Hei IisaMari!

Nuo huolesi synnyttämisestä ja mahdolliset erimielisyydet lastenhankkimisesta parisuhteessa... Olin huolissani samoista asioista nuorempana. Äitini maalaili kauhukuvia synnytyksistään. Kertoi kuinka hän luuli kuolevansa, kuinka kivuliasta ja kauheaa se oli. Pelkäsin asiaa aivan hirveästi. Tiesin kuitenkin aina, että haluaisin saada lapsia. Toivoin vain kovasti, että keksittäisiin jokin nukutuskeino saada lapsi syntymään. Näistä ajatuksistani on vuosia aikaa.

Nyt olen kahden lapsen äiti. Tulin äidiksi vasta päälle kolmekymppisenä. Jossain vaiheessa tarve tulla äidiksi ylitti sen pelon. Kai sitä voisi kutsua myös biologisen kellon tikittämiseksi. Tottakai raskausaikana mietin useasti kuinka tulen selviämään synnytyksestä. Luulen kuitenkin, että pelkoni jollain tavalla auttoi minua. Kun synnytyksen aika tuli, odotin jotain aivan kauheaa. Odotin sitä hetkeä, jolloin luulisin kuolevani. Ei sitä koskaan tullut. Odotin koko ajan, että kivut ylittäisivät sietorajani. Kyllä minä ne kivut kestin.

Haluaisin sinulle sanoa, että on hyvä tiedostaa asioita etukäteen. Elämä menee eteenpäin, muutut, kypsyt, asiat saavat uusia merkityksiä ja jonain päivänä olet valmis sellaiseen, mitä aikaisemmin et olisi voinut kuvitellakaan. Jos jonain päivänä halusi saada lapsi ylittää pelkosi synnytyksestä, hyvä niin. Jos pelkosi synnyttämistä kohtaan pysyy vahvana, löydät luultavasti jotain muuta sisältöä elämääsi kuin lasten hankkiminen. Anna elämän viedä sinua eteenpäin ja katso mitä se tuo tullessaan. Siellä on vielä monta yllättävää käännettä edessäsi!

🙂👍

Itse olen kamppaillut myös synnytyspelon kanssa pitkään. Halu perheen perustamiseen on suuri ja hyvin lapsirakkaana ihmisenä olen nähnyt itseni aina äidiksi jossin vaiheessa elämääni. Olen ajatellut pelon poistuvan iän ja tiedon myötä, mutta nyt kun kumppanin kanssa olemme vakavissaan miettineen perheen perustamista, huomasin että tilanne on oikeastaan vain pahentunut. Uskon pärjääväni tulevaisuudesa äitinä, meitä olisi kaksi rakastamassa lastamme, arki ja talous turvattuna, eli kasvattamisen kannalta tilanne näyttää luotettavalta. Mutta synnytys ja odotus aika...🤔

Tietysti tilannettani "hiillostaa" myös se, että olemme naispari. Asenteen, miten meihin suhtaudutaan, miten neuvotaan apua ja miten meidät otetaan molemmat lapsen vanhempina huomioon mietitytti aluksi kovasti. Ihmisten asenteet tuen ja hyväksynnän saantiin on äärettömän suuri tekijä rohkaisussa ja avun haussa.
Saimme apua Tampereen AVA-klinikalta. Tutustumiskäynnillä kerroin avoimesti pelostani, myös pelosta muiden suhtautumisesta, etenkin jos odotusaikaan liittyy sairastelua tai viimeistään synnytysosastolla kun lapsi syntyy. Vaikka tieto lisää tuskaa, sain klinikalta paljon kannustusta ja aloin miettimään asioita laajemmin, myöskin positiivisemmin. Raskauteen liittyy ilman muuta paljon riskejä, sikiöllä on ennen syntymäänsä paljon vaaroja, mutta nykyajan hoidolla ja tutkimuksilla riskejä yritetään välttää ja ennaltaehkäistä, niitä saadaan selville hyvin nopeasti. Itse raskausaika kestää vain sen 9kuukautta joka ihmiselämässä on loppujenlopuksi kovin lyhyt aika.
Itse olen nyt neljännellä kuulla raskaana ja pelon vallatessa tukeudun kumppaniini. Olemme edelleen saaneet tukea suuresti myös neuvoloilta ja AVA-klinikoilta, jossa koeputkihedelmöityksellä pienokaisemme saatiin aluilleen. Raskausaika on mennyt tähän asti hienosti, olen jaksanut käydä normaalisti töissä ja mieli on upea. Kokemus raskaudesta ja äitiydestä on ainutlaatuinen, itse en vaihaisi päivääkään pois🙂

Voimia sinulle ongelman kanssa, apua on saatavilla ja saat varmasti tukea. Toivon kaikkea hyvää jatkoon🙂🌻

Hei,

ensiksi haluan kertoa oman mielipiteeni/kokemuksen parisuhteen erimielisyyksistä. Periaatteita ja erimielisyyksiähän on, ja voi olla, loputtomiin, mutta uskon, että "oikeassa" suhteessa niistä päästään yli. Kun tapasin mieheni (olin todella nuori) en mukamas halunnut naimisiin tai lapsia. Mieheni ei ajatellut ikinä menevänsä naimisiin. Nyt olemme aviopari, jolla on parin kuukauden ikäinen vauva. Elämäntilanteet tulee ja menee... tärkeintä on päästä yhteisymmärrykseen ja tehdä miten yhdessä parhaimmalta tuntuu.

Itse en voi sanoa kärsineeni varsinaisesta synnytyspelosta, mutta varmasti jokainen nainen omalla tapaa jännittää ja pelkää synnytystä, kuten minäkin. Minua auttoi parhaiten yksinkertainen ajatus siitä, että naiset ovat synnyttäneet vuosisatoja ennen minua. Miksi minä en siitä suoriutuisi? Nykyään olemme vielä onnellisessa asemassa hyvien kivunlievityskeinojen vuoksi! Jos kipu on siis se, mikä eniten pelottaa. Itse voin - ilman, että aika on kullannut muistot - kertoa, että kyllä siitä selviää! Jokainen synnytys on tietenkin omansa, mutta palkinto on aina sama: ikioma lapsi!

Moi itselläni oli vaikea synnytys sitä ei voinut sanoa kivuksi enää siinä vaiheessa,kaikilla ei ole läheskään niin vaikeata ja tuskallista synnytystä ja aina on myös kivunlievitystä mitä saa.kaikilla on erinlaiset synnytykset jos toisella on ollut vaikea synnytys niin se ei meinaa että sinulla olisi vaikea.tietysti synnytys on aina voimakas kokemus mikä kyllä kannattaa kokea sillä suomessa synnytyksestä kuitenkin selviää.synnytys on luonnollinen asia ja ketäpä se ei pelottaisi kaikkia pelottaa yleensä tuntematon.
mut siitäkin selviää,ole vahva ja älä pelkää sitä,pieni jännitys on kuitenkin aina ihan tervettä tällasissa asioissa.☺️❤️