Nuori ja rakastunu, mutta..
.. sairas☹️
Masennus on kalvanut minua pitkään, ja nyt olen vuoden ollu miehen kanssa joka ymmärtää ja tukee minua.
Näemme vain kerran vuodessa, ainakin tähän asti.
Mutta, häntä häiritsee etten osaa puolustautua tai sanoa mitään jos minua ahdistellaan.
Hän kuuntelee minua tuskissaan kun kerron mitä taas kävi, ja nyt en uskalla puhua asiasta.
Toisekseen, mies ei halua seurustella ennenkuin olemme molemmat parantuneita, mutta nyt on sellainen tunne että emme ikinä saa toisiamme.
😟
Hänen puheensa seurustelusta ja suhteista saavat minut pelkäämään, menetänkö sinut vuoden jälkeen?
En ole vahva aninen joten hän ei oikein usko minuun.
en tiedä miksi kirjoitan aiheesta, mutta se tuntuu kuitenkin hyvälle. Kiitos jos ajattelit vastata tai vastaat tähän jotain.🙂
Minuakin kalvaa jätetyksi tulemisen pelko. Jo alussa, kun tapaan uuden ihmisen ajattelen, että joudun hänestä jossain vaiheessa eroamaan. Nyt tiedän, että joudun jättämään erään tukihenkilöni vuoden päästä, kun pääsen ylioppilaaksi. Se tieto kulkee harmaana pilvenä mukanani minkä seurauksena takerrun enemmän kiinni tukihenkilööni, koska en halua jättää häntä. Välillä itkenkin, kun ajattelen asiaa😭
Jäänkö sitten ihan yksin? Samanlaista ihmistä kun ei ole helppo löytää. Ja kun pitäisi taas kertoa elämänhistoriansa uudestaan ja luoda luottamussuhde. Se ei vain ole niin helppoa☹️
Olemme tukihenkilöni kanssa puhuneet asiasta ja hän sanoo, että uskoo minun pärjäävän kyllä elämässä kun olen vahva ja sisukas ihminen. Minä en usko, haluan vain näytellä muille niin, koska en halua olla heikko. Jos olen heikko tuntuu, että olen epäonnistunut.
Sama jätetyksi tulemisen pelko vaivaa myös seurustelusuhteissa. Nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni luotin niin paljon ikäiseeni ihmiseen, että kerroin hänelle masentuneisuudestani ja nyt hän tietää minusta lähes kaiken. Alussa oli vaikeaa, kun olin kertonut. Luulin että hän kertoo muille koska olen huono luottamaan ihmisiin. Hän pysyi (tietääkseni) luottamuksen arvoisena(en ole ainakaan kuullut että muut tietäisivät).
Mutta nyt hän on vanhempiensa kanssa muuttamassa kaus toiselle paikkakunnalle. Tämä juttu olikin liian hyvä osuessaan kohdalleni😞 Hän haluaa minunkin muuttavan. Siellä pitäisi taas luoda uudet verkostot, ehkä tukihenkilö yms. En tiedä olisinko valmis siihen, varsinkin jos masennus pahenisi siellä. Mutta muuten menettäisin taas läheisen ihmisen😭
Miksi elämisen pitää olla niin vaikeaa, miksi pitää koko ajan tehdä valintoja ja valintoja? Valita kahdesta pahasta se toinen, ja kun on valinnut tuntuu että valitsi väärin.. Mutta tsemppiä sinulle🙂👍 Toivon, että teillä kaikki menee hyvin, pitäisi vain jaksaa uskoa positiivisesti tulevaisuuteen🙂🌻 Eikä koskaan saa tietää, mistä kaikesta jää paitsi jos ei uskalla luottaa, tarttua uuteen ja uskoa onneen🙂 Muutoinhan pettyisi joka tapauksessa😉