Olen huomannut itsestäni, voin nyt sanoo olin psygiatrisessa hoidossa viime syksyn. Paineet alkoi siitä kun kaveri yritti komennolla minua ja kontrolloida. Olen huomannut että ystävyyssuhteita tulee kaikenlaisia vääntöjä. Ja saatikka sitten paineista, jotka alkavat jo koulussa tai koulun jälkeen, itse sairastuin opiskelujen jälkeen vakavaan masennukseen, no se on ok. Mutta sitten kun muut ihmiset kysyy mitä teet sitten, minne menet töihin, ihan niinkuin pitäisi päättää jo aikaisessa vaiheessa kertoo. Entäpä jos ei pysty, tai jaksa, itse olin epävarma tulevaisuudestani, muutamalle henkilöille kerroin että olin osastolla, päätin olla kertomatta joillekin. Luottamuksen saaminen ihmisiin on vaikeaa, olin osaston jälkeen, kuntoutuksessa ja siellä meni hyvin, joo olen jollekin palstalle kirjoittanut tästä. Piti kaverin kanssa välit laittaa poikki, se tosiaan sairastutti minut. No sitten töihin meno tai opiskelut, koko ajan on vääntöö itseni kanssa että mitä teen ja minne meen? Nuorten paineita on esim, opiskelut, töihin meno. Mitä tehdä elämällä, kun ei tiedä mitä tehdä, no ihmissuhteiden takia olin siellä osastolla. No jos on esim niin sairas psyygisti ettei pysty mennä töihin, tai edes pääse sängystä ylös. Suomi pitäisi olla kuitenkin hyvinvointivaltio, kaikkee hoidetaan, tai jos pääsee hoitoon, itselläni oli pakko. Mitäs sitten tehdään kun on ihan loppu ja ei jaksa, no niin se on menoa sitä. Ja paineista pitäisi olla hyvä ammatti, hyvät työt, ei sais olla sairaana, sekin on huono sitten ei saa apua, itse sain viime hetkillä avun. Pitää olla aivan loppu, ja sitten kysellään yhtä tätä ja tuota, mutta hyvä asia on se että ennen psyygisistä ongelmista ei puhuttu, siinä ollaan menty kyllä eteenpäin. Ja rohkeammin uskalletaan hakea apua. Ensin koulumenestys, sitten ollaan hyviä tai vaaditaan hyviä arvosanoja, parhaimmat saa stipendin, entäs sitten muut? Mitä meille annetaan? Pelkkä todistus se oli siinä sitten. Itse sain stipendin kolmeen otteeseen. Muistan oli ysiluokalla paineita saada stipendi, kun luulin että yksi tyttö ois saanut sen, veli oli kans samassa koulussa niin halusin sille näyttää että en oo mikään paskiainen. Ja nyt mietin mitä teen elämälläni oon käynyt ihan väärän alan, kodinhuoltaja, työt eivät kiinnosta, enkä jaksa juurikaan ajatella työtä. Oon liian väsynyt ajattelemaan. Paineet ovat sen verran kovat että nyt on hetki levätä, ottaa iisisti, ja nauttia vaan pienistä elämän hetkistä. Entä jos en olekaan valmis tähän nykyiseen yhteiskuntaan. Kävin muitten takia kodinhuoltaja alan, kun muut ihmiset sanoivat että tuo on sinulle sopiva ala, ja olin just muuttamassa kotia pois, niin sehän sopi minulle hyvin. Miksi nuorilta vaaditaan niin paljon, saanko kysyy, miksi paineita on liikaa ollut, sanon tämän siksi ollut, kun itse en halunnut puhua mun masennuksesta kovinkaan paljon, miksi sitten muut määrittelivät elämäni, tämä on minun elämä, tai sinun, jos luet tämän minun tekstin, en ihmettele yhtään miksi osastolla on aina niin täyttä, olen lukenut juttuja siitä että osastot ovat täynnä koko ajan. Itse koen olevani vielä nuori siksi kirjoitan täällä, nyt tämän minun tekstin. Ja olin nuorten osastolla kai olen vielä nuori. Saavuttamista on elämä, yhtä suorittamista, ei ihmetelekkään että nuorilla on haasteita kun elämä on yhtä suorittamista koko ajan. Minulla alkoi jo paineita yläkoulussa niinkuin kirjoitin jo, sen jälkeen en jaksanut enään mennä opiskelee opiskelin valmentavalla ekan vuoden, mutta olin paljon pois, koska minua ei päästetty työssä oppimaan loukkaanuin siitä, päätin että olen kipee. Ja elämä menee näin. Olisin varmaan löytänyt oikean alan jos minä olisin pääsyt opiskelu kokeiluun ja työharjoitteluun en nyt makasi sohvalla tekemättä mitään. Aina voi miettii mitä jos. Ja mitä jos olisin jäänyt Ouluun olisin nyt todennäköisesti ihan uuvuuksissa eksäni kanssa, kun hän jätti mut kun minä en lähtenyt Ouluun olin niin väsynyt sillä hetkellä. Ei meidän suhde olisi muutenkaan toiminut.