Onko pakko jos ei jaksa?
Hei! olen 20-vuotias miehen alku ja päätin nyt purkaa vähän pahaa oloa tänne jos helpottais.
Toivottavasti joku jaksais lukee tän.
Tuntuu että kaikki vaan kaatuu niskaan ja yhteiskunta painostaa☹️. Mulla on aikaisemminkin todettu masennus, kävin terapiassa ja söin lääkkeitä sen takii.
Taustalta löytyy 12-vuotta koulu kiusausta, ekan kerran sain hoitoo masennukseen amiksen toka vuonna ja sain sen avulla selätettyä sen masiksen.
Sitten tuli kuvioihin sellaset asiat kuin, vuokra kämpän hommaaminen, työelämä, laskut, armeija jne… Aluksihan se yksin asuminen oli vähän outoo mut siihen tottu ja elämä näytti menevän suhtkoht hyvin. Inttihän meni ihan ookoo ja niinku sanotaan aika kultaa muistot, niin nykyään mietin et kyl se intti oli ihan kivaa aikaa vaik välistähän seki homma otti pannuun mut en valita siitä sen suuremmin.
Sit intin jälkeen piti tietty alkaa hommata töitä itelle, ei oikein onnannu mulla mut sain sit työkkärin kautta yhen paikan kirvesmiehenä ja aattelin et nyt alkais hommat luistaa pikku hiljaa. Mut eihän se työpaikka kauaa pysyny kuukauden ehin paiskia töitä ja sit loppu tili kun ei ollu enää työmaita.
Taas ollaan tässä työttömänä ja pitäs taas kokonainen vuosi jaksaa eteenpäin mut valoa ei näy missään, Masennus tuli taas kuvioihin siinä intin jälkeen ja töissä olo aikana se tuska ja kaikki unohtu vähäks aikaa mut eihän ne mihinkään hävinny kokonaan😞.
Nyt nyky päivään🙂.
Elikkä masentaa ihan pirusti ja tuntuu etten saa tukee mistään vaik käynki nyt taas terapiassa ja syön lääkkeitä masenukseen, tuntuu vaan ettei ne auta mua tarpeeksi.
Mun äiti on mulle aina selittäny et asiosta pitää pystyy puhuun ja kertoo jos on vaikeeta, yrittänythän olen puhuu sille ja isälle asiasta mut ei sieltä suunnalta oikein tukea tunnu tulevan, mikä taas tietty masentaa mua lisää koska koko mun perhe on mulle tosi tärkee ja en haluais ketään niistä menettää ikinä. Tän toisen masennuksen alussa mä alotin jo itteni viiltelyn koska oli niin paha olla😭. Nykyään vaikka mulla onki tää lääkitys niin nautin alkoholia muutaman oluen joinain iltoina.
Joka päivä mietin itsemurhaa ja vaikka tiedän et sehän ois mun perheelle hirvee katastrofi, niin en mä enää jaksa välittää☹️. Ei oo ketään niinku tosi läheistä jolle mä voisin puhuu näistä asioista ne vaan pakkaantuu mun sisään ja sittenhän se esiintyy itteni viiltelynä ja itsetuhoisina ajatuksina. Alan olla melko eristäytynyt ihminen nykyään en viitsi olla muiden seurassa hirveesti ja vähän isommissa tilaisuuksissa alkaa ahistaa ihan hirveesti.
Mä alan olla jo melko lopussa ja tuntuu et kohta mä oon siellä asti että teen sen itsemurhan
Ei vaan jaksa enää, pelastaispa joku ennen kuin on liian myöhäistä😭
Heippa
Joo toivon että et ikinä miettisi itsetuhoajatuksia sillä se ei ole kyllä mikään
ratkaisu ja mietitään asioihin muu ratkaisu ja vaikka elämä on välillä vaikeata
niin kyllä se elämä siitä järjestyy ( usko minua ) mut nyt kun sinulla on vaikeata niin
sinua pitää tukea ja auttaa niin pääset taas elämässä eteenpäin.
Mut se on aina vaaran merkki kun eristäytyy muista omiin oloihin ja viiltelee.
Mutta onneksi sinulla on perheesi tukena ja kerro heti ja aina vanhemmillesi
kun on paha olla ja mieltä painaa niin sekin helpottaa.
Hommaa itsellesi tukihenkilö ??? niin voit jutella kaikista asioista .
Kuin myös käy terapiassa niin kauan kun tarvitset ammatti apua ja myös lääkärissä.
Nyt on kanssa tärkeätä että et jää ongelmien kanssa yksin.
Kaunista alku vuotta sinulle.
"Itsemurha ei ole ratkaisu". Vaan mitä tehdä kun oikeasti ei jaksa enää? Ihan lopussa, pienikin vastoinkäyminen ja ei ole syytä nousta sängystä ylös.
Tiedän ajatuksesi. 20 vuotta löytyy täältäkin ikää, naispuolinen tosin. Työttömyys, vuokra-asunto, laskut, sossun- ja kelana kanssa paperisodat tuista ja etuuksista jne. Ei vaan jaksaisi yrittää.
Yritä pystyä puhumaan vanhemmillesi tai terapeutillesi, että tilanne on oikeasti huonompaan päin. Tai mikäli et pysty puhumaan suoraan, printtaa tuo tekstisi ja näytä se hänelle. Toivottavasti jaksat yrittää. Yritetään yhdessä jaksaa jatkaa elämäämme, vaikka se toivottomalta näyttääkin. Et ole koskaan yksin!
Moi!
Ihan ekana sanon, elä itsellesi, älä yhteiskunnalle!
Sun pitää löytää oma juttu, ne asiat mistä saat iloa...älä turhautu, yritä, pikkuhiljaa! TÄRKEIN: ÄLÄ PIILOTTELE MITÄÄN, ole avoin auttajilles, vaan niin ne pystyy auttamaan! Asiat ei oo niin huonosti TODELLA kun ajattelet! Itsetuhoajatukset on aina paha juttu ja muista puhua niistä auttajilles auvoimesti! Vaan näin saat tarvittavaa apua. Itse olen ollut itsemurhahakuisuuden/yritysten takia vaikka missä osastoilla. Sillon se oli kamalaa, pelottavaa yms. Mutta nyt muutama vuos eteenpäin olen iloinen että kestin tos pskan! En ole vielkään kokonaan terve, mutta voin paremmin. Tärkein juttu on se että kun sä otat rohkeesti noi tunteet käsittelyyn, sä pitkällä tähtäimellä kasvat ihmisenä (okei klisee, mutta tottaa!), opit ymmärtämään mistä nää fiilikset tulee ja miten sä voit niitä käsitellä! Jos mä pystyin tähän, niin säkin pystyt! Tietäisit miten toivottomana oon ollut, pohjalla! Ja silti tässä nyt. Sulla on koko elämä edessä, joten älä luovuta nyt. Oon sitä mieltä, että et oo tehnyt kaikkees tän asian selvittämiseks, joten et voi heittää hanskoja tiskiin! Tsemppiä sulle, ihan tosi!
moi!
ei ole tullu pitkään aikaan kirjotettuu on tapahtunu paljon tässä vuoden alussa.
olen tammikuun alussa siirtyny sairaala hoitoon ja alkanu selvittää asioita. Kaikki näytti olevan paranemaan päin, mut ei niin ei😞.
En jaksa selvittää kaikkii kuvioita mut kuitenkin, tulin törkeesti hyväksikäytetyksi, kolaroi mun auton ja varasti senki vielä, auton sain takas hyväs kunnos et siis mitään ei viety sieltä. Velkoja tuli aika reilusti ja siinä tapahtu paljon sellasta mitä en uskalla edes tässä kertoo. Kävin siis todellakin pohjalla niihin aikoihin.☹️. asia on poliisin hoidos ja menee eteenpäin.
kaikki se masens mua lisää ja oli tosi rankkaa, viel olen sairaala hoidos ja selvittelen asioita, ylämäkii ja alamäkii on, hirveesti ei ihmiset pidä yhteyttä, yritän soitella mut ku ei jaksa aina, kukaan ei käy kattoon mua täällä, minunko se pitäs olla aina kerjäämässä et tulkaa moikkaan. En halua olla painostamas toisii että tulkaa kattoon koska niin haluun, pitäähän se heijänki olla halukkaita tuleen käymään. Hirveen on yksinäistä, oon alkanu kirjottaa täällä asioita paperille ja jotain riimei skriivannu paperille. Se auttaa vähän.
Viel ei ole kaikkee selvitelty, on talous puoli vähän heikoilla ja jaksaminen.
Eiköhän tämä tästä, päivä kerrallaan🙂🌻
Pitää koittaa jaksaa päivitellä tänne tilannetta taas joskus.
moi!
Kiitos kaikille kommenteistanne, niistä on ollu apua🙂👍.
Näyttäs olevan asiat hyvään suuntaan menossa, oon saanu vertaistukee ja tulee tukihenkilökin tässä kohta minulle. Olen saanu käsiteltyä asioita melko paljon ja on tässä tullu toi kirjottaminen mukaan kuvioihin, mikä on hieno asia mun mielestä, paperia on kulunu aika lailla☺️.
Ei ole itsetuho ajatuksia ja unirytmi on tällä aikavyöhykeellä kuten kuuluu, hyvillä mielin eteenpäin. Mutta huonoja hetkiäkin löytyy vielä aika lailla, mutta oon saanu vähän positiivisemman asenteen ja suunta on tästä ylöspäin🙂👍.
Tsemppiä kaikille jotka kamppailevat masennuksen ja muiden ongelmien kanssa, ette ole yksin. Asioista kannattaa puhua läheisten tai/ja ammattihenkilön kanssa, se auttaa.
Koittakaa jaksaa🙂👍