Ollut jo pitkään hoidossa, mutta silti masennus (kroonistunut)
Olisiko muita jotka ovat sairastaneet jo pitkään masennusta, mutta olleet melkein koko ajan hoidossa (terapiakäyntejä tai tms.)?
Sairastuin 14-vuotiaana (peruskoulun 8. luokalla) masennukseen ja sairastan edelleen. Täytän syksyllä 21 vuotta eli olen sairastanut reilut kuusi vuotta.
Aloin oireilla univaikeuksilla. En saanut nukahdetuksi iltaisin ja yöunet jäivät muutamaan tuntiin tai välillä ei tullut nukuttua ollenkaan. Kävin koko ajan koulua. Äitini (joka sairastaa myös masennusta) kiinnitti huomiota univaikeuksiini ja varasi ajan perheneuvolaan juuri ennen koulun kesälomaa v.2000 . Siitä hoitoni alkoi. Rippileiri oli helvettiä 😭, mutta niin oli koulukin (kärsin koulukiusaamisesta melkein koko peruskoulun ajan). Syksyllä kokeiltiin ensimmäistä lääkettä, joka ei tehonnut. Sitten minut siirrettiin nuorisopsykiatriselle poliklinikalle.
Npspkl kävin ensimmäisen kerran helmikuussa 2001. Kävin yksilökäynneillä ja perhekäynneillä vanhempien kanssa. Kokeiltiin toista, kolmatta ja neljättä lääkettä, joista neljäs tuntui tehoavan ilman suuria sivuvaikutuksia. Sain tarvittaessa otettavan lääkkeen ahdistukseen. Jonkin aikaa tilanne oli hoidon suhteen sama ja oloni vaihteli ☹️.
Sitten v.2004 kesällä psykologi jäi virkavapaalle ja uusi tuli tilalle syksyllä. Yhtäkkiä v.2005 keväällä psykiatri jätti työnsä npspkl ja uusi tuli tilalle juuri ennen kesää. Aluksi uuden lääkärin kanssa meinasi mennä päin puuta, mutta pian totuin uuteen lääkärin (joka oli entisen vastakohta). Syksyn alussa edellisen psykologin työpesti päättyi ja koska aloin olla liian vanha npspkl, siirryin aikuispuolelle mielenterveystoimistoon yksilökäynneille. Lääkärini oli edelleen npspkl.
Sitten alkoi uuden tehokkaamman lääkkeen etsintä. Kokeilin viidettä, kuudetta ja seitsemättä lääkettäni, joista tämä seitsemäs on toistaiseksi vielä käytössä. Toivottavasti ei tarvitse jatkaa etsintää, mutta katsotaan nyt.
Pari viikkoa sitten hoitohenkilöni mielenterveystoimistossa jäi äitiyslomalle. Aloitan huomenna sellaisen depressiokoulun ja sen jälkeen jatkan yksilökäyntejä jollain toisella henkilöllä toimistossa. Lääkärini on kesän yli vielä npspkl (minun toivomuksestani), mutta sitten todennäköisesti siirryn lopullisesti aikuispuolelle.
Oloni on edelleen vaihteleva ja välillä jopa huono. Aloitin peruskoulun jälkeen lukion, mutta jouduin keskeyttämään ja siinä tilanteessa olen edelleen. En ole aloittanut vielä mitään koulua tai työtä. Välillä tuntuu että pääseekö sinne asti ollenkaan 😑❓.
No, mutta mä kirjoitin täksi kerraksi tarpeeksi, toivottavasti joku osallistuu keskusteluun 🙂🌻.
Kun mää oon tässä lukenu teidän juttuja oon miettiny samalla, että onko teillä kaikilla jotai sellasta taustaa kotona mistä teidän masennus johtuis?
Aattelin vain, kun meillä on ihan ollu hyvä koti ja lapsuus. Ja muutanki normaalit olosuhteet.. kai?
Ei ilmeisesti?😑❓
Tietänsä etsivä kirjoitti 25.04.2006 klo 01:05:
Olisiko muita jotka ovat sairastaneet jo pitkään masennusta, mutta olleet melkein koko ajan hoidossa (terapiakäyntejä tai tms.)?
Moikka!
Itse sairastuin vuoden 1998 paikkeilla, kun sain selville, että isäni oli pettänyt äiti (isä itse avautui
asiasta minulle) ja vuosi tämän jälkeen vanhempani erosivat. En jaksa kertoa asiasta enempää, mutta tässä siis mistä kaikki alkoi.
Vuodesta 1999 olen käynyt milloin sosiaalityöntekijällä, psykologilla, psykiatrilla ja on minulla ollut parin vuoden ajan nuorempana tukihenkilökin. Lääkkeitä aloitin käyttämään vasta viime keväänä.
Nyt olen TAAS lopettanut käynnit psykologilla turhautumiseni vuoksi, koska en jaksa jauhaa samoista asioista vuositolkulla. Haluaisin psykoterapiaan, mutta sinne en ilmeisesti vieläkään
pääse. 🙄
Sairastuessani olin siis 15 vuotias, nykyään 22v.
Hei.
En ole aikaisemmin kirjoittanut keskusteluun,mutta nyt tuntui et pitää saada kerrottua myös toisille.
Itse olen sairastanut pahasti 1½ vuotta ja koko ajan on ollut lääkitys. Nuorempana olen aikaisemminkin sairastanut ja käynyt psykologian kanssa keskusteluja. En tarkkaan muista siitä ajasta kun olin muistaakseen 10-12 vuotias. Samaan aikaan myös isä sairastu ja jäi työkyvyttömyyseläkkeelle n.50 vuotiaana. Olen nyt 22 vuotias.
Nyt kun olen ollut lääkärin hoidossa ja lääkitys on ollut tukena. Viime kesänä tunsin et olen "kunnossa" ja vähensin lääkettä ja viimein lopetin lääkärin luvalla. Ei mennyt kauan kuin tuli syksy ja kaikki oli toisin. Aloitin lääkityksen taas. Eihän se heti auttanut. N. 1kk sitten lääkäriä pyysin nostamaan annostusta 10mg 15 mg. En ole vielä saanut apua. Eilen mielenterveistoimistossa jutellessa päätettiin et olen nyt todella loman tarpeessa. Tänään sitten lääkäri kirjoitti vuoden loppuun asti sairaslomaa. Olen nyt ihan lyhyellä ajalla ollut useammalla lyhyellä sairaslomalla.
Tarkoitus olisi päästä erikoislääkärin vastaanotolle ennen joulua, et saadaan lääkitys kohdalleen. Terapian on tarkoitus aloittaa tammikuussa kun mielenterveystoimistoon tulee sellainen työn tekijä, joka pystyy sitä antamaan.
Olen kesästä asti tehnyt puhelinmyyntiä 7.5h päivässä ja sitä ennen opiskelun ohessä ilta- ja latyönä. Työ on henkisesti raskasta.
Nyt mietin että jos lopettais työt ja koittaisi työmarkkinatuella tehdä jotain muuta. Mielenterveystoimistossa kerrottua asiaa oli hoitajani toista mieltä. Pitää saada ensin kuntoon itse ja sitten miettiä töitä.
Syksystä asti en ole jaksannut tehdä juuri mitään. Tiskit tiskaamatta saattaa olla jopa viikon, asunto sotku jne. Nyt on tarkoitus et saisi itse siihen kun on et jaksaa tehdä arkiaskareet. Väsymys on ollut ihan sietämätöntä päivisin vaikka nukkuu työt normaalista 8 tuntia yössä.
Aloitin kokeilee kirkasvalohoitoa tänään. Tarkoitus on hankkia lamppu itselle. Ma käyn kokeilee uudestaan ja sitten tilaan itselle luultavammin. Alussa olin hieman väsynyt, mutta jo tunnin päästä virkeämpi.
Toivon että meistä jokainen parantuisi ja voisi elää ns.normaalia elämää.
Tehdään pienestä asiasta iso ilo.🙂🌻🙂🌻