen löytänyt keinoja olla välittämättä siitä, mikä on helpottanut oireita huomattavasti.
Luulen, että pakko-oireita pahentaa tietoisuus siitä, että oma taikausko on järjetöntä. Tajuamme, että eihän tässä mitään järkeä ole, mutta koska olemme oppineet helpottamaan oloamme tekemällä järjettömiä taikauskoisia toimintojamme, emme uskalla luopua niistä. Ja jos yritämmekin, koemme ahdistuksen tason kohoavan niin suuresti, että emme yksinkertaisesti kestä sitä. Sitten on pakko taas alkaa toimia taikauskon mukaan.
Pakko-oireinen häiriö on siis kierre, joka pahenee, mitä enemmän ahdistumme siitä. Ja me luonnollisesti ahdistumme siitä herkästi, koska se ei tunnu hyvältä. Kierre tulisi osata katkaista jotenkin.
Pelkäämme, että ahdistus ei lähde koskaan, jos emme vain alistu taikauskoomme ja toimi sen mukaan. Mutta todellisuudessa ahdistus helpottaa ajan mittaan, jos uskallamme "hypätä" tuntemattomaan ja olla välittämättä taikauskoisen sisäisen äänemme käskyjä.
Jos vaikka välillä kykenisit keskittämään ajatuksesi johonkin ihan muuhun asiaan kuin pakko-oireisiisi (vaikkapa jonkun läheisesi ajatusten kuuntelemiseen tai mukavasta harrastuksesta nauttimiseen), saattaisit huomata yhtäkkiä unohtaneesi toimia taikauskosi mukaan ja olosi helpottuneen. Ainakin hieman.
Hei IisaMari, Söin minulle määrättyjä lääkkeitä jonkin aikaan, ja ne helpottivat hieman oloani, mutta minua määrättiin siirtymään lääkkeistä pois tietyn kuurin mentyä, en saanut niitä jatkuvaan käyttöön, jonka takia lopetin pikkuhiljaan niiden syönnin katsoakseni että pärjäisinkö ilman niitä, Kun pääsin hiljalleen määrän pudottamisesta siihen pisteeseen etten ottanut enään laisinkaan lääkettä niin siihen se jäi.. sen jälkeen en ole ottanut vaikka olo pahenee ja huomaan selvän eron itsessäni lääkeittä syödessäni kuin ilman. Lääkkeet ovat vaan jäänyt aloittamasta uudelleen vaikka niitä olisi vielä jäljellä, aivan kuten jokin asia vain jää tekemättä. Mutta Lauseesi "Luulen, että pakko-oireita pahentaa tietoisuus siitä, että oma taikausko on järjetöntä. Tajuamme, että eihän tässä mitään järkeä ole, mutta koska olemme oppineet helpottamaan oloamme tekemällä järjettömiä taikauskoisia toimintojamme, emme uskalla luopua niistä. Ja jos yritämmekin, koemme ahdistuksen tason kohoavan niin suuresti, että emme yksinkertaisesti kestä sitä. Sitten on pakko taas alkaa toimia taikauskon mukaan. " ... Tähän lauseeseen pystyn yhtymään täysin. Juuri tälläinen olo minulla on hyvin useinkin, useita kertoja päivässä. Sitä omaa ahdistusta jonka kokee siitä kun ei saa tehtyä sitä Pakon omaista asiaa/liikettä ei voi vaan selittää, sitä ei voi kuvaila, se täytyy itse kokea että ymmärtää...
Hei taas.
Minä tosiaan luulen, että saatan ymmärtää, mistä puhut. Omat pakko-oireeni olivat/ovat hieman erilaisia kuin sinun (itselläni ne liittyivät lähinnä pakonomaiseen ulkonäköni tarkkailuun), mutta luulen ahdistuksen tunteen olevan lähestulkoon samanlainen.
Kun pakko-oireet olivat minulle täysin uusi asia, ne hämmensivät minua niin paljon, ettei mielenterveyteni yksinkertaisesti kestänyt sitä. Ja mitä enemmän hämmennyin, sitä pahemmaksi oireet menivät.
Odotin, että joku muu toisi ratkaisun ongelmaani - terapeutti, perheenjäseneni tai vastaava - mutta lopulta huomasin, että voin ratkaista ongelman lopulta vain itse. Onhan kyse juuri minun mielestäni, ei kenenkään muun. Vain minä saatoin ottaa uuden asenteen elämääni ja oireisiini, kukaan muu ei voinut tehdä sitä puolestani.
Kun ahdistaa hirveästi, saattaa lopulta tulla tulokseen, että on vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai jatkaa taistelua. Päätin valita jälkimmäisen vaihtoehdon, mihin olen näin jälkeenpäin tyytyväinen. Olisi jäänyt moni kiva asia näkemättä, jos olisin vain kylmän viileästi tappanut itseni.
Oletko ajatellut, miksi unohdat lääkkeet? Jospa sinulla on (villi arvaus) jotenkin tiedostamattasi tosi kielteinen kuva lääkkeitä kohtaan, etkä sisimmässäsi haluaisi syödä niitä? Jos tunnistat itsessäsi tällaista kielteisyyttä, kannattaa ehkä miettiä, mistä se on saanut alkunsa ja onko siihen tässä tilanteessa aihetta.
Eihän lääketeollisuus toki ole mikään kaikkitietävä jumala, eivätkä pelkät lääkkeet varmaan paranna sinua. Mutta jos tunnet että niistä on apua, ehkä kuitenkin kannattaisi kääntyä niiden puoleen pahimmassa hädässä?
Heippan IisaMari! Minulla on lääkkeisiin kohtaan ehkä tietynlainen pelko. Olen ikääni nähden syönyt enemmän lääkkeitä, vahvoja lääkeita ja monia erillaisia lääkkeitä kuin moni ikäiseni. Yksi asia jossa lääke "pelkoni" tulee selvästi esille on se kun minulla on siitepölyallergia ja joutuisin syömään allergialääkkeitä, mutta en syö niitä ,koska pelkään sisimmissäni että vastustuskykyni pettää kokonaan ja loppujen lopuksi pystyn elämään pelkkien lääkkeiden voimalla ja siitepölyallergia vain pahenisi. Niitäkin (Vaikkakkin peruslääke) Olen jättänyt syömättä ja "olevinaan" unohdan ottaa ne aamulla, Tästä voi olla heijastusta näihin muihin lääkkeissiin.. Ehkä sisimmissäni mietin että pakko oireeni vain pahenevat, tarkoitan että pelkään että minun on hyvä olla lääkkeitä syödessä, mutta jos joudun vaikkapa rahapulaan että ei ole varaa lääkkeissiin tai jotakin muuta jonka johdosta en pysty syömään lääkkeitä ja oloni onkin sitten vain 10 kertaan pahempi... pelkään myös lääkkeisiin koukkuun jäämistä, Söin vahvoja unilääkeitä ja irtautuminen niistä oli todella vaikeaa, ehkä siitä jäänyt päähän jokin pieni muisto ja sen takia olen ehkäpä arka lääkkeiden suhteen ... Näin itse arvelisin , mutta en ole itskekkän varma mistään... Yritän itsekseni mietiskellä hyvin usein "Kuka olen , Millainen Olen , Miksi olen, Voinko Muuttua , Miten voin muuttua ... ynm " Mutta en ole saanut täyttä selkoa omista ongelmistani... Itsestäni tuntuu että minulla on kaikki ongelmat ja vaivat mitä voi olla, Mutta epäilen että moni ongelmani ja ahdistuneisuus johtuu vain ja ainoastaan näistä erillaisista ja laajoista pakko-oireista !
Aika ahdistavaa varmaan, kun on noin ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tarvitsisi apua, muttei uskalla syödä lääkkeitä... Itse kyllä suosittelisin turvautumaan lääketieteelliseen apuun silloin, kun omat keinot eivät enää riitä.
Eikä kannata miettiä tulevaisuutta liikaa. Varmaan suurin osa meidän ihmisten peloista on sellaisia asioita, jotka eivät koskaan käy toteen. Emme voi elää elämäämme pelkomme mukaan, emmehän?