Millaisia ajatuksia sinulle herää sanasta ”pakko-oireet”?
Itselleni se oli aivan tavallinen sana vielä vuosi sitten. Nyt se esiintyy elämässäni aivan uudella tavalla.
Joskus helmikuun loppupuolella aloin tuntea erilaista ahdistusta kuin koskaan ennen olen kokenut. Oloni oli kamalan epävarma ja pelokas. Se sama olo on jatkunut tähän päivään saakka.
Itse voisin kuvitella sen alkaneen niihin aikoihin minua vaivanneesta stressistä, joka sai minut tuntemaan mieleni käyvän täysin ylikierroksilla. Myös lääkkeiden lopettaminen tapahtui niihin aikoihin (tosin myöhemmin aloitimme lääkkeeni uudestaan, joten enää sitä ongelmaa ei ole). Olemme myös keskustelleet terapeuttini kanssa melko paljon terapian lopettamisesta, mikä on saattanut vaikuttaa ahdistukseni alkamiseen. En kuitenkaan koe minkään näistä syistä olevan niin suuri, että se riittäisi aiheuttamaan tällä hetkellä kokemani ahdistuksen, ja siksi korostan, etten todellakaan osaa sanoa, missä tämänhetkisen tilani alkuperäinen syy oikein voisi olla.
Mielessäni on jatkuvasti vain yksi ajatus: ”Olenkohan tehnyt jotain väärin?”. Nurinkurisinta on, että en hermoile todellisista arkipäivän töistäni, kuten opiskelustani, vaan keskityn pikkuasioihin – jokainen arkipäiväni on täynnä sääntöjä, joiden mukaan tunnen olevani velvoitettu elämään. Minun yksinkertaisesti on pakko tehdä jokainen asia, joka tulee mieleeni.
Mitä tapahtuisi, jos en toimisi pakkomielteitteni mukaan? En osaa sanoa, mutta luulen, että kyse on siitä, että pelkään silloin menettäväni kokonaan elämänhallinnan tunteeni. Koska en tunne hallitsevani suuria linjoja elämässäni, on minulla oltava mahdollisuus hallita edes jotakin. Mitä voin enää hallita itse, jos lopetan pakko-oireidenkin toteuttamisen?
Ristiriitaista tässä on se, että nämä asiat, joiden uskon olevan luokiteltavissa pakko-oireisiin, ovat väsyttäviä. Niiden toteuttaminen on hirveän rasittavaa. Voisin kai lopettaa niiden tekemisen, jos olisin varma, että se auttaisi tämän ahdistuksen loppumiseen. Mutta minua pelottaa, että jos lopetan, ahdistus vain jatkuu ja jatkuu, enkä saa hetken rauhaa.
Onko sinulla omia kokemuksia aiheesta? Osaatko sanoa käytännön vinkkejä tilanteeseeni? Sanon tässä vaiheessa, että käyn kyllä terapiassa (kaksi kertaa viikossa) mielialalääkkeen käyttämisen rinnalla, joten ihan kunnollisen hoidon piirissä sentään olen.
Kiitos etukäteen mahdollisille vastaajille! 🙂
Moi! Tilanteessasi on jotakin tuttua.
Olen tosi helpottunut, kun maailmassa on ilmeisesti muitakin pakko-oireisia minun lisäksi. En olekaan ihan yksin!
Millaisia ajatuksia pakko-oireet herättävät siis?
Ne ovat todella tuttua huttua ettei muuta voikaan väittää.
Olen itse tosi tarkka siitä, millaisen vaikutelman annan muille ihmisille.
Se ilmenee jatkuvana oman ulkonäön kyttäämisenä ja tarkisteluna.
En ole tosin keskittynyt vain ulkomuotooni.
Minullakin pyörii koko ajan päässä kysymys "Olenkohan tehnyt jotain väärin?"
Nolostun tosi helposti, jos vaikka annan vahingossa väärää tietoa, olen käsittänyt jonkun asian väärin tai mokailen muiden edessä. Olen toisinaan aika ujo ja varsinkin jännittynyt, ja tällaisten tuntemusten seurauksena on useimmiten erilaiset nolot tilanteet. Esimerkkitilanne:
Olen jollakin kutsuilla ja minua jännittää valtavasti. Jossain vaiheessa pitäisi hakea vaikkapa pala kakkua ja kahvia (ei sinäänsä vaikeaa). Olen kuitenkin niin jännittynyt ja pahinta pelkäävä, että oikeasti tapahtuukin jotain. Hups! Melkein pudotan kakun maahan tai kahvia roiskuu.
Tämä saattaa kuulostaa ihan ihmeelliseltä huolelta ja naurettavaltakin, mutta minulle
Se on katastrofi. En koskaan huomaa muiden tekemiä "virheitä", vain omani.
_______________
En aio jaaritella vain itsestäni. Olen muutenkin tarpeeksi itsekeskeinen.
"Itse voisin kuvitella sen alkaneen niihin aikoihin minua vaivanneesta stressistä, joka sai minut tuntemaan mieleni käyvän täysin ylikierroksilla. Myös lääkkeiden lopettaminen tapahtui niihin aikoihin (tosin myöhemmin aloitimme lääkkeeni uudestaan, joten enää sitä ongelmaa ei ole). Olemme myös keskustelleet terapeuttini kanssa melko paljon terapian lopettamisesta, mikä on saattanut vaikuttaa ahdistukseni alkamiseen. En kuitenkaan koe minkään näistä syistä olevan niin suuri, että se riittäisi aiheuttamaan tällä hetkellä kokemani ahdistuksen, ja siksi korostan, etten todellakaan osaa sanoa, missä tämänhetkisen tilani alkuperäinen syy oikein voisi olla."
Voin vain kuvitella, miltä yhtäkkinen terapian lopettaminen tuntuisi. Sillä on aivan varmasti vaikutusta ahdistuksen syventymiseen. Itsekin käyn terapiassa. Ja syön Opamoxia.
"Mitä tapahtuisi, jos en toimisi pakkomielteitteni mukaan? En osaa sanoa, mutta luulen, että kyse on siitä, että pelkään silloin menettäväni kokonaan elämänhallinnan tunteeni."
Sama täällä. Pakko-oireisuudessahan on kyse nimenomaan ahdistuksen lievityksestä, tosin lyhytaikaisesta sellaisesta. Kun on uudestaan ahdistunut ja epävarma olo, siihen tuntuu auttavan itsensä hallitseminen, joka tekee elämästä tylsää suorittamista. Suorituskeskeisyyskin on eittämättä yksi syy ahdistukseen.
Varsinainen noidankehä siis.
Totta puhut. Pakko-oireet ovat todella väsyttäviä. Joskus olen yrittänyt altistaa itseäni niin, että en koko ajan tarkistelisi helloja tai käsiäni. Vaikeaa kuin mikä! Pesen käsiäni toistuvasti, mikä aiheutti viime pakkastalvena ihoni halkeilua ja verenvuotoa. En uskalla luopua pakko-oireista muutenkaan. Pelkään esimerkiksi sitä, jos menen jonnekin vähemmän laitettuna (lue: meikittä, tukka sekaisin ja olovaatteet) tai mokailen pikkuasioissa, saan niskoilleni halveksuntaa ja naureskelua.
Se riski toisaalta on otettava
.Jos haluaa pidemmällä tähtäimellä eroon juuri siitä ahdistuksesta. 😟
Minua on kiusattu koulussa ja toisinaan moitittu pikkuasioista. Minun on vaikeaa olla reippaasti oma itseni tällaisen kohtelun vuoksi.
Millainen lapsuus/nuoruus sinulla on ollut? Onko sinulle tapahtunut jotain kamalaa joskus?
Nuo kysymykset saattavat kuulostaa todella stereotyyppisiltä, mutta olen oikeasti kiinnostunut vain.
Pärjäillään, kaikesta huolimatta!
🙂
PS: Lähettäessäni tätä viestiä hermoilen, onko tämä viesti täynnä asiattomuuksia tai kirjoitusvirheitä.
PPS: Olen uusi tällä palstalla, ja en siksi ole vielä oppinut "tavoille".
Hei, Miaka,
et todellakaan ole yksin. Kyllä näistä pakko-oireista aika moni muukin sinun lisäksesi - ikävä kyllä - kärsii. Täällä päässä vain sattuu olemaan yksi sellainen, joka avautuu asiasta tälle sivustolle, mitä kaikki ongelmasta kärsivät eivät suinkaan tee.
Tiedän hyvin, miltä tuntuu ajatella, että "muiden mielestä huoleni ovat varmaan järjettömiä, mutta minusta ne ovat katastrofi". Itse huolehdin - ja nykyään lähinnä panikoin - sellaisista asioista, joiden en usko edes kovin monelle ihmiselle minun lisäkseni edes tulleen mieleen.
Niin, sitä terapiaa ei kyllä ollut tarkoituskaan lopettaa ihan hetkessä, vaan rauhallisesti... mutta no joo, voihan se silti olla yksi osatekijä tähän ahdistukseen. Oletko muuten itse saanut selvitettyä näitä asioita terapiassasi?
Itse olen kuullut sellaisesta, että oireita voi lievittää siirtämällä niitä. Esimerkiksi vaikka niin, että päätät peseväsi kädet tänään, muttet aivan vielä, vaan odotat pari tuntia. Sillä tavalla saat itsellesi hetken taukoa pakko-oireista, keskityt välillä vaikka johonkin mukavampaan tms. Mitä enemmän kokeilee tätä tapaa, sitä pidempään pystyy olemaan ilman pakonomaisia toimintoja - ainakin, jos temppu toimii kuten sen on tarkoitus toimia.
Kerrot, että sinua on kiusattu koulussa ja "moitittu pikkuasioista". Mietin, että kenen tarkoitat moittineen sinua? Koulussa olevien ihmisten vai kenties myös joidenkin muiden tuttujesi?
Itsekin koen tulleeni koulukiusatuksi joskus 12-14 -vuotiaana. 15-vuotta täytettyäni vaihdoin koulua melkein heti lukuvuoden alussa, joten ei enää juuri tarvinnut sietää kiusaamista sen ikäisenä. Tosin senkin ikäisenä taisin vähän jossain vaiheessa kokea ikävää kohtelua joltakulta/joiltakuilta ihmisiltä. Kotona taas olen aina ollut vähän sellainen lapsi, joka on yrittänyt parhaansa mukaan pitää perhettä "koossa ja järjestyksessä". Se oli aika epätoivoista, sillä perheessämme oli sen verran ristiriitoja, ettei sellainen pikkuinen ihminen olisi niille yksin juuri mitään voinut tehdä.
Älä huoli, en löytänyt viestistäsi mitään, mitä näkisin aiheelliseksi moittia! Ja vaikka olisikin pari pikku kirjoitusvirhettä, tuskinpa sellainen ketään ei-tosikkoa haittaisi (,ja tuskinpa ylläpitäjät antaisivat tänne kovin asiattomia viestejä ilmestyä)🙂. Enkä välttämättä olisi huomannut, että olet uusi, jos et olisi asiasta erikseen maininnut ;).
Joka tapauksessa toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi sivustolle! 🌻🙂🌻
IisaMari