päällisin puolin onnellinen
Hei Swii!
Samassa veneessä keikutaan..
On avomies, kaksi lasta, yksi ammatti jo hankittuna, omakotitalo -kaikki kunnossa ulkopuolisen silmin.. 🙂👍
niinpä niin. nimenomaan ulkopuolisen silmin.
Sisällä kiehuu, tuntuu että pää ei vaan kohta enää kestä. 😟
Aloitin syksyllä painonpudotuksen (Olin ja olen edelleen huomattavan ylipainoinen) ja alkuvuodesta jotenkin luisin sisään syömishäiriöön..
en edelleenkään tiedä (en myönnä siis) että minulla olisi ”mitään ongelmaa”.. olen vaan tyhmä enkä osaa syödä.. oman ”näkemykseni” mukaan ”leikin syömishäiriöistä..”, joopa joo, tämä onkin niin kivaa, että tämähän käy harrastuksesta.. 🙄
mutta no, järkikin sen sanoo että ei ole normaalia jos syö päivittäin 600-850 kcal.. ja liikkuu ”kuin hullu” (aikaisempaan elämään verraten.. en minä nytkään mikään himourheilija vielä ole.. niin, vielä ainakaan) Lisäksi minulla on bulimian oireita, siis oksentelen päivittäin.. ☹️
Tämä kaikki on hirveän raskasta, kun ympärillä on rakastava ja rakastettava perhe, jolle en koskaan tahtoisi mitään pahaa.. hävettää kun valehtelen miehelleni jatkuvasti, nyt kun tätä kaikkea on kestänyt jo hiukan aikaa, on hän selvästi alkanut ajatella, että kaikki ei taida olla ihan kunnossa..
Sitä pelkään ylitse kaiken, että lapseni huomaavat, että äiti ei osaakaan syödä. Äiti onkin jotenkin viallinen. ☹️
Minkäänlaista ulkopuolista apua (netin lisäksi) en ole vielä uskaltanut hakea.. en pidä itseäni tarpeeksi sairaana.. enhän ole edes normaalipainoinen, saati sitten alipainoinen 😀 heh heh. mullako anoreksia, tuskinpa. nojoo. onhan se jostain ”pakko aloittaa” ja nyt onkin alkanut pelottaa, että mitä jos en osaakaan lopettaa sitten kun olisi sen aika..
Olisi mukava vaihtaa kuulumisia sinun (tai jonkun muun samassa tilanteessa olevan kanssa) että saisi vähän purettua tätä ongelmavyyhteä..
joten, huhuu… missä kaikki stressaantuneet/masentuneet/syömishäiriöiset kotiäidit? 😯🗯️
voivoi..
tämän piti olla vastaus SWIIn aloittamaan ketjuun "syömishäiriö ja/tai masennus".. mutta onnistuin hienosti avaamaan kokonaan uuden ketjun.. 🙂👍😝
Minulla on myös perusasiat kunnossa; aviomies, kolme lasta, omakotitalo ja Volvo. Mitä muuta sitä enää kaipaisi.
Painan 41 kiloa, en sairasta syömishäiriötä. Olen vaan siinä kunnossa, että ruoka ei vaan maistu. Lihoa pitäisi noin 10kg.
Meidän perhe saa hirveästi apua ulkopuolisilta, eikä ole ollenkaan vaikea ottaa apua vastaan. Itse käyn terapiassa, lapsilla käy toimintaterapeutti pari kertaa viikossa, siivooja ja kunnallinen kodinhoitaja. Kun ei vaan jaksa, niin kaikki apu on pakko ottaa vastaan.
hei aavaton..
mitä kautta olet hakenut/saanut tuota "perusapua" siis kodinhoitoa ja siivousta.. neuvolasta, sosiaalitoimistosta?
entä miten ihmiset sinun ympärillä on reagoineet siihen, että et vaan jaksa?
(en tiedä, mitä tuohon sinun jaksamattomuuteen liittyy, siis onhan ympäristön tavallaan helpompaa "ymmärtää" avun tarve, jos siihen liittyy jotakin silminnähtävän ikävää, siis onnettomuus tms. jotakin "konkreettista" ja näkyvää..)
kun musta tuntuu että varsinkaan mun mies ei ymmärrä ollenkaan sitä, kun yritän kertoa, että mulla on vaan niin kauhean paha olla "no kai se tästä pikkuhiljaa paremmaksi muuttuu" joopa joo..
omien vanhepieni/miehen vanhempien reaktiota en uskalla edes kuvitella.. omani olisivat luultavasti huolesta kippurassa ja äitini luultavasti ehdottaisi muuttoa meille vähäksi aikaa (joo.. ei kiitos) ja mieheni vanhemmat luultavasti halveksisivat vieläkin enemmän, sanoisivat varmaan että "minähän tiesin sen, joku vika tuossa tytössä on oltava.."
kukaan ei varmasti ymmärtäisi sitä, miten minä voin olla näin ahdistunut, kun ei meille ole sattunut mitään ikävää eikä kamalaa. kaikki on hyvin.
paitsi pään sisällä..
Hei sanko
Olimme äitini itsemurhan jälkeen ensi Nuorten Tuki Ry,n asiakkaita. En oikein tiedä mitä kautta sinne pääsimme, anoppi meidät hoitoon hommasi. Sen jälkeen olemme siirtyneet perheneuvolan asiakkaiksi. Nyt vasta minun leikkauksen jälkeen olemme oikein kunnolla saaneet apua. Sitä ennen maksoimme itse siivoojan ja lasten tarvitseman kodin ulkopuolisen hoidon. Nyt lapsilla käy hoitaja pari kertaa viikossa, koska he eivät voi olla päiväkodissa, koska minä en kestäisi sieltä mahdollisesti tulevia tauteja, flunssaa ja mahatauteja kai lähinnä. Perheneuvola meille kaiken järjestää.
Minulla onkin varmaan helpompaa, kun on näkyvä syy sairastaa masennusta; äidin itsemurha ja oma leikkaus. Kyllä minun perheeni, myös anoppi ja appi hyväksyvät, masennuksenikin. Ovat aina hyväksyneet vaikka aikaisemmin ei ollut näin näkyvää syytä. Olen tällainen aina-alati-masentunut.
Suosittelen, että otat yhteyden perheneuvolaan, käyt ensin yksin, sitten ehkä saat miehesikin mukaan. Sanot reilusti, että et jaksa, kyllä varmaan saat apua.
kiitos vastauksesta.. 🙂🌻
ehkä jonakin päivänä olen tarpeeksi rohkea hakeakseni apua..
..toivottavasti tarpeeksi pian, alkaa käydä tosi raskaaksi tämä oleminen
..vaikka toisaalta, olen yllättänyt itseni hymyilemästä viime päivinä.. 🙂
ehkäpä tämä asioiden "hyväksyminen" on osaltaan auttanut ymmärtämään "mitä mulle oikein tapahtuu"..
tiedän toki, että ei nämä asiat maton alle lakaisemalla parane, eikä avun hakemisen tarve yhtäkkiä poistu, vaikka olenkin ollut ihan ok nyt kaksi päivää 😎
Minuakin aluksi hieman sotki, kun välissä oli hyviä päiviä. Tein silloin kaikki rästiin jääneet kotihommat ja menin asiasta toiseen. Eikä mieleenikään tullut ajatusta hakea apua. Kaikkihan oli hyvin. Sitten tulikin huonot päivät, eikä apua jaksanut hakea.
Silloin hyvänä päivänä sitä pitääkin uskaltaa olla rohkea ja hakea apua. Oma kokemus minkä anoppi sitten toteutti.