Kyllä minulla on välillä ollut ajatus, että olen häpeäksi äidilleni. Olen myös miettinyt sitä vaihtoehtoa, että jos joskus sekoan ja tapan ihmisiä itseni lisäksi, niin millainen häpeä olisin silloin vanhemmilleni ja koko suvulleni. No, olenhan muutenkin sukuni musta lammas, niin miksen sitten olisi sitä loppuun asti.

Minulla on bioligisessa suvussa eno joka hirtti itsensä 15vuotiaana, siitä on jo aikaa jotain 30v, en sitä koskaa tuntenut. Biologinen sukuni usein puhuu kuinka olen kun tuo enoni. Biologinen äitikin tappoi itsensä ja taas suku puhui kuinka olen kuin äitini. Minä en ole tappanut itseäni vielä. Joskus tekisi mieli kysyä, että toivotteko mun tappavan itseni vai miksi aina puhutte noin.

Mitähän minä yritän selittää. Minut on nyt adoptoitu, on uutta sukuakin. Mutta olen paljon tekemisissä biologisen sukuni kanssa ja jotenkin tuntuu, että se suku häpeää minua enemmän kuin adoptiosukuni. Ja tuntuu, että bio. sukuni ikäänkuin odottaa että minä möhlään kuten teki enoni ja äitini.

Antaa olla, en osaa selittää. Itsemurha on häpeäksi suvulle. Vielä häpeämpää on ehkä kun samalla tappaa muitakin. sitä häpeää ei kestä vaan on yritettävä selittää "miksi näin kävi". Tuon ehkä halusin sanoa,

Pekka Auvisen vanhemmat saivat minut kirjottamaan adop.vanhemmilleni kirjeen jossa kerroin miten haluaisin heidän toimivan jos minä teen jotain kamalaa. Minä en halua vanhempieni syyllistävän muita ihmisiä minu teoiastani, vaikka minulla ei ollut ystäviä, vaikka mua ei huolittu mukaan välituntijuttuihin, vaikka mua ei kutsuttu syntymäpäiväkutsuille jne. silti minulla ei ole oikeutta tappaa muita ihmisiä kuin itseni.