maanvaiva kirjoitti 16.11.2005 klo 19:28:

Lue mun juttu uudelleen, juurihan selitin, että ihmiset jotka jaksavat jatkuvasti jostain ihmisestä jotain ilkiää sanoa, ovat itse pösilöitä. Ne eivät vaan sitä itse tajua, mutta ovat niin pösilöitä, että niille ei kannata sitä edes sanoa. Antaa sellaisen ihmisen rauhassa olla oma pösilöitsensä.

Pääpointti, että tajuat. Älä kuuntele ihmisten haukkumisia.

helppohan sun on sanoo.. sä et tiiä miten oon kuullu aina ku solvataa. sit ohi aiheen, ihan vaa heitän et mistä johtuu et ku hermostuu nii tulee tarve satuttaa itteensä?

Mä ymmärrän, et asioita, loukkaavia sanoja ja katseita ja tekoja ei vaan voi ohittaa tuosta vaan. Ne jättävät syvät arvet sisälle ja muistuvat mieleen joka hetkenä kun tunnet epäonnistumista tai kun ajatuksesi harhailee omassa itsessä. Mä oon tosi herkkä ja pienikin olematon asia voi jäädä mieleeni katkerana ahdistavana ja masentavana ajatuksena, joka ei haihdu. Ja miten ajatella et muissa on se vika, ku sen näkee vaan itsessään, kun on nii huono itsetunto ja syyllistämisen pakko itseään kohtaan? Toisille se on helpompaa, mut ikävä sanoo et mulle ei... Helppooha tää olis jos muut ois syyllisii kaikkeen, mut ku kaikki on sun itses vika niin se pistää matalaks. Jokainen kokee asiat eritavalla, eikä mun mielestä kukaa oo täällä oikeutettu sanomaan tyyliin et "ohitat vaan, iha helppoa", ku ei se oo kaikille. Hyvähän se on jos jotkut selvii tolla tavalla... Mut tsemppii niille muille joilla toi ei toimi!

en löytäny sitä missä oli on kyllästyny johonki tai jotain.. mut mä oon saanu tarpeekseni ainaki pinnallisuudesta, ku ketää kerta ei vaivaudu ees puhuu ihmisen kanssa vaa pitää törkeesti ilmasta mielipide nii.. ei hyvin mee.. mut en kyllä mitein muka voi elää ettei kuuntelis joittenki solvauksia, mä oon luullu et oon tottunu siihe, mut aina tuntuu yhtä pahalta.. 😞 ei kai siihe ikuna totu. pitää kai sit oppii elää erakkona..

mä sanon sulle vanhempana ja masennuksen kokeneena kultaisen neuvon.....LOPETA esittäminen ja ole mitä olet ja tunnet ja näytä se myös.Ja jos on paha olla aina joku on kuka
auttaa kunhan olet avoin ja kerrot asioistasi.
Tuossa ei ole mitään hävettävää sitä tekee niin monet nuoret että ehkä joka 4s noin suunnilleen.Ole siis avoin ja kerro mitä tunnet jos et osaa kertos suullisesti etkä uskalla kirjoita vaikka kirje
jollekkin lähimmäisellesi jossa kerrot tuntemuksistasi.Ei missään nimessä kannata jatkaa piilottelua iloisen kuoren sisällä.Olen tehnyt joskus niin ja se on saanut ajatuksiani entistäkin sekavimmiksi.Puhu ja käy asiat läpi kunnolla kerralla niin voit taas jatkaa elämääsi siitä mihin jäit ennen näitä kaikkia kohtalon kuoppia.Minulla on ollut masennusta jo pitkään ja se että on hiljaa vaan eikä kerro mitä ajattelee on se mikä satuttaa juuri ENITEN eli siis ota asiat rohkeesti esille saat siitä niin paljon kun vaan uskaltaudut!!!! Tsemppiä sulle ja ota oikeesti neuvosta vaarin ja mee kertoo ja puhu ja puhu. Hiljaa miettiminen yksin sekoittaa monen nuoren pään.Olen itse elävä esimerkki siitä.Joten toivon että sinä et tee sitä virhettä minkä itse olen tehnyt!!! Ei mul muuta😳

Enkeli_ilman_siipiä kirjoitti 18.11.2005 klo 23:12:

Ja miten ajatella et muissa on se vika, ku sen näkee vaan itsessään, kun on nii huono itsetunto ja syyllistämisen pakko itseään kohtaan? Toisille se on helpompaa, mut ikävä sanoo et mulle ei... Helppooha tää olis jos muut ois syyllisii kaikkeen, mut ku kaikki on sun itses vika niin se pistää matalaks. Jokainen kokee asiat eritavalla, eikä mun mielestä kukaa oo täällä oikeutettu sanomaan tyyliin et "ohitat vaan, iha helppoa", ku ei se oo kaikille. Hyvähän se on jos jotkut selvii tolla tavalla... Mut tsemppii niille muille joilla toi ei toimi!

niimpä.. helppoohan se ois ajatella noi, mut ei osaa.. ja huonoo itsetuntoo ei noi vaa paranneta.. mulle ainaki kaikki ilkeydet on ku veitsen isku, tai joku.. tuntuu aina pahalta vaikka tietää mitä melkee aijotaan sanoo.. ei ne kommentit siitä mihinkää muutu.

Mul on lievienki loukkausten ja kritiikin (kuten tos aiemmin sanoin) lisäks välil vaikee pitää itteni kasas jos monta ihan pientäki asiaa menee pieleen.. Esimerkiks tänään ku eka lensin ulos yhelt kurssilt koska koulun tietokone oli sotkenu ilmoittautuneet ja osa ilmoittautuneist vaan potkittii ulos, no sit mut laitettii kysymättä saman kurssin toiselle kurssipaikalle ja koko lukujärjestys meni tietenki sekasin ja lähes kaikki kohtalaisen kivat tunnit häipy. Lopuks sit matikan maikka palautti kokeet ja "periaatteest" oli pyöristäny mun kokeen arvosanan femmaan eikä kutoseen niinku olis pitäny vaan koska se haluu etten jatka pitkää matikkaa. Noi voi kuulostaa pikkujutuilt mut ku on henkisesti väsyny ja tuntuu muutenki silt et alkaa itkee tai haluis vaan pois tollasetki asiat on liikaa. Pahin filis tuli ku autokoulust puhuttaes opo selittää et kannattaa kyl ottaa autokoulukurssi.. Ei toi sinänsä viel mitään mut ku puhe käänty siihen et paljon se maksaa ja et osan kurssist voi suorittaa itsenäisesti jos vaik isä opettaa ni tuntu ku olis taas lyöty. Ei oo kauheen kivaa olla ryhmän ainoo jol ei oo varaa koko juttuun saati sit faijaa opettamas...😭 Toivottavast tää ei nyt kuulostanu silt et suurentelen asiot tai jotain.. oon vaan nii väsyny ja kyllästyny siihen et pienetkään toiveet ja haaveet ei toteudu ikinä.

pessimistinen kirjoitti 27.11.2005 klo 02:14:

mä sanon sulle vanhempana ja masennuksen kokeneena kultaisen neuvon.....LOPETA esittäminen ja ole mitä olet ja tunnet ja näytä se myös.Ja jos on paha olla aina joku on kuka
auttaa kunhan olet avoin ja kerrot asioistasi.

helppohan sun on sanoo.. sä et tunne mua tai miten nään asiat.. ja just a dream.. mä kyllä tiiän miltä tuntuu ku unelmat murskaantuu.. mut mistää autokouluista tai autosta on turha kuvitellakkaa.. ku mulla ei oo rikkaita vanhempia kuten eräillä.. ja siinä on vaa sellanen ikävä pieni juttu, et koulus tunteet vaihtelee.. ehkä aamulla oon melkee itkemäs, ja ketää ei huomaa, kuten ei koskaan.. ja sit loppu päivästä oon joko ilonen/väsyny/tai tympiintyny ku aina pitää riidellä joka asiasta. =/ ja ykski kimma sano et aikoo mua lyödä jos teen itelleni jotain.. =/

Moi enkuli 🙂

Luin ton sun tarinas äsken. Tuntuu olevan aika lailla vastaava oman tarinani kanssa. Mäkin olin ylä-asteella aina tosi suosittu, tytöt tykkäs ja silleen, oli useita ihmissuhteita ja ihmiset suorastaan hakeutu mun seuraani..... Sit yht’äkkiä mäkin huomasin että ne kaikki kaverit ja ystävät ja "ihailijat" oli kadonnu kun itsellä oli elämä kaikkien traagisten tapahtumien takia niin hukassa, ettei kerennyt kavereitten kanssa paljoa olemaan. Isän kuolema, tulipalo kotona, parin kaverin kuolema, mummun ja papan kuolema......, ja sitten vielä yks sellanen suhde joka oli henkisesti todella kuluttava; seurustelin ensin yhden tytön kanssa yli vuoden ja sitten ihastuin sen isosiskoon ja siitä sitten tulikin loppujenlopuksi toooooosi monimutkanen soppa, ja henkisesti se oli tosi kuluttavaa... Kaiken tämän olen kokenut niin etten varsinaisesti ole näyttänyt muille kuinka paljon mua sisältä sattuukaan. Yritin vaan olla niin "kovaa". Mulla on ihan sama ongelma että yritän aina vaan jaksaa esittää ilosta, siks kait ettei muut ihmiset ahdistuis tai masentuis mun elämäni kurjuudesta. Ja sit varmaan myös siksi etten haluu näyttää olevani heikko jne...
Kuulosti tosi kurjalta toi sun tarinas, raiskausyritykset sun muut. Kaikki empatiat sulle. *halii* 🙂
Kirjotin ekaa kertaa tänne ja tuntu itseasiassa tosi hyvältä kun huomaa että jollain muullakin on samanlaisia ongelmia kun mulla. Ois kiva jutella ja tutustua ehkä paremminki 🙂

T:Juha

Hei Juha 🙂

Hienoa että sinäkin olet löytänyt tiesi tänne meidän yksinäisten, omien ajatusten kanssa kamppailevien sekaan.

Oletko ajatellut miltä kantilta ystäviesi "hylkäämistä"? Ajatteletko, että he eivät olletkaan todellisia ystäviäsi kun hylkäsivät sinut heikkona hetkenä? Vai olisiko mahdollista että he eivät vaan osanneet auttaa sinua? Tai ehkä suljit vaan kaiken kovan kuoresi alle?

Mä en ole nähnyt ystäviäni pitkään aikaan, itseasiassa mua ei kiinnosta nyt, tuntuu että tarviin aikaa itselleni. Voi olla että ystäväni luulevat että en kaipaa heitä jne... Tosiasia on että olen tällä hetkellä koulun työssäoppimisjaksolla, työt ovat pitkään, se jälkeen käyn salilla ja sitten ryömin myöhään kotiin. Mistä järjestän aikaa muille? Pitäisi kertoa heille kuinka paljon rakastankaan heitä ja että olen vain nyt niin itsekäs että käytän kaiken vapaa aikani itseeni jotta pysyisin tasapainossa edes hiukan... Itseasiassa teenkin sen heti tänään. Aloitin saliharjoittelun sen takia että pääsen purkamaan tunteitani ja se auttaa 🙂

Oletko käynyt juttelemassa tunteistasi ja pahasta olostasi? Minä käyn säännöllisesti psykologilla ja käytän mielialalääkkeitä, sekä unilääkkeitä. Se on helpottavaa pitkällä tähtäimellä, ei kannata heti terapian alussa luovuttaa. Viel tää elämä voittaa, vaik ei jaksaskaa taistella nii pidetään lippu korkeella heikkojen puolesta. Mikä vois satuttaa niin et ei olis enää mitää toivoo? 😐

Tsemppiä sulle Juha 🙂🌻

Moi,

minä en taas voi olla näyttämättä pahaa oloa. Kumppani kyllä saa nähdä just niin happaman naaman, kuin miltä tuntuu. En minä aio näytellä jotain mitä en todellisuudessa ole.

Tuskin kukaan on aina naama hymyssä. Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä ja siinä saa näytellä iloisempaa kuin mitä monesti onkaan. Onneks olen työtön ja saan olla kotona, voin olla just sellanen kuin olen. Työttömyys on ihanaa aikaa, kukaan ei kiusaa eikä tarvi tehdä kuin kotityöt. Sitt ku tekee mieli jutella jonkun kanssa, menee vaikka kahvilaan rupattelee myyjän kanssa.

Olen nyt 38-vuotias ja 18-vuotiaana mulla oli masennus itsemurhayrityksineen. Selvishän tuosta ja mitään pahaa jälkitautia en saanut. Kävin psykologilla juttelemassa oman elämäni asiat selväksi ja nykyään teen samaa ystävien kanssa. Joskus olen tarvinnut unilääkkeitä, mutta unikin tulee kyllä hyvin kun ei murehdi liikoja eikä riitele ennen nukkumaan menoa kenenkään kanssa.
Urheilu on mulle se juttu joka keventää mieltä ja musiikki on hyvä kakkonen.

Tsemppiä sulle ja kyllä kaikesta selviää, haethan keskusteluapua mikäli et saa nukuttua tai sulla ei ole ketään jolle puhua.

Toivottavasti tästä kirjoituksesta saat voimia ja ymmärrystä, että jokaisella on vaikeitakin aikoja.
Toivon, että löydät kumppanin jonka kanssa iloita ja välillä taistella.

Lämmin halaus ja pitkää ikää.🙂

hei enkeli!
niistä äänistä vaan sen verran, että ne voin johtua unenpuutteesta, masennuksesta ja siitä raiskausyrityksen aiheuttamasta pelosta. tuskin sä hullu oot 🙂👍 ootko kuullu ikinä poikien inttijuttuja kun ne on univajeissaan nähny hallusinaatioita ja muuta eikä niitä pidetä hulluina, eli älä huoli. tsemppiä kaikille muillekin jotka kamppailee saadakseen elämän hymyilemään tai edes välillä iskemään silmää!