Paineet voi purkaa monella tapaa, minä suosin sitä, että valvoo kunnes nukahtaa.
En edes tiedä mistä aloittaa. Olen 19 vuotias tyttö. Kävin ala-asteen lopulla ja yläasteen alussa juttelemassa ensiksi kuraattorin kanssa ja myöhemmin terapeutin ja lopulta lääkärin. Ongelmat alkoi sekavasta perheestäni ja stressistä koulun ja kasvamisen takia. Matkan varrella minulle kehkeytyi paniikkihäiriö, yleinen ahdistuneisuus häiriö, sekä bulimia.
Tästä kaikesta olin päässyt jo yli ja kaikki oli hyvin. Aloitin viime syksynä viimeisen vuoden amiskassa, jolloin minulle iski järkyttävät uniongelmat, paniikki kohtaukset ja hallitsematon oksentelu aina itkiessäni. Ajattelin näiden olevan vain oireita stressistä, kunnes aloin taas yhtä äkin viiltelemään itseäni ja havahduin hajotettuani suutus päissäni useita tavaroita. Ajattelin edelleen tämän oleva ohi menevää, pelkoa vain työelämään siirtymisestä, kunnes poikaystäväni löysi minut partaveitsen kanssa kylpyammeesta.
En tajunnut edes itse miten vakavaksi tämä on mennyt, uskottelin ja esitin niin kauan muille olevani kunnossa, että aloin uskoa siihen jo itsekin.
En tiedä mitä tehdä, pelkään että hankkiessani apua, menneisyyteni takia joudun heti laitokseen…
Kiitos. Ja anteeksi sekava selitys, en oikein osaa avautua.
Moi.
Sinun kannattaa ehdottomasti hakea apua. Uskoakseni ketään ei laiteta laitokseen ilman harkintaa. Voit käydä puhumassa vaikka terveydenhoitajan kanssa asioistasi. Oot selvinnyt niin monesta asiasta, että voit hyvin selvitä tästäkin, ja oikeanlainen apu on silloin iso juttu. Tsemppiä ja halaus sulle 🙂
Villikettu, kiitos paljon vastauksesta. Vihaan vain myöntää olevani heikko ja samassa jamassa taas... tuntuu myös pahalle viedä apua sellaisilta jotka tarvitsevat sitä enemmän kuin minä.
Jospa uskallan mennä puhumaan asioistani jollekin.
Ole hyvä, Nancy 🙂
Et oo missään tapauksessa heikko. On rohkeaa myöntää tarvitsevansa apua, sillä silloin pitää uskaltaa sen suojakuoren ulkopuolelle ja kertoa toiselle, että nyt ei omat voimat riitä. Sinä ansaitset kaiken avun, eikä sun tarvitse ollenkaan ajatella että veisit sitä toisilta. Nyt on sun vuorosi, ja jonain toisena hetkenä jonkun toisen. Oot jo ottanut ison askeleen kirjoittaessasi tänne - uskon että uskallat ottaa myös sen seuraavan ja kertoa asioistasi jollekin 🙂