Aloitan tulevana syksynä viidennen opiskeluvuoden yliopistossa. Tulossa on vielä monta opiskeluvuotta, sillä opiskelut ovat pitkittyneet sairastelu vuoksi. Oikeastaan opintoviikoissa on tavallaan ”puolet jäljellä” maisterin tutkinnosta.
Tulevaisuus ja valmistuminen pelottaa. Entä jos en pääse töihin? Miten maksan opintolainat? Entä jos valmistun suoraan työttömyyskortistoon? Kuitenkin haluan todella hartaasti päästä töihin ja suorittaa mahdollisesti myös toisen tutkinnon. Jatko-opinnotkin kiinnostaisivat. Jotenkin harmittaa puheet lukukausimaksuista (tarkoittaisivat minulla automaattista opintojen keskeytystä) ja akateemisesta työttömyydestä.
Mun viesti ei nyt varsinaisesti liity sun tarinaan, mutta mullakin on opiskeluun liittyviä pelkoja. Tai miten sen nyt sanois.
Varmasti monella koulua käyvällä on ajatus että "mä en enään jaksa käydä täällä", mutta silti käy ja suoriutuu hyvin. Mulla ei mene ihan niin.
Mä mietin koko ajan miten voisin keskeyttää koulun, olen jopa raskautta harkinnut ihan tosissani. Kaikki mun päivät menee siihen kun ajattelen koulua ja opiskelua että miten mä luulen suoriutuvani kun päivä päivältä vaan alkaa ahdistaan enemmän koko koulu.
Suoriuduin kauppiksen ensimmäisestä vuodesta melko hyvin... Yks kurssi vaan tarvii käydä uudellee. Ja numerot on mitä on kun ei jaksa kiinnostaa toi tunneilla käyminen.
Olen lukemassa itteeni datanomiks, mutta en tiedä onko musta siihen. Jos vaihtais koulua? Tai kokonaan alaa? Menis vaikka lähihoitajaks. Se oli mun toinen haave minne piti hakee, mutta tiedän ettei mun psyyke kestä sitä että pitää olla vanhusten kanssa. En vaan kestä sitä. Mutta en tunnu kestävän mitään muutakaan.
Koulua nyt yritän käydä, koska alan saamaan opintotukee. Jos lopetan koulun kesken, niin saanko ikinä mistään töitä? En, koska ei ole tutkintoa mihinkään. Enkä halua elää sossun tuella koko elämääni.
Minulla on vähän samaa kuin sulla Särkynyt lasienkeli. Siitä poikkean, että valmistun kai ensi keväällä agrologiksi, se ei kuitenkaan ole lopullinen päämääräni vaan opiskelen myös yliopistossa. Haaveilen myös, että suoritan siellä kaksi tutkintoa, ekakin kyllä vielä on kaukana. Mulla ei vielä ole opintolainaa, eikä ole koskaan ollut edes opintotukea vaan olen opiskellut vammaistuella ja suvun rahoilla. nyt sitten kai vammaistuki loppui ja en tiedä vielä millä rahalla jatkan opiskelua, jos en saa ees opintotukea, koska sekin on monimutkainen asia mitä en tajua jne. minä en tajua mitään mistään raha-asiasta.
Minä ikäänkuin valmistun agrologiksi jotta mulle ei päästä kuittailee akateemista työttömyydestä vaikka aion opiskella vielä vuosia sen valmistumisen jälkeen. Vaikka pösilöltä kuullostaa muille opiskella joku työläisammatti mikä sitten itselle on sivuseikka.
ja hassuinta minusta tuntuu, että minä lopullisesti haluan tulla arktisten alueiden tutkijaksi koska ne ehtii kaikki sulaa ennen ku minä ehdin valmistua.
Minä en sulle osannut hirveästi vastailla, ehkä sinua helpottaa lukea ettet ole aivan yksin joka on samassa tilassa kun sinä olet. ehkä ei tästäkään ollut mitään hyötyä sulle. Voi pastelli, että mua ällöttää koko maailma.
Olen vasta menossa lukioon, mutta minuakin ahdistaa edes ajatella opiskelua. En haluaisi miettiä tulevaisuutta lainkaan. Tuntuu, ettei minulla edes ola tulevaisuutta. Ei ole mitään unelmia edes... Haluaisin vain jatkaa lomaa loputtomiin, ettei tarvitsisi ajatella tulevaisuutta ja omaa ammattia.
Heippa Särkynyt lasienkeli!
Hienoa, että sairasteluistasi huolimatta olet opiskellut! Se kertoo, että pyrit elämässäsi eteenpäin. 🙂🌻 Ymmärsin, että koet ongelmaksisi valmistumisesi hidastumisen ja opintojen maksuvaikeutesi. Kiinnostaako ala kuitenkin sinua? Älä silloin luovuta, vaan etene SINULLE sopivin askelin.
Vaikutat tunnolliselta ja vastuuntuntoiselta, toisaalta kannat liikaa huolta tulevasta. Olet jo ETUKÄTEEN sanonut itsellesi, että sinun on vaikea työllistyä alallasi. Onko sinulla ystäviä tai läheisiä, joiden kanssa keskustella huolistasi?