maanvaiva kirjoitti 19.04.2005 klo 10:59:

Mie jouvun ensi viikolla kuntoutuskotiin missä mulle opetetaan ihmissuhdetaitoja. Musta ne ovat sama kuin toisen ihmisen mielistelyä ja olemista juuri samanlainen kuin kaikki muutkin ovat.

Vaikuttanee setämäiseltä, kun tämmöinen vanha äijä rupeaa neuvomaan.

Älä rupea samanlaiseksi. Siitä tuskin on kysymys.

Olisipa joku opettanut minulle, miten ihmisten kanssa ollaan. Monelta itkulta olisin säästynyt. Ja varmaan olisi säästynyt moni muukin.

Maailma olisi parempi, jos kaikki olisivat sellaisia kuin minä. Minulla on oikeus olla oma itseni.

Mutta pitääkö toisten tuntea, että he joutuvat vääntäytymään vaikka minkälaiselle mutkalle, jotteivat törmää minuun? Olisiko heilläkin oikeus olla oma itsensä?

En ole vielä saanut muutetuksi maailmaa oman mieleni mukaiseksi. Olisi helpompaa, jos ymmärtäisin, miten muut täällä ovat. Aion kyllä edelleen hakata päätäni seinään. Jonakin päivänä tiilet vielä irtoavat.

Vähän samoin kuin mun koirat ovat käyneet koirakoulun missä ne oppivat istuu ja makkaan, kun ihminen käskee.

Eikö tuo ole helpompaa, koirillekin?

haluaisin nyt teiltä tietää, että mitä tapoja te ette osaa

Sen kun tietäisinkin. Aika myöhään olen alkanut tajuta, etten tajua, miltä ihmisistä tuntuu ja miten ihmisten kanssa pitää olla.

Yritä Sinä käyttää tarjottu tilaisuus opiksesi. Eikö se ole jännä retki alkuasukkaiden keskuuteen?

Urpo

Osaan mie olla ihmisten kanssa, kun niin päätän mutta en halua olla. Nyt olen pari päivää ollut kunnolla normaali-ihminen mutta myös as-ihminen. Mie sanon ihmisille juuri niin kuin tiedän niiden haluavan mun sanovan. Mutta perään mie sanon, että tiijätkös mitä mie oikeasti haluaisin sanoa ja sanon suoraan mitä mieltä olen. Nyt ihmiset saavat multa kaksi vastausta yhteen kysymykseen.

taas vaihteeksi oli tv,ssä as-aikuinen. Mie en voi sille mitään, että kun nähen as –aikuisen, niin mulle tulee tunne, että en halua elää aikuiseksi. en usko, että tulen ikinä pärjään aikuisten maailmassa enkä ikinä opi aikuisten ihmisten tapoja.
saapi minun puolestani ihmiset olla omia itsiiään. Miekin pelkään törmäämistä normaali ihmisiin. Musta olisi parasta, että munkaltaiset ihmiset vietäisiin autiolle saarelle ja annettaisiin elää omalla tavallamme.
Tunnen itseni aika apinaksi, kun joudun muiden ihmisten joukkoon opetteleen heidän tapojaan. Opinhan mie kyllä sen tiedän mutta en viihdy sitten enää oman itseni kanssa. Nyt sentään joskus on hauskaa, kun olen itseni kanssa.

Yksi asia mikä vaivaa, niin on mun harrastukset. Kaikista ihmisistä on normaalia, että olen mielettömän kiinnostunut pianon soitosta ja runoista. Niistä saa puhua muille ihmisille vaikka kuinka paljon. Mutta sitten mie olenkin jo pösilö, kun alan puhuun muista harrastuksista eli joutsenista ja männyn siemenistä. Kai mulle opetetaan sekin, että mitä ovat normaaliharrastukset mitkä epänormaaleja.
mun vanhempi koira on jo aika vanha, pienenä se voitti vaikka mitä tottelevaisuukilpailuja. nyt se viisveisaa mitä sille sanon, tottelee, jos huvittaa. mullekin voi tietenni niin käydä, että opettelen kaikki normaali-ihmisten käyttäytymissäännöt ja tottelen niitä, kun olen sillä päällä.
onko täällä sitten kaikki muut normaali käyttäytyjiä paitsi mie ja Urpo?

Periaatteessa joskus osaan käyttäytyä, mutta vain melko samanlaisten ihmisten kanssa kuin itse olen. Siis sellaisten, joiden kanssa ei tarvitse pitää yllä mitään small talkia. Pitää olla samanlaiset kiinnostuksenkohteet tai jotain yhteistä, että osaan sanoa toiselle jotain.

Minusta on ihan hirveää, että pitäisi osata tulkita muiden ajatuksia ilman, että he selkeästi kertovat ne. Itsestäkin tuntuu, että asioista on tehtävä väkisin vaikeampia kuin ne oikeasti ovat, ihan vain siksi että on joku käyttäytymisetiketti, jonka mukaan kaikkea ei ole sopivaa sanoa. Pidän ihmisistä, joiden kanssa voi olla suorapuheinen eikä tarvitse suotta varoa livauttavansa jotain kummalisia ajatuksia suustaan. Tällaisia ihmisiä on vain aika vähän. Toisaalta en aina viitsi välittää ja päästelen ihan huvikseni sammakoita, jotta voisin mielessäni naureskella toisten reaktioille. En minä mitään ilkeyksiä sano, mutta kerron vaikka rehellisesti jostakin luontoharrastuksestani, mikä pitää sisällään kaikenlaista tonkimista ja muuta epäsopivaa.

En ole aivan varma, mutta minun kokemukseni mukaan hieman erikoisia ihmisiä aletaan yleensä jossain vaiheessa pitää kiinnostavina ja heihin totutaan. Minusta olisi ihan hauskaa olla ns. kylähullu, josta kukaan ei oikein ota selvää. Yritän myös hankkia sellaisen ammatin, jossa saan rauhassa olla luontoon hurahtanut. Onhan minulla luonnon lisäksi kiinnostuksenkohteena valokuvaus. On totta, että sitä pidetään normaalina ja fiksuna harrastuksena, mutta jos menen luontoon ilman kameraa ihan vain olemaan, niin se on monen mielestä jo vähän omituista. Haittaako se?

Käsitän kyllä, että on ihan hyvä oppia olemaan ihmisten kanssa, koska se tekee elämästä paljon yksinkertaisempaa. Olisi kätevää, jos pystyisi tietynlaisten ihmisten kanssa laittamaan ikään kuin jonkin vaihteen päälle ja sitten osaisi opitun pohjalta olla heidän kanssaan ilman enempiä miettimisiä. Olen alkanut oppia tätä ja huomannut useimpien ihmisten tyytyvän hirveän vähään. Riittää kun mainitsee jotain säästä ja sitten vaikka puhuu lemmikistään. Ja muistaa hymyillä paljon. Se onkin tainnut olla pelastukseni, että hymyilen paljon. Minua pidetään herttaisena, mutta ujona ja vähän tyhmänä. Silloin ihmiset voivat rauhassa asettua yläpuolelleni eikä heidän tarvitse miettiä, yritänkö olla loukkaava tai enkö pidä heistä.

ei mua nyt vähän naurata tämä elämä. Mulle saarnataan koko ajan, että puhun vääriä sanoja. Mie sentään olen tavallinen ihminen. Sitten joku ministeri menee ulkomaille ja polvistuu kummallekin polvelleen katollisen paavin eteen. vaikka edustaa Suomea, siinä tilaisuudessa ja kuuluu evank. luterilaiseen kirkkoon. Mie nyt sentään tuollaiset tavat osaan ja, jos olisin ollut siinä tilaisuudessa, en olisi ortodoksina polvistunut vaan olisit sanonut paaville vaan päivää. Koska se on niin, että vain katoliset polvistuvat ja osoittavat paaville kunnioitusta. sama kuin ortodoksit suutelevat ort. papin sormusta jos harvoin näkevät, sitäkään ei saa tehä luterilaiset eikä katoliset.

tiijätkö, Rusakko mitä, mun lääkäristä sanotaan, että se on kylähullu. Se vähän tekee mitä huvittaa mutta silti mut laittaa koulutukseen. Sillai onkin helpompi elää, että on tyhmempi kuin muut. mutta mua sanotaan pikkuneroksi ja professoriksi. mie tiijän aika paljon kirjajuttuja, sitten ihmiset luulee, että leikin, kun en tajuakaan jotain tavallista arkihommaa. Nyt, kun olen tuossa uudessa paikassa niin olen alatityhmä. Oikeastaan helppoa, kun ei ainakaan mitään koulujuttuja puhuttu. sellaista yleistä puhuivat, että teet sitä ja sitten tätä, oikeastaan en mitään tajunnutkaan. Ruokapöydässä ihmiset puhuivat mitä tekivät viikonloppuna, ne olivat kaupoissa ja kylässä. Mie sanoin, että kiitos, tein samaa, kun en kehannut sanoa, että mie katoin vaan joutsenia.

Kirjoitin koko päivän muistiinpanoja, nyt luulen, että tiedän miten ihmisten kanssa pitää olla maanantaina. Ensi viikon maanantai on varmaan sitten helpompi. Huomenna opettelen tiistai olemisen.

mie en jaksa tätä juttua. nyt kun olen oikeitten aikuisten joukossa, tajuankin, että olen aika pösilö. en jaksa näin olla, kun en mitään ymmärrä. istun vaan ja puren ikeniä, niin, että veri valuu suussa. tavallaan harrastan viiltelyä, teen sitä vain hampaillani. haaveilen, että ole jossain muualla. eilen en sanonut yhtään sanaa, kun yksi sanoi mua pösilöksi, niin en sitten enää puhu mitään.

kun on miehiä ja naisia sekaisin, niin kerrotaan paljon kaksimielisiä juttuja. mie en niitä tajua yhtään enkä siis osaa nauraa sillonku muut nauravat. tavallaan on hassua, kun joku kertoo jonkun jutun eikä se sen suusta tulee vitsinä. mun pitää se mun omassa päässäni kääntää vitsiksi. mun pitäsi ehtiä se juttu vitsiksi vääntää ja nauraakin sitten samaan aikaa kun muut. yleensä kaksimieliset jutut, mun käsitykseni mukaan, liittyvät seksielämään. sitä en ole harrastanut vielä, niin, että en oikein sitten osaa niitä juttuja vääntää vitsiksikään eli muiden mielestä mie olen sitten pösilö.
en jaksaisi olla tällainen tyyppi enkä tässä seurassa. mun elämäni meni perseelleen aivan kokonaan.

Voi että sä Maanvaiva vaikutat tosi mielenkiintoselta ihmiseltä. Haluisin ihan oikesti tutustuu suhun. Siis en sillai oikeesti että nähtäis, emmä sellasta uskalla 🙂

Mä oon nyt jonkun verran oppinu ettei saa sanoa asioita suoraan. Eikä saa sanoo vaikka joku juttu onki omasta mielestään ihan tyhmää. Lapsena ja vielä vähän siitä eteenpäinki ni jos vaikka joku luokkakaveri kysy että mitä mä tykkään sen uudesta paidasta, ni vastasin mitä mä tykkään siitä. Saatoin vaikka snaoa, etten tykkää yhtään. Ihan vaan sen takia, että mua ärsytti, että ihmiset kysyy jos ne ei halua kuulla mun mielipidettä. Sitte opin kysymään niiltä ensin, että haluatko kuulla että se on hieno, vai haluatko kuulla mitä mieltä mä oon siitä. Ja vaikka joskus sanoin, että mä en ikinä ostais tollasta, eti se tarkottanu, etteikä se olis ihan ok sen toisen päällä. Mä en oikee oo ymmärtäny tota, että ensin kysytään jotain ja sit ei saa vastata. Ja muutenki on niin hirveen paljon sääntöjä, normaja, jota pitää seurata. Tavallaan mä tarviin niitä hirveen paljon. Tai siis ku en ite oikee ymmärrä niitä ni mulle pitäis kertoo. Mut sit taas vihaan kaikkee sellasta missä en saa olla oma itteni. Missä mun pitää mennä jonku ihme käyttäytymissääntöjen mukaan. Varsinki nuorten kesken se on vaikeeta ku ne on aika tiukkoja mut ei sit kuitenkaan selkeitä.

Miks, Maanvaiva, se on outo harrastus että kattoo joutsenia? Mä kyllä pelkään niitä. Mutta mä taas tykkään matkustaa ratikalla. Otan kirjan ja musiikkia mukaan ja ajelen ympäriinsä. Sitä monet pitää tosi outona.

Varmaan on hyvä oppii kaikki "normaalit käyttäytymissäännöt", että tietää mitä tehä silloin ku pitää, mutta sitte ku on omien joukossa taisellasten, jotka on tuttuja tai jotain, siis turvallisten ihmisten joukossa, pitää saada käytäytyä niiku on. Kuhan ei tahallaan satuta toista. Koska ei kukaan voi olla onnellinen jos tungetaan johonki muottiin johon ei ollenkaan sovi. Ei ihmistä väkisin voi saada ajattelemaan jotenki erilailla. Ja sitte käyttäytymään sen mukaan. Niiku ei vaikka rekikoiralle opeteta noutajan hommia ja odoteta että se vois hyvin. Ku se ei toimi niin. Varmaan voi joitain asioita opettaa ja sitte ku ei tarvii ni se saa elää niiku sen kuuluu.

Tuo on ihan totta, että ihmiset kysyvät, vaikkeivät halua kuulla oikeaa mielipidettä. Minä kyllä annan pääsääntöisesti oikean mielipiteeni. Ainakin lähipiirini on siihen tottunut ja pitää sitä oikeastaan hyvänä asiana, koska tietävät minun olevan aina rehellinen.

Oikeastaan minusta tuntuu, että useimmilla ihmisillä on joskus tai jopa aika usein vaikeuksia ymmärtää muita. He eivät vain koe sitä suurena rasitteena joko koska se on melko satunnaista, tai koska he eivät ajattele asiaa pidemmälle vaan pitävät asiaa omana tai toisten syynä. Eipähän sekään ole korrektia, että haukkuu toista pösilöksi. Osoittaa vain jonkinlaista typeryyttä ja kyvyttömyyttä samaistua muihin. Mikseivät ihmiset älyä, etteivät kaikki ole samanlaisia eikä kaikille sovi samanlaiset käyttäytymissäännöt?

Monessa seurassa nauran vähän jälkijunassa muiden vitseille. Usein en edes seuraa keskustelua, mutta kun muut alkavat nauraa, niin sitten minäkin vähän hymyilen mukana automaattisesti. Aina en kyllä viitsi. Olen huomannut, että en näe hirveästi vaivaa tullakseni toimeen ihmisten kanssa. Minulla on ne muutamat ihmiset, joihin olen joskus onnistunut tutustumaan, ja jotka ymmärtävät minua. Muiden kanssa en jaksa yrittää mitään kummallisia keskusteluja. Minulle tämä toimii aivan hyvin, koska en kaipaa kymmentä ystävää, vaan yhden hyvän.

Kiitos, kun vastaatte, koska musta tuntuu, että en selviidy henkissä kuntouspaikassani. mun aikakin käy tosi pitkästi, kun en saa lukea, enkä alkaa kirjottaa, pitäsi vaan seurustella muiden kaa. En todellakaan kaipaa muiden ihmisten seuraa, ne kaipaavat mun seuraa. mie viihtyisin yksin. mulla on vielä se vika, että, kun jännlttää olla muiden seurassa, niin mie unohan sanoja, ihan normaalisanoja. kun aloin kertoon, kun pakotettiin, kodistani ja ketä siellä asuu, nii mie unohin kotisanan. Aloin kertoon, että paikka missä mulla on oma huone, ja se paikka missä asuu isä ja äiti. sitten joku paskempi ihminen mut keskeytti ja sanoi, että puhutko kodistasi. Mie sitten lopetin puhumisen ja sanoin, että kerro sie, koska sen paikan tiijät. Mie ne sanat tiijän mutta vaan ne hetkeksi unohan. Eilen aloin kertoon tukihenkilölle, että puren ikeniä verelle. Sitten unohin ikenet-sanan, kerroin pitkät pätkät lihoista mitä mulla on suussa. kahen tunnin päästä muistin ikenet-sanat.

En muuta haluaisi, kun, että ihmiset antaisivat mulle aikaa sanoa mitä mulla on asiaa. Sitä aikaa ei kyllä monellakaan ihmisillä ole. ei ees kuntoutuspaikassa, misä vaan mähötään ja ootellaan hyvempiä päiviä.
Tänään kuulemma oli villitpuheet, kun huomenna on perjantai. taas oli kaksimielisiä juttuja. porukka nauroi maha kippurassa. Mie aattelin koko ajan, että voisinkohan nyt kertoa, kun aamulla näin villin ketun rannalla kyttäämässä joutsenia. Olisin sitten alkanut maha kippurassa nauraan ja sanonut, että kääntäkään se päässänne vitsiksi, se oli kaksimielinen juttu.
Mie en Rusakko naura vaan siksi, kun toiset nauraa. Aika joutavaa hommaa. periaatteessa en haluaisi nähä vaivaa muista ihmisistä nyt on vaan pakko, että pääsisin koulua jatkaan ja opet kestäisi mua. Vaikka en kyllä tajua miten näitäkin oppeja sitten koulussa noudatetaan?

Xeralla vastaan vielä. mie en hirveesti halua nähä netti-ihmisiä. Koska tavallaan mie pijän heitä sana-ihmisinä. Netti-ihmisten kanssa ei tarvitse katsoa silmiä eikä muitakaan ruumiinliikkeitä, kun seurustelee, on vaan sanat. Sie ja mie ollaan jo aika kauan tunnettu, mitäs sitten, jos nähtäisiin. voisi ollakin, että emme kumpikaan olisikaan sellaisia kun luultiin. menisi hyvä ystävyys pilalle, mahollisesti.
Arvaa mitä, niin, että mie ja net-tuki oltiin viime kesänä samassa paikassa yhessä tilaisuudessa samaan aikaan. mie aattelin ensin, että hitsi, jos törmätään ja se vaikka mut tuntee, kun olen sille antanut kuvani postitse. sitten aattelin, että haluan mie sen nähä. Mutta siellä oli niin paljon väkee, että ei nähty, onneksi. Kun siinäkin olisi voinut käydä niin, että me sanallisesti, ilman ruumiista, tulemme toimeen keskenään. Jos mie sen turvan olisin nähnyt, niin olisi voinut mennä suhde pilalle.

Mie en omasta mielestäni tahaltani satuta ketään. vahingossa ja melkein huomaamatta niin teen jatkuvasti. mie huomaan sen jälkeen pähin ja sitten pyytelen anteeksi monta kymmentä kertaa. kohta pyydän jo anteeksi ennekun sanon mittän, varmuuden vuoksi.

Hyvää vappua kaikille. 🙂🌻 esittää vappuhuiskaa

ujom86 sulle terkkuja, voithan joskus kirjottaa muissakin otsikoissa.

maanvaiva kirjoitti 28.04.2005 klo 14:56:

Xeralla vastaan vielä. mie en hirveesti halua nähä netti-ihmisiä. Koska tavallaan mie pijän heitä sana-ihmisinä. Netti-ihmisten kanssa ei tarvitse katsoa silmiä eikä muitakaan ruumiinliikkeitä, kun seurustelee, on vaan sanat. Sie ja mie ollaan jo aika kauan tunnettu, mitäs sitten, jos nähtäisiin. voisi ollakin, että emme kumpikaan olisikaan sellaisia kun luultiin. menisi hyvä ystävyys pilalle, mahollisesti.

Ihan samalla lailla ajattelet kun minä 🙂 Mutta tällälailla sanoilla ja ja oman ajan kanssa ni haluun oppii tuntee sut. Oltii koiran kanssa metsässä tänään ja oli niin mielettömästi sinivuokkoja että ei tosi. Valkovuokkojaki oli jo tullu, keltavuokkoja en vielä nähny. Odotan hirveen malttamattomana että nokkoset kasvais nii että vois alkaa poimimaan. Laitan sitte pakkaseenki.

Tervehdys maanvaiva,

maanvaiva kirjoitti 28.04.2005 klo 14:56:

Kiitos, kun vastaatte, koska musta tuntuu, että en selviidy henkissä kuntouspaikassani.

Kyllä sinä selviydyt. On minusta aivan normaalia tuntea noin. Ei uuden opetteleminen ole mitään helppoa. Vaikka olisi kovin motivoitunutkin oppimaan, pitää joskus saada vetää henkeä ja olla ihan yksin. Ikäänkuin pureskella asioita mielessään. Ja sinähän muutenkin olet tottunut olemaan yksin. Väsyt varmasti jo pelkästään muiden seurasta enemmän kuin joku toinen.

Välillä voi tuntua, että nyt kaikkea on vain aivan liikaa - ei jaksa. Siihenkin on oikeus. Sitä saa väsyä - saa olla toivotonkin. Aikanaan sitten taas nousee ylös. Sitten kun on siihen valmis.

mulla on vielä se vika, että, kun jännlttää olla muiden seurassa, niin mie unohan sanoja, ihan normaalisanoja.

Minulla on myös tuo sama ongelma. Varsinkin tietyissä, jännittävissä tilanteissa, joudun kiertelemään ja kaartelemaan, jopa keksimään omia sanoja täytteeksi, kun yritän hapuilla sitä ihan tuttua sanaa. Mutta ei tuo nyt niin vaarallista ole. Ei aina tarvi onnistua. Jokainen meistä välillä "mokaa". Ei tuo tietysti mukavaa ole. Joskus sitä haluaisi vajota maan alle. Minäkin totean usein, että ehkä on parempi kuitenkin olla sanomatta mitään, ettei vaan tule tällaista sanan kadottamista tärkeämmässä tilanteessa. Mutta nykyään sanon silti. Ja tuo sinnikkyyteni alkaa tuottaa tulosta. Edelleen sanoja katoaa, mutta ei enää ihan niin usein. Ehkä kun hyväksyy itsessään tuon ongelman, ja siitä huolimatta vain puhuu, alkaa se ongelma menettää vähän merkitystään. Ja sitä kautta se jännittäminenkin voi hieman helpottaa. Ja kun se jännittäminen helpottaa, niin voi jopa käydä niin että myös ne sanat pysyvät paremmin mielessä.

Sinulla on myös erittäin elävä tapa kirjoittaa näistä vaikeista asioista. Pidä siitä kiinni. Ja älä häpeä harrastuksiasi! Hienoa, että joillakin on jotain hieman erikoisempiakin harrastuksia. Niistä saa olla ylpeä. 🙂🌻

Minusta on vähän kummallista, että laitetaan tuolla tavalla olemaan tuntemattomien ihmisten kanssa, ja sitten vielä pitäisi oppia puhumaan niiden kanssa. Kertomasi mukaan he kuulostavat aika pöljiltä kaksimielisine juttuineen. Kuka nyt pöljien kanssa jaksaisi yrittää tutustua? Tuntuu, että tuossa sinun "koulutuksessasi" on ihan väärä lähtökohta. Jos pitää yrittää olla tylsien ihmisten kanssa väkisin, ihan vain sen vuoksi, että siinä muka oppisi käyttäytymään, niin luulisi siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. No, enhän kuitenkaan tiedä tilannetta kokonaisuudessaan. Ihmetyttää vain, sillä minä itse olen alkanut oppia ihmisten kanssa olemista paremmin vasta sen jälkeen, kun löysin ihmisiä joihin oikeasti halusin tutustua. Tarkoitan, että älä vain lannistu siitä, ettet pakotettuna osaa käyttäytyä "oikein".

Minultakin katoilee sanoja aina välillä. Parhaalta ystävältäni samoin, joten ulkopuolisen mielestä keskusteluissamme ei välttämättä olisi hirveästi tolkkua. Näkisinpä minäkin joskus kettuja muuten kuin tien vieressä kuolleena. Viime viikolla näin ensimmäistä kertaa elämässäni mäyrän - sekin kuollut auton alle. Silloin kyllä vihasin ihan kaikkia ihmisiä.

ovat olleet vielä vähän aikaa sitten mielenterveyssairaita aika pahastikin. Niillä on päässä heittänyt ja sitten ovat parantuneet ja ovat nyt kuntoutuksessa, että pääsivät takaisin työelämään. Mie olen aivan väärässä paikasa, ne ovat mua vanhempia, ne ovat jonkun ammatin jo hankkineet. Ei kai ne sitten niin pösilöitä ole kun musta tuntuu. Olemme vääriä ihmisiä olemaan toistemme seurassa. mutta mulle ei löytynyt muuta paikkaa niin, että saisin aina illaksi tulla kotiin. Koulussa opet eivät mua jaksaneet ja vielä vähemmän mie niitä. Mutta ei mulle ole mitään hyötyä olla siinä paikassa. Siksi en muuta tee kun istun hiljaa. Mutta ensi viikolla pääsen jo välillä musiikintunneille ja perjantaina alan käymään puukon valmistus kurssilla. En ota puukko kurssile mukaan. Saan tästä lähin olla perjantait pois. ensin teen puukon, sitten opettelen valmistamaan täyslihasäilykkeitä, sitten pääsen pariksi viikoksi taimitarhalle, sitten alkaa kesäloma.

Sanojen unohtamisesta mua on koulussa kaikkein eniten kiusattu ja näköjään myös sitten aikuisten maailmassa. Tai ihmiset vissihe luulevat, että tekevät mulle palveluksen, kun sanovat sen sanan. mie yleensä suutun ja lopetan puhumisen. tavallaan mie puhuisin paljon vähemmän,jos sen sanan muistaisin enkä joutuisi pitkää litaniaa keksii siihen yhteen sanaan. on se pösilöä, että unohtaa vaikka koti-sanan, juuri silloin, kun siitä kodista alkaa juttua kertoon. mie jäänitän sitä, että mitä ne toiset ajattelevat mun kodistani ja siellä olevista ihmisistä ja esineistä. käyn myös tähän sanojen unohtamiseen tukiopetusta koulussa. mitä sekään auttaa? ope on tuttu ja on meillä kotonakin käynyt, pitää joutsenista jne, en sen kaa unoha sanoja.

Siinä sie Friend olet oikeassa, että mulle tekisi hyvää saada olla yksin ihan rauhassa. mutta ihmiset pelkää, että yritän itsemurhaa, jos olen päivät yksin. mie kulkisin koirien kanssa mettässä mutta sitten alkaisin taas puhuun kuolleelle ukilleni. niin käy aina, kun olen paljon mettässä yksin. näen ukin puiden lehdillä ja sitten alankin sille asioita kertoon. vissiin se aikuisten mielestä on suotavampaa, että puhun asiat terapeutille. mutta ihmiset ahistavat mua todella paljon ja, jos kun olen oikea aikuinen en aio olla ihmisten seurassa paljon yhtään.

Rusakko, en ole koskaan nähnyt mäyrää mutta olen nähnyt ahman, vähän niissä on samaa näköä, jos on vilkas mielikuvitus. Ilveksen olen nähnyt usein, sitä vähän pelkään, se on aika luihu. Mun veli on nähnyt karhun, se tuli sen auton eteen, veli löi jarrut päälle ja samalla paskansi housuun.

vasta oli suomalaisuuden päivä. suomalaiset ovat sellainen kansa, että ne sanovat kaikille suoraan mitä mieltä ovat. suomalaiset ovat jäykkiä eivätkä paljon puhu vieraille, suomalaiset viihtyvät yksin mökillään, juovat kossua ja saunovat. näin sanottiin monta kertaa radiossa.

siitä sitten voinkin tehä johtopäätöksen, koska olen Asperger-ihminen, niin en ole kyllin hyvä suomalaiseksi. mie en saa sanoa kelleen suoraan mitä mieltä siitä olen, mun pitää käydä kuntouksessa, että opin oleen vieraiden kanssa. mökillekään en saa lähtee yksin. kossupullon, jos ostan ja ehin sen juoda, niin mun pitää käydä raittiusseurassa kuuntelemassa luentoa, miten hoidon ongelmia ilman kossua.
mun ukki kyllä olikin venäläinen mutta sitten suomalainen, soti suomalaisena sodassa. mihin sitten katosi mun oikeudet olla suomalainen?

olen oppinut kuntouksessa puhumaan näin; voisinko mahollisesti, ehkäpä tähän väliin sanoa asiasta mielipiteeni. jos saan luvan, niin sanon, että olitpas pösilö.
olen myös oppinut, että ihmiset möksättävät helposti, silloin MUN pitää mennä omaa huoneeseen ja koota itseni ja rauhottua. en tiedä mitä mun pitää koota, mutta kun tulen takaisin muut ovat normaaleja taas.